Kaisa Kuisma siirtyy Kouvottariin

7.8.2020 09:21 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Kouvottaret vahvistuu viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelanneella Kaisa Kuismalla.

Kaisa Kuisman palkintokaapista löytyy kaksi SM-hopeaa naisten Korisliigasta sekä yksi pronssinen mitali. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

26-vuotias Kuisma on pelannut naisten Korisliigassa seitsemän kauden aikana yhteensä 197 ottelua viidessä eri joukkueessa. Orimattilan Jymyn kasvatti on näissä otteluissa tehoillut keskimäärin 5,9 pistettä, ja 1,9 levypalloa ottelua kohden. Viimeksi Kuisma on pelannut naisten Korisliigaa Tapiolan Hongan paidassa kaudella 2018-19. Tuolloin laituri iski tilastorivin 8,3/2,7/2,0.

Viime kaudeksi Kuisma siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan ulkomaille. Kuisma siirtyi ensimmäisenä suomalaisnaisena Portugalin pääsarjaan ja Vitoria SC:n riveihin. Kuisma sai heti isoa roolia ja peliaikaa kertyi 33 minuuttia ottelua kohden. Kauden tilastot olivat 9,3 pistettä ja 3,4 levypalloa.

Kuisma on pelannut kahden naisten maaottelun lisäksi kuusi haastajamaajoukkueen ottelua sekä 64 nuorten maaottelua.

- Seurasta on osoitettu kiinnostusta aikaisempinakin vuosina, mutta sopiva hetki siirrolle tuli kuitenkin vasta nyt. Viime kauden Kouvottarien sisältä kantautuneilla riemunkiljahduksilla sekä apukoutsi Piiparilla (Reetta) oli suuri merkitys siihen miksi päätin tulla Kouvottariin. Joukkueen pelaaminen on parantunut vuosi vuodelta ja toivon auttavani joukkuetta ylläpitämään tätä jatkumoa. Olen iloinen, että päästiin sopimukseen ja uteliaan odottavin mielin jatketaan kohti kauden alkua. Edellisistä otteluista alkaa olla jo sen verran aikaa, että kausi ei voisi tulla yhtään liian aikaisin, Kuisma avaa Kouvottarien tiedotteessa.

- Tavoitteeni on pallollisen pelaamisen parantaminen, tasaisen suoritusvarmuuden ylläpitäminen ja kapteenin auttaminen sukan leikkuussa kauden päätteeksi. Naisten Korisliigan kannustavin kotikatsomo ei ole jäänyt huomaamatta, nähdään hallilla.

- Tosi hyvät fiilikset, kun Kaisa valitsi meidät. Hän on monipuolinen pelaaja ja hyvä kolmen pisteen heittäjä, joka on kehittynyt hienosti korin läheltä viimeistelyssä. Puolustukseen hän tuo meille runsaasti vaihtoehtoja sillä Kaisa pystyy jalalla puolustamaan pienempiä ja kokonsa ansiosta myös isompia pelaajia. Keskustelujen ja muiden kuvailujen perusteella saamme huipputyypin riveihimme, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig kommentoi.

Kouvottarien pelaajasopimukset kaudelle 2020-21: Henriikka Vähäuski, Yasmine Blomfelt, Sarah Toeaina (USA), Roberta Björnman, Aliyah Collier (USA), Kaisa Lind, Jemina Airaksinen, Roosa Frimodig, Elli Salovaara ja Kaisa Kuisma.

Henkilöt

 
23.9.2020 12:30 Naisten Korisliiga

Forssan Alun Petra Noponen: ”Tuntuu, että olen vasta vähän aikaa keskittynyt kokonaisvaltaiseen urheiluun”

Alkavan naisten Korisliiga-kauden yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Forssan Alun Petra Noponen, 24, jonka uraan mahtuu kaikenmoista. Yleisöäänestyksen vuoden kuudes pelaaja ja Viron mestari on kulkenut vuoristoratamaisen matkan tavoitteelliseksi urheilijaksi.

22.9.2020 13:43 Naisten Korisliiga

NCAA-mestari Doniyah Cliney Vimpelin Vetoon

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Vimpelin Veto on solminut sopimuksen amerikkalaisen Doniyah Clineyn kanssa.

21.9.2020 08:23 Naisten Korisliiga

Cierra Dillard sopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen takakenttää vahvistaa alkavalla kaudella 24-vuotias Cierra Dillard.

16.9.2020 11:53 Naisten Korisliiga

Gabriela Bronson jatkosopimukseen Hongan kanssa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka saa tulevaksi kaudeksi tutun vahvistuksen, kun viime kaudella joukkueessa pelannut Bronson palaa joukkueeseen.

9.9.2020 12:44 Susiladies

Susiladies-luottopelaaja Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Peli-Karhuissa

Susiladiesin takapelaaja Linda-Lotta Lehtoranta, 28, nähdään myös tulevalla kaudella naisten Korisliigassa, kun kolme Suomen mestaruutta voittanut Lehtoranta ja Peli-Karhut ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus sisältää ulkomaanoption.

3.9.2020 21:32 Naisten Korisliiga

Mahtava ura jatkuu, Taru Tuukkanen sopimukseen Hongan kanssa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka solmi sopimuksen suomalaisen naiskoriksen legendan Taru Tuukkasen kanssa.

3.9.2020 15:23 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon uudet pelisäännöt ovat julkaistu

Suomen Koripalloliitto on hyväksynyt pelisääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa 1.9.2020. Uusien pelisääntöjen muutokset ovat maltillisia.

2.9.2020 08:11 Naisten Korisliiga

Henna Sandvik ja Susanna Rentto jatkosopimuksiin Hongan kanssa

Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue sai mieluisia uutisia, kun Henna Sandvik ja Susanna Rentto solmivat jatkosopimukset kasvattajaseuransa kanssa.

1.9.2020 12:46 Naisten Korisliiga

Viivi Mäkinen ja Tinna Rantalainen jatkavat Pyrinnössä

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Tampereen Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2020-21 takapelaaja Viivi Mäkisen ja laituri Tinna Rantalaisen kanssa.

31.8.2020 09:08 Naisten Korisliiga

Catz sopimukseen kolmen oman kasvatin kanssa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva lappeenrantalainen Catz solmi sopimukset Edit Pekkalan, Noora Kuukan sekä Helmi Valtosen kanssa.

29.8.2020 12:08 Naisten Korisliiga

Heta Äijänen vahvistamaan Forssan Alkua

Kaksi edellistä kautta Saksan Bundesliigassa pelannut Äijänen solmi forssalaisseuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.

21.8.2020 12:35 Naisten Korisliiga

Pihla Jaatinen ja Minttu Isoranta jatkavat Vedossa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Vimpelin Veto on solminut yksivuotiset jatkosopimukset viime kaudella joukkueessa esiintyneiden Jaatisen ja Isorannan kanssa.

17.8.2020 08:31 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille kova kaappaus, Roosa Lehtoranta palaa kasvattajaseuraansa

Viime kaudella Belgian pääsarjassa pelannut Lehtoranta palaa kasvattajaseuraansa Kotkaan. 23-vuotias Lehtoranta on viime vuosina kuulunut Susiladiesin vakiokalustoon.

17.8.2020 08:04 Naisten Korisliiga

FoA:lle merkittäviä jatkosopimuksia, Ella Salminen pysyy Forssassa

Forssan Alku ja Ella Salminen solmivat vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Tuleva kausi on 185-senttiselle Salmiselle kolmas Alussa. Lisäksi viime kauden tehopelaajiin kuulunut Keondria Calloway jatkaa seurassa.

14.8.2020 13:15 Naisten Korisliiga

Destinee Young vahvistamaan Vimpelin Vetoa

ViVe on solminut sopimuksen 25-vuotiaan yhdysvaltalaissentterin kanssa. Viime kaudella Young pelasi Portugalin pääsarjassa.

10.8.2020 14:37 Naisten Korisliiga

Reetta-Sofia Tulkki ja Anna Peltola siirtyvät Pyrintöön

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen kahden paluumuuttajan kanssa, kun Reetta-Sofia Tulkki sekä Anna Peltola vetävät Pyrinnön punaisen pelipaidan päällensä.

10.8.2020 12:10 Naisten Korisliiga

Mariah Miller Vimpelin Vetoon

Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen 21-vuotiaan amerikkalaispelaaja Mariah Millerin kanssa. Miller valmistui viime kaudella Clevelandin Staten yliopistosta.

6.8.2020 14:08 Naisten Korisliiga

Aliyah Jeune Vimpelin Vedon pelipaitaan

Naisten Korisliigaan valmistautuva Vimpelin Veto on kiinnittänyt ensimmäinen vahvistuspalasen ensi kauden joukkueeseensa.

5.8.2020 08:59 Susiladies

Magdalene Agyei: Rautoja hipova atleettinen laituri

Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.

4.8.2020 15:06 Naisten Korisliiga

Tampereen Pyrintö luottaa nousun arkkitehteihin naisten Korisliigassa

Tampereen Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2020-21 Emilia Anttilan, Jemina Vidgrenin, Heli Poikelan, Iina Mäkelän, Emma Törnblomin sekä Liisa Taposen kanssa.

Näytä lisää vastaavia