27.7.2022 08:32 Naisten Korisliiga-kauteen 2022-23 valmistautuva Tapiolan Honka on tehnyt jatkosopimuksen Peppi Tyynilän, 19, kanssa. Uusina kasvoina joukkueessa nähdään NCAA-kentiltä takaisin Suomeen palannut Ella Väätänen, 25, ja yhdysvaltalainen Maddi Utti, 23.
Peppi Tyynilä nähdään kasvattajaseuransa kokoonpanossa myös ensi kaudella. Kuva: Ville Vuorinen.
Tänä kesänä Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkuetta edustanut pelasi viime kaudella ensimmäisen minuuttinsa Korisliigassa, kun hän pääsi parketille yhdeksän ottelun verran. Päättynyt kausi koostui liigaparketin ensiaskeleiden lisäksi 19-vuotiaiden SM-sarjasta ja naisten I divisioonasta.
– Peppi on pelaaja joka tuo aina mukanaan positiivista energiaa tapahtumaan, oli kyseessä sitten harjoitus tai peli. Vahvuuksiksi voi listata erityisesti pelin johtamisen sekä heittotaidon. Jatkumon kannalta Peppi on erittäin tärkeä palanen meidän ohjelmaa. Määrätietoisen harjoittelun kautta Peppi on jo ottanut isoja kehitysaskeleita pelaajaurallaan ja ensi kaudella uskonkin, että edessä on murtautuminen naisten Korisliigan pelaavaan rotaatioon, päävalmentaja Niko Nyholm kommentoi seuran tiedotteessa.
Uutena kotimaisena kasvona Hongan kokoonpanoon liittyy Ella Väätänen, joka saapuu Suomeen vietettyään viisi kautta Yhdysvalloissa NCAA:ssa. Viidennellä kaudellaan Väätänen tilastoi Canisius Collegessa 3,2 pistettä ja 2,6 levypalloa ottelua kohden.
– Ella on erittäin urheilullinen pelaaja, joka tulee mahdollistamaan meille monia optioita niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä. Uskomme Ellan sopivan loistavasti meidän kollektiiviseen ja energiseen pelitapaan.
Lisäksi Honka tiedotti tehneensä ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen Long Beaching yliopistosta saapuvan Maddi Uttin kanssa. 180-senttinen Utti pelaa tällä hetkellä Australian kesäsarjaa West Adelaide Bearcatsin riveissä, jossa tilastorivi on tällä hetkellä 13,0 pistettä ja 14,7 levypalloa.
– Seurasimme Maddien otteita pidemmän aikaa Reetan (Piipari) kanssa ja olemme iloisia, että hän valitsi meidät. Maddi on loistava levypallopelaaja, joka pystyy puolustamaan 1-4 pelipaikkoja. Hyökkäyksessä Maddi on vahva niin korintekijänä kuin paikkojen luomisessa muille. Maddistä huokuu halu kehittyä ja kilpailla. Hän tulee omalla tekemisellään varmasti auttamaan meidän nuorta joukkuetta kehittymään seuraavalle tasolle.
Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.
Viime kaudella naisten Korisliigassa SM-kultaa voittanut Peli-Karhut on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen päättyneen kauden naisten Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valitun Roosa Kososen kanssa.
Kleemann-Dayn ja Peli-Karhujen jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Emma Johansson solmi kasvattajaseuransa Peli-Karhujen kanssa tulevan pelikauden mittaisen pelaajasopimuksen.
Pyrinnön naisten joukkue alkaa olla valmis tulevaan korisliigakauteen, kun Geralynn Leaupepe saapuu yksivuotisella sopimuksella Tampereelle.
Taru Tuukkanen aloittaa kolmannen kautensa Torpan Pojissa. Viime kaudella Tuukkanen oli voittamassa SM-hopeaa sekä Suomen Cupin mestaruutta.
Viime kaudella naisten Korisliigassa SM-hopeaa voittanut Torpan Pojat on solminut jatkosopimuset Ebba Pekosen, Anna Gardziellan ja Meri Damoiseaux’n kanssa.
Viime kauden päätteeksi naisten Korisliigassa hopeaa voittanut Torpan Pojat ja IImar’I Thomas ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2023-24 kattavan sopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lasha Petreen, 22, kanssa.
Naisten Korisliigan Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen 23-vuotiaan Shaiquel McGruderin kanssa.
Forssan Alulle neljä pelaajasopimusta: Nenna Lindström jatkaa, Jayda Jansen ulkomaalaisvahvistukseksi
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt jatkosopimuksen Riikka Kujalan, 28, kanssa. Kujala aloittaa jo kahdeksannen kautensa kasvattajaseurassaan.
Tampereen Pyrinnön naisten Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimuksen päättyneellä kaudella vuoden parhaaksi 6. pelaajaksi valitun Saana Kujalan, 20, kanssa. Kujala pelasi viime kaudella hopeamitalisti Torpan Pojissa.
Naisten Korisliigan pronssimitalisti Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaissentteri Peanut Tuitelen, 23, kanssa.
Kouvottaret on pestannut pelintekijäkseen yksivuotisella sopimuksella yhdysvaltalaisen Re’Shawna Stone.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen sopimuksen 25-vuotiaan Korson Kunnon kasvatin Venla Variksen kanssa. Variksen lisäksi kouvolalaisen koripallon kasvatti Jussi Kukkonen liittyy Kouvottarien valmennukseen.
Tapiolan Honka on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen Tayanna Jonesin kanssa.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Vimpelin Vedon kasvatin Tuulia Anttosen kanssa, joka palaa Pyrintöön kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.