Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso: ”Tämä on meidän kaikkien mestaruus”

19.5.2018 13:01 Korisliigassa kruunattiin perjantai-iltana uusi mestari. Mitaleista aikaisempinakin vuosina taistellut, mutta tyhjin käsin jäänyt Karhu Basket venyi jatkoaikatrillerissä ohi Salon Vilppaan ja nousi mestariksi otteluvoitoin 4-2. Mitali, sekä samalla mestaruus on Karhu Basketin seurahistorian ensimmäinen.

Lämpimän Kauhajoen liikuntahallin perjantai-illassa koripallo-ottelun tauottua on aistittavissa riemun, ilon ja helpottuneisuuden tunnekirjo. Todelliseksi jännitysnäytelmäksi yltynyt ratkaiseva kuudes finaali ratkesi Karhu Basketille vasta jatkoajan jälkeen lukemin 99-96 (37-32, 84-84).

 

Nihkeän kauden alun jälkeen kauhajokisten ryhmä hitsautui pala palalta paremmin yhteen ja alkoi helmikuun tienoilla näyttämään Vilppaan ohella suurimmalta suosikilta Pantterin nostelijaksi. Tuo näkemys vahvistui pudotuspelien aikana, Karhu Basketin edettyä vastaansanomattomasti puolivälierien ja välierien läpi. Lopulta, kauden viimeisen summerin jälkeen, voittajana taistelutantereella seisoivat mesikämmenet.

 

- Ei ole oikein sanoja enää, päävalmentaja Jussi Laakso totesi hymyillen taistelun tauottua.

 

Kauhajokisten pelaajistosta, valmennusryhmästä ja koko taustaorganisaatiosta huokuu vahva yhteisöllisyyden tunne. Oranssisen yleisömeren räjähtäessä huutoon Gregory Manganon voittokoriksi jääneen kolmosen jälkeen tuntui, kuin koko Kauhajoki olisi ollut joukkueen takana.

 

- Ihan uskomaton fiilis. Mä olen niin ylpeä näistä mun pelaajista, jotka pelas tässä joukkueessa ja harjoitteli tän joukkueen kanssa. Olen ylpeä meidän faneista, tästä koko kaupungista. Tämä on meidän kaikkien mestaruus, Laakso hehkutti.

 

Tunteella pelissä elävä Laakso näytti ottelun jälkeen siltä, että myös valmennusjohto jätti kentälle kaiken, mitä annettavissa oli. Sellaisen puristuksen jälkeen ihan jokainen taktinen nyanssi ei kamppailusta välttämättä muistu mieleen, etenkään jatkoajalle venyneen näytöksen jälkeen.

 

- Vähän se rupes jännittämään, mutta onneks hoidettiin homma, Laakso hymähti.

 

En mä siitä pelistä hirveästi enää edes muista. Tärkeintä tässä hetkessä on, että olemme mestareita.

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia