Catzin Roosa Kosonen: ”Luvassa on todella mielenkiintoinen ottelu”

18.4.2019 22:57 Catzin oma kasvatti Roosa Kosonen kertoo joukkueen ottavan kaiken irti finaalisarjan välipäivistä, jolloin aika menee pelaajilla pitkälti palautumiseen ja seuraavaan otteluun valmistautumisessa.

183-senttinen Roosa Kosonen on monipuolinen ja heittotaitoinen pelaaja. Kuva: Ville Vuorinen.

Lappeenrannan Catz kairasi tiistaina pakkovoiton naisten Korisliigan finaalisarjassa. Tappio olisi tarkoittanut automaattisesti Peli-Karhujen mestaruusjuhlia jo toista vuotta peräkkäin, mutta Catz osoitti kovaa henkistä kanttia vaikean paikan edessä venymällä voittoon vieraissa tiukan ottelun päätteeksi. Catzin oma kasvatti Roosa Kosonen kuvailee finaalisarjan olleen tähän asti tiukkaa vääntöä, jossa voitot olisivat voineet kääntyä kummalle tahansa:

Tiesimme jo etukäteen, että tiukkaa tulee olemaan ja molemmat haluavat voittaa. Kaikki kolme peliä olisivat voineet kääntyä kummin päin vaan, mutta onneksi saimme yhden voiton alle tiistaina, Kosonen ruotii.

Naisten Korisliigan finaalisarjan ottelutahti on ollut varsin tiuha, sillä joukkueet aloittivat urakkansa viime viikon perjantaina, jonka jälkeen pelejä pelattiin sunnuntaina ja tiistaina. Kolme peliä viiteen päivään on hurja tahti, mutta Kososen mukaan kaikki pelaajat puolin ja toisin ovat täysin samassa veneessä:

Sellaista se on, onneksi helpottaa ajatus siitä, että jos omissa jaloissa painaa, niin painaa varmasti myös vastustajalla.

Kosonen kertoo, että jokainen pelaaja saa kaiken hektisyyden keskellä valmistautua ja palautua yksilöllisellä tavalla.

Saatamme katsoa yhdessä esimerkiksi pelivideoita, mutta muuten jokainen saa tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja luontevalta.  Osa saattaa ottaa heittoja, osa venyttelee ja osa vain huilaa. Tiuha pelirytmi on siitä toisaalta hyvä asia, että pelivire pysyy sopivan napakkana koko ajan.

19-vuotias lahjakkuus on kasvattanut jalansijaansa edustusjoukkueessa nousujohteisesti edelliskausiin verrattuna. Keskimäärin seuran kasvatti on saanut kuluneella kaudella reilut 30 minuuttia peliaikaa, pisteitä on syntynyt 8,1 ja levypalloja kertynyt 5,5. 183-senttinen Kosonen kuuluu eittämättä kokoonpanon suomalaistähtiin, jotka pystyvät tarvittaessa jopa ratkaisemaan pelejä.

 Ihan ok kausi on takana ja kaikki on sujunut oikein mukavissa merkeissä. On ollut erityisen mukavaa päästä pelaamaan ja opettelemaan uutta paikkaa. Aiemmin olin enemmän puhtaasti nelospaikan pelaaja, mutta nyt olen päässyt pelaamaan laidassa ja isona pelaajana.

Catz onnistui venyttämään ottelusarjaa selkä seinää vasten tiistaina, mutta moni oli jo valmis kaivamaan Peli-Karhujen mestarilippikset esiin, kun ilmeni, ettei joukkueen kapteeni ja tähtisentteri Aleighsa Welch pysty vamman takia pelaamaan. Päävalmentaja Mika Haakanan mukaan Welchin tilanne ja pelikunto jatkon kannalta on toistaiseksi vielä epäselvä.

Kosonen ruotii kapteenin puuttumisen parketilta vaikuttavan ennen kaikkea fyysisyyteen:

Totta kai Aleighsan puuttuminen joukkueen vahvuudesta vaikuttaa. Meillä on isoja pelaajia tällä hetkellä vain minä ja Lena (Reshetko), eikä meidän fyysisyytemme ole ihan samalla tasolla hänen kanssaan. Toisaalta Aleighsan puuttuminen viime pelistä toi kaikille lisäbuustia siihen, että nyt on pakko mennä kovempaa.

Nyt aiomme joka tapauksessa levätä hyvin ja valmistautua seuraavaan otteluun. Lähdemme neljänteen finaaliotteluun kovaa meidän omalla pelillämme.

Kosonen vinkkaa haastattelun lopuksi koriskansaa tulemaan sunnuntain vapaapäivänä korishallille täyttämään lehtereitä ja kannustamaan:

Nyt on luvassa todella mielenkiintoinen ottelu, johon tarvitaan paljon tukea kannattajilta. Kun saadaan hyvä tunnelma halliin, niin on mukavampi pelata, Kosonen päättää.

Naisten Korisliigan finaalisarja jatkuu sunnuntaina 21.4. klo 14:15 Lappeenrannan urheilutalossa, jolloin mestaruus on jälleen katkolla Peli-Karhuille. Yle TV2 aloittaa televisiolähetyksen klo 14:01.

 

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

Näytä lisää vastaavia