Gabriela Bronson jatkosopimukseen Hongan kanssa

16.9.2020 11:53 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka saa tulevaksi kaudeksi tutun vahvistuksen, kun viime kaudella joukkueessa pelannut Bronson palaa joukkueeseen.

Bronson tilastoi viime kaudella 14,8 pistettä, 9 levypalloa ja 4,1 koriin johtanutta syöttöä. Kuva: Tapiolan Honka

Viime kauden Bronson, 27, aloitti Belgian Liegessä, josta matka jatkui Hongan liigajoukkueeseen. Bronsonin asenne ja taistelutahto kentällä eivät jääneet huomaamatta, samaa kieltä monipuolisesta pelaajasta kertovat tilastot. 14 ottelussa laituri viimeisteli 14,8 pisteen, 9 levypallon ja 4,1 koriin johtaneen syötön keskiarvolla.

- Gaby on erittäin hieno ihminen, joten valinta oli siinä mielessä helppo. Gaby on pidetty joukkuekaveri ja tuo joukkueeseen jatkuvuutta, johtajuutta, positiivisuutta ja energiaa, päävalmentaja Kimmo Kujansivu sanoo seuran tiedotteessa.

- Olen todella innoissani paluusta Espooseen! Meillä jäi työt kesken joukkueen kanssa viime vuonna ja nyt päästään jatkamaan. Odotan kovasti pääsyä treenaamaan joukkueen kanssa, jossa on paljon tuttuja pelaajia viime kaudelta. Pääsen pian myös tutustumaan Taruun (Tuukkanen) joukkuekaverina, vastustajan sijaan. Honkaan tulin mielellään takaisin, sillä seura on ammattimainen ja pelaajien ympärillä on ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan kaikessa. Joukkueessa keskitytään nuorten pelaajien kehittämiseen ja se toimi hyvin. Tunsin itseni tervetulleeksi ja arvostetuksi, joten päätös palata oli helppo, Bronson sanoo.

- Viimeinen puoli vuotta on tuntunut pitkältä ajalta olla poissa kentältä. Ensimmäiset kaksi kuukautta treenaaminen oli haastavaa, kun kaikki oli kiinni mutta luovasti ajattelemalla sai kuitenkin hyvää harjoittelua aikaiseksi. Viime kuukausina olen päässyt taas punttisalille sekä koripallokentälle ja päässyt treenaamaan kunnolla. Tältä kaudelta odotan joukkueen kasvua seuraavalle tasolle erityisesti niinä hetkinä, kun peli ei ehkä suju kuten haluaisimme. Haluan että kehitymme läpi kauden ja keväällä olemme parempia kuin kauden alussa, Bronson summaa.

Henkilöt

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

Näytä lisää vastaavia