Eldar Skamo siirtyy Ura Basketin paitaan

19.6.2018 14:39 Yli 450 ottelua Korisliigassa pelannut Eldar Skamo, 31, siirtyy tulevaksi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin riveihin.

Espoo Basket Teamin kasvatti Eldar Skamo pelasi päättyneellä kaudella BC Nokian paidassa. Kuva: Ville Vuorinen

Espoo Basket Teamin kasvatti Eldar Skamo pelasi päättyneellä kaudella BC Nokian paidassa 46 ottelua hieman yli 24 minuutin ottelukohtaisella keskiarvolla. Pisteitä syntyi 7,1 keskiarvolla ja levypalloja 198-senttinen Skamo poimi keskimäärin 4,8 ottelua kohti. Kolme viime kautta Nokialla pelanneen Skamon ansioluettelossa on kaksi SM-kultaa Espoon Hongasta (2007 ja 2008) sekä kaudella 2015-16 BC Nokian kanssa voitettu SM-pronssimitali.

– Päätös siirtyä Ura Basketiin oli minulle helppo. Uskon, että pystyn vielä kehittymään pelaajana ja Uran tarjoama rooli oli vaihtoehdoista sopivin. Odotan innolla uusia haasteita ja tulevaa kauden alkua, Skamo kertoo seuran tiedotteessa.

– Roolini joukkueen vanhimpana ja kokeneimpana pelaajana on auttaa ja kannustaa nuorempia kavereita ja viedä joukkuetta eteenpäin kaikin mahdollisin tavoin, Skamo lisää.

Viime päivinä aktiivisesti pelaajamarkkinoilla toiminut sarjanousija kiinnitti viime viikolla riveihinsä amerikkalaispelaaja Stephen Croonen sekä Kristika Turussa viime kaudella divaria pelanneen Mikael Sandbergin. Jatkosopimukset seura on solminut Aleksi Akpason, Eero Sahlbergin, Joona Airennen sekä viimeisimpänä Pyry Rainamaan kanssa.

– Kaikki varmasti ymmärtävät, että nyt saimme isomman luokan kotimaisen nimen meille. Se, mikä tullaan vielä näkemään, on kuinka hyvin meidän pelitapaamme soveltuvan pelaajan myös saimme. Hänen kykynsä operoida monella pelipaikalla avaa meille valtavasti mahdollisuuksia, päävalmentaja Kristian Palotie vakuuttaa.

– Rosterimme on jo tässä vaiheessa hyvin mukautuva. Pystymme pelaamaan tarpeen tullen hyvin erinäköisillä ryhmityksillä. Tavoitteemme oli erottua muista ja nyt sen pitäisi olla rosterinkin puolesta mahdollista.

– "Ede" on erittäin hyvä heittäjä, fiksu puolustaja, loistava syöttäjä, mutta ennen kaikkea kova kilpailija ja hänen ”epäortodoksinen pelitapansa” sopii meidän ryhmään täydellisesti. Nämä kaikki ominaisuudet tulevat tekemään Ura Basketista hyvin arvaamattoman vastustajan, Palotie ennustaa.

Henkilöt

 
16.12.2019 14:49 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen vahvistukseksi Richard Packin

Anton Cookin sairausloma jatkuu yhä. Muutoinkin sarjataulukon viimeisenä olevan joukkueen pelaajistossa on loukkaantumishuolia.

13.12.2019 14:50 Korisliiga

Uran tehopelaaja Stephaun Branch siirtyy Belgiaan

Branch matkaa Belgian pääsarjaan Antwerpen Giantsin riveihin.

11.12.2019 13:53 Korisliiga

Nick Kellogg palaa Suomeen, vahvistaa Pyrintöä

Korisliigassa neljäntenä porskuttava Tampereen Pyrintö on löytänyt korvaajan LJ Roselle, jonka sopimus purettiin kaksi viikkoa sitten. Pyrinnön takakenttää saapuu vahvistamaan Lapuan Kobrista kaudelta 2017-18 tuttu Nick Kellogg.

9.12.2019 15:40 Korisliiga

Jerry Evans Jr. ja Lahti Basketball lähtivät eri suuntiin, uusi mies jo tilalla

206-senttinen Logan McLane on lahtelaisten tuorein hankinta.

7.12.2019 18:58 Korisliiga

KTP hankki korvaajan loukkaantuneelle Danielsille

206-senttinen Cullen Russo tuo KTP-luotsille mieleen Donte Thomasin.

3.12.2019 18:21 Korisliiga

Ura Basket hankki kaksi uutta pelaajaa, Bellot-Green sen sijaan sai lähteä

Uusina pelaajina Ura-paidan pukevat päälleen takamies Jaytornah Wisseh sekä iso laituri Darious Moten.

23.11.2019 19:40 Korisliiga

Lahti Basketball hankki uudeksi sentterikseen Taylor Johnsin

201-senttinen Johns edusti viime kaudella Kauhajoen Karhu Basketia 11 ottelun verran.

18.11.2019 14:57 Korisliiga

BC Nokian riveihin liittyy suomalaislupaus Michael Besselink

Päävalmentaja Greg Gibson: "Hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy tekemään monta asiaa hyvin ja hänellä on korkea koripalloälykkyys."

13.11.2019 22:44 Korisliiga

Kauden kynnyksellä Katajasta lähtenyt Earvin Morris palaa Joensuuhun

Päävalmentaja Sten: "Olisi jopa tyhmää olla katsomatta tätä korttia."

13.11.2019 22:35 Korisliiga

Yhä voitoton Korihait vapautti päävalmentaja Jordi Justen tehtävistään

Korihaiden tiedotteen mukaan päätös sopimuksen purkamisesta tehtiin Justen kanssa yhteisymmärryksessä.

Näytä lisää vastaavia