Helmi Tulonen pelannut vahvaa kautta Italiassa – ”Olen tyytyväinen rooliini”

11.12.2021 11:29 Helmi Tulonen siirtyi täksi kaudeksi Italiaan tehtyään sopimuksen Serie A2:ssa pelaavan Carugaten kanssa. Tulonen on aloittanut kautensa räväkästi tupla-tuplan keskiarvoilla.

Helmi Tulonen on tehnyt kovia tehoja Italiassa alkukauden aikana. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kausi on Tulosen neljäs ammattilaiskentillä ja kaksi edellistä kuluivat Espanjan kakkostasolla ja ensimmäinen Saksan Bundesliigassa. Täksi kaudeksi hän halusi kuitenkin uusia tuulia.

- Päädyin tänne hyvän tarjouksen perässä ja agentin kanssa päädyttiin ratkaisuun, että nimeä olisi hyvä saada myös Italian kentillä. En olisi halunnut jatkaa Espanjassa enää samalla tasolla, torstaina 23-vuotispäiviään viettänyt Tulonen kertoo siirtonsa taustoista.

Tulosen ei ole vielä tarvinnut katua päätöstään.

- Olen ollut suht tyytyväinen. Fasiliteetit ovat kunnossa ja kaupunkina Carugate on mukavan rauhallinen, mutta kuitenkin lähellä Milanon keskustaa. On yllättänyt se, että lähes kaikkien joukkueiden isot ovat vahvistuksia, jolloin peleissä saa kyllä pelata todella kovaa.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Tulonen on joukkueensa ainoa ulkomaalainen ja häneen kohdistuvat sitä myöten isot odotukset. Hän on pystynyt hienosti täyttämään ruutunsa tilastoituaan keskiarvoikseen 18,7 pistettä, 10,4 levypalloa, 1,5 syöttöä, 1,7 riistoa ja 1,0 torjuntaa.

- Olen toki tyytyväinen, vaikka parannettavaa on aina. Levypallopelaamista erityisesti voisi edelleen parantaa.

- Olen tyytyväinen rooliini. Kahden meidän pienen pelaajan palatessa loukkaantumisista kentälle olemme myös saaneet varmuutta koko joukkueen tekemiseen.

Tulonen tilastoi keskiviikkona Trevisoa vastaan kauden viidennen tupla-tuplansa johdattaessaan Carugaten kauden neljänteen voittoonsa 17 pisteen ja 12 levypallon, neljän syötön, kahden riiston ja kolmen torjunnan tilastoilla. Carugate on ennen viikonlopun otteluita sarjassa yhdeksäntenä, mutta hän uskoo parempaan.

- Tavoitteena on päästä playoffeihin. Täällä siihen vaiheeseen pääsee kahdeksan parasta, joten mahdollisuudet kevään parhaaseen aikaan ovat realistiset. Olisi kiva kokea ne, kun Espanjassa sinne pääsy oli jo lähellä. Siellä näyttöpaikkojen saaminen totta kai kiehtoo, Tulonen miettii.

Henkilöt

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia