4.10.2023 21:35 Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua Espoossa. Voittoihin ylsivät Honka ja päätösjaksolla EBT:n ohi kirinyt Kouvottaret.
Tayanna Jones pelasi vahvan pelin. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga
Honka ja FoA aloittivat kautensa Espoossa. Kotijoukkue avasi voittotilinsä, kun FoA kaatui selvästi 86-57 (46-33).
Espoolaisten hyökkäyspeli toimi avausjaksolla hienosti. Ensimmäisellä tauolla kotijohto oli kahdeksan pistettä.
Honka oli askeleen edellä myös toisella jaksolla. Puoliajalla kotijohto oli 13 pistettä.
Espoolaisjoukkue ratkaisi ottelun kolmannella jaksolla. Se piti vieraat seitsemässä pisteessä. Suurimillaan kotijohto kävi 31 pisteessä.
- Olen ollut innoissani ensimmäisestä ottelusta koko viikon ja pelissä tunnelma oli hyvä. Kauden ensimmäinen peli meni ihan hyvin, tehtiin töitä ja meillä oli hauskaa. Parannettavaa toki jäi ja pieniä virheitä varmasti aletaan heti korjaamaan. Vaikka pisteiden puolesta voitto oli suuri, niin tiedämme että voimme pelata paljon paremminkin, Tayanna Jones sanoi ottelun jälkeen.
Jones debytoi todella vahvasti. Hän pussitti 21 pistettä ja keräsi 20 levypalloa. Marianne Määttänen aloitti kautensa tekemällä uuden henkilökohtaisen piste-ennätyksensä. Hänelle kertyi 15 pistettä. N’Dea Flye 11/18/6 koriin johtanutta syöttöä keräsi vahvan tilastorivin, mutta heittoprosentti jäi alhaiseksi.
Myös toinen espoolaisjoukkue aloitti kautensa kotonaan. EBT:n voittotili jäi kuitenkin avaamatta, kun Kouvottaret haki jännittävien vaiheiden jälkeen voiton 67-66 (37-35).
Ensimmäisellä puolikkaalla peli oli tasaista. Suuria eroja ei syntynyt. Kouvottaret johti peliä parhaimillaan seitsemällä pisteellä, mutta puoliajalle mentiin EBT:n kahden pisteen johdossa.
Myös kolmannella jaksolla kotijoukkue jatkoi vahvasti kasvattaen johtonsa aina kymmeneen pisteeseen.
Kouvottaret kuitenkin piristyi ja kiri johdon kiinni. Ottelun ratkaisu nähtiin 15 sekuntia ennen loppua, kun Shaquiel McGruder onnistui korin alta. EBT pääsi vielä kokeilemaan voittoheittoa, mutta yritys ei tällä kertaa osunut.
- EBT on hyvä joukkue. Tämän päivän peli oli taistelu loppuun asti. Emme pärjänneet levypallopelissä, mutta pelasimme kovaa, Re'Shawna Stone totesi ottelun jälkeen.
Stone kasasi vahvan tilastorivin. Hänelle kirjattiin 17 pistettä, kahdeksan koriin johtanutta syöttöä ja kuusi levypalloa. Roosa Frimodig pussitti 16 pistettä. EBT:stä 16-vuotias Nicole Ogun onnistui loistavasti. Hän sai kasaan 25 pistettä ja 17 levypalloa.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Voitot kirjattiin ToPo:lle, ViVe:lle ja Hongalle.
Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Voittoihin ylsivät EBT, PeKa, FoA sekä sarjaa johtava ToPo.
Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.
Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät FoA, Pyrintö ja voittoputkeaan jatkanut ToPo.
Naisten Korisliigassa palattiin parketille pienen tauon jälkeen. Illan ainoassa ottelussa HBA-Märsky nappasi kotivoiton Kouvottarista 77-64 (39-27).
Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.
Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voitot kirjattiin sarjan kolmen kärjelle, kun ToPo, Honka ja Pyrintö nappasivat sarjapisteet. Seuraavaksi sarjassa on edessä maajoukkuetauko.
Naisten Korisliigassa pelattiin torstaina yksi ottelu. Siinä kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Kouvottaret haki vierasvoiton Forssasta 89-71 (35-28).
Naisten Korisliiga-kauden ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Tapiolan Hongan Tayanna Jones, jonka johdolla espoolaisjoukkue taistelee sarjan kärkisijoista.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo ja hienon kirin esittänyt FoA.
Perjantain ainoassa ottelussa HBA sai vieraita Kotkasta. Märskyn puolustuspeli johdatti joukkueen voittoon 73-68 (40-42).
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Pyrintö haki sarjapisteet EBT:ltä vaiherikkaan ottelun jälkeen 77-70 (38-28).
Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.
Naisten Korisliigassa sarjapisteitä merkittiin tänään Tampereen Pyrinnölle, Torpan Pojille, Tapiolan Hongalle ja Peli-Karhuille.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat Honka, Kouvottaret ja pistetilinsä avannut EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin kauden ensimmäinen Helsingin paikalliskamppailu. Illan ottelussa ToPo kaatoi vieraskentällä HBA-Märskyn 100-69 (45-39).
Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan otteluissa nähtiin vain kotivoittoja, kun PeKa, Honka, Pyrintö ja HBA kasvattivat pistesaldojaan.
Naisten Korisliiga jatkui lauantaina neljällä ottelulla. Voittoihin ylsivät ViVe, ToPo, HBA ja Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin kauden toinen ottelu. Kotkassa kohtasivat viime kauden finalistit. ToPo vei ottelusta sarjapisteet 90-59 (41-31).
Naisten Korisliiga saatiin käyntiin, kun HBA emännöi päivän ainoassa pelissä Vimpelin Vetoa. Heti kauden avauksessa jouduttiin ratkaisua hakemaan jatkoajalta. Sen päätteksi ViVe oli parempi 94-93.