FoA kampesi sarjan tasoihin

3.4.2023 20:27 Välieräsarja jatkui Forssassa. Kotijoukkue tuli otteluun sisuuntuneena ja otti tärkeän voiton 84-73. Sarja on tilanteessa 1-1.

Jade Vega oli iskussa. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

Ensimmäinen jakso oli vielä tasainen. Kotijoukkue kuitenkin otti pelin hallintaansa vielä ennen puoliaikaa. Se sai vieraiden hyökkäyksen tyrehdytettyä. Sen omat heitot puolestaan löysivät tiensä kohteeseen ja puoliajalla kotijohto oli 20 pistettä.

PeKa ei hevillä luovuttanut ja kiri eroa kiinni Natalie Kleemann-Dayn johdolla. Seitsemää pistettä lähemmäs se ei kuitenkaan päässyt ja ottelusarja tasoittui.

- Pelisuunnittelmassa oli, että täytyy tehdä enemmän töitä. Siinä onnistuimme tänään. Me onnistuimme riistämään pallon tänään 14 kertaa ja saimme aiheutettua PeKa:lle menetyksiä. Heitto kulki hyvin alussa ja saimme heidän paikkapuolustustaan auki. Toisella puoliajalla otimme vaikeita heittoja ja PeKa sai hallittua pelin rytmiä, Alun päävalmentaja Juri Heinämäki kertasi.

Jade Vega oli kotijoukkueen pistekuningatar 20 pisteellä. Lisäksi hänelle kirjattiin kuusi koriin johtanutta syöttöä sekä kahdeksan pallonriistoa. Breon Gunnels pussitti 18 pistettä. Kleemann-Day teki tupla-tuplan 24 pisteellä ja 13 levypallolla.

Ottelusarja jatkuu torstaina Kotkassa.

Ottelutilasto

 
21.4.2023 20:43 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen Suomen mestaruus

Peli-Karhut nappasi seurahistorian kahdeksannen mestaruuden. Se vei kolmannen ottelun 85-83 ja koko finaalisarjan otteluvoitoin 3-0.

18.4.2023 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei huiman trillerin ja siirtyi finaaleissa 2-0 johtoon

PeKa nappasi toisen voiton naisten finaalisarjassa. Joukkue haki vierasvoiton kahden jatkoajan jälkeen 103-93 ja on voiton päässä mestaruudesta.

16.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ViVe avasi mitalitilinsä

Vimpelin Veto päätti kautensa pronssijuhliin, kun joukkue kukisti pronssiottelussa Forssan Alun jännittävien vaiheiden jälkeen 80-76. Mitali oli ViVe:n seurahistorian ensimmäinen.

15.4.2023 18:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen

Kotkan Peli-Karhut aloitti finaalisarjan väkevästi. Joukkue nappasi johdon itselleen, kun se voitti kotikentällään 80-71.

14.4.2023 07:00 Naisten Korisliiga

Suomen Cupin finaalista tutut PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigakausi huipentuu lauantaina alkavaan finaalisarjaan. Vastakkain ovat viidettä peräkkäistä mestaruuttaan tavoitteleva PeKa sekä ensimmäistä mestaruuttaan havitteleva ToPo.

11.4.2023 16:37 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalien otteluohjelma vahvistettu

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy lauantaina 15.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.

10.4.2023 19:18 Naisten Korisliiga

ToPo:lle ensimmäinen finaalipaikka

ToPo nappasi seurahistoriansa ensimmäisen finaalipaikan Naisten Korisliigassa. Joukkue voitti neljännessä ottelussa vieraskentällä ViVe:n 84-77 ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-1.

9.4.2023 19:09 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen finaalipaikka

PeKa eteni jälleen finaaleihin ja tavoittelee viidettä peräkkäistä mestaruutta. Se haki päivän ottelussa vierasvoiton 95-67 ja vei välieräsarjan 3-1.

7.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ToPo:lle toinen kiinnitys finaalipaikkaan

Torpan Pojat otti toisen voiton välierissä, kun se kaatoi ViVe:n 78-66. Helsinkiläiset johtavat välieräsarjaa 2-1.

6.4.2023 21:10 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä finaaleista

Kotkan Peli-Karhut oli toipunut tappiosta ja esiintyi vakuuttavasti kotiyleisönsä edessä. Se ei antanut FoA:lle mahdollisuutta ryöstöön, vaan voitti selvästi 95-61. Samalla se siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

5.4.2023 20:30 Naisten Korisliiga

ViVe tasoitti ottelusarjan

Vimpelin Vedon ja ToPo:n välieräsarjassa pelattiin toinen ottelu. Vimpeli oli vahvempi kotonaan 88-81 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1-1.

2.4.2023 19:20 Naisten Korisliiga

ToPo:lle ensimmäinen voitto välierissä

ToPo aloitti välieräsarjan vakuuttavasti kotonaan. Se nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan 98-64.

31.3.2023 21:06 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Kotkan Peli-Karhut aloitti välierät voitolla, kun se emännöi Forssan Alkua. Voitto kirjattiin kotijoukkueelle 66-58.

31.3.2023 17:00 Naisten Korisliiga

Välieräennakko 2/2: Vimpeli ja ToPo taistelevat jatkopaikasta

Toisessa välieräsarjassa ToPo ja Vimpeli ottavat mittaa toisistaan. Sarjan ensimmäinen peli pelataan sunnuntaina Helsingissä.

31.3.2023 06:08 Naisten Korisliiga

Välieräennako 1/2: Forssan Alku haastaa Peli-Karhut

Ensimmäinen välieräsarja käynnistyy perjantaina Kotkassa. Siinä Peli-Karhut ja FoA ottavat mittaa toisistaan.

29.3.2023 20:34 Naisten Korisliiga

Vimpelille seurahistorian ensimmäinen välieräpaikka

ViVe nappasi paikan välieriin, kun joukkue haki voiton Espoosta 79-76. Joukkue vei ottelusarjan 2-1.

27.3.2023 20:38 Naisten Korisliiga

Ilmar’I Thomas johdatti ToPo:n mitalipeleihin

ToPo nappasi itselleen välieräpaikan, kun se kukisti kotonaan Hongan 86-81. Joukkue vei ottelusarjan 2-0.

26.3.2023 19:34 Naisten Korisliiga

Vimpeli venytti ratkaisua

Vimpelin Veto nappasi tärkeän voiton EBT:stä kotikentällään 78-76. Ottelusarja tasoittui tilanteeseen 1-1. Joukkueet pelaavat välieräpaikasta keskiviikkona Espoossa.

25.3.2023 19:29 Naisten Korisliiga

FoA ja Peka leimasivat lippunsa välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun FoA ja Peka nappasivat toiset voittonsa ottelusarjoissaan.

24.3.2023 21:10 Naisten Korisliiga

ToPo aloitti pudotuspelit murskaavasti

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan puolivälieräottelussa ToPo kävi hakemassa vierasvoiton Espoosta. Ottelu päättyi helsinkiläisten voittoon 102-68.

Näytä lisää vastaavia