11.12.2009 Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri vuodelle 2010 on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään, mutta koulutusjärjestelmää on selkiytetty siirtymällä kokonaisiin tasotutkintoihin aiempien erillisten kurssien sijaan. Samalla liitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun. Uutta ovat myös tasotutkintojen näyttökokeet.
Tasotutkintoihin siirryttäessä vanhat kurssien nimet (ohjaajan peruskurssi, jatkokurssi 1, jne.) poistuvat käytöstä ja tilalle tulevat kutakin tasotutkinnon kurssia vastaava järjestysnumero.
Muutoksella on pyritty selkiyttämään koulutusjärjestelmää ja muodostamaan selvä koulutuksenpolku. Sisällöllisesti sekä laadullisesti koulutus pysyy yhä totutun raudanlujana ja koulutuksen toteutumisesta vastaavat lasten ja nuorten valmennukseen sekä kasvatukseen erikoistunut Koripalloliiton kouluttajatiimi.
Tasotutkintoja koulutusjärjestelmässä on kolme:
Varsinaisen tasokoulutuksen lisäksi nuorille, juuri ohjaamista aloitteleville henkilöille järjestetään ns. 0-tason ”Tule ohjaajaksi” -koulutusta lähellä omaa päivittäistä toimintaympäristöä, seuraa. Tasotutkinnot I ja II koostuvat kukin neljästä (4) erillisestä osiosta. Tutkinnon osista kolme (3) on tutkinnon hyväksymisen kannalta pakollisia kursseja ja yksi on vapaasti valittava kurssi.
Tasotutkintoajattelulla pyritään tämän hetkisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen mukaiseen prosessioppimiseen. Perusideana on, että tasotutkinnon aloittava opiskelija suorittaa koko tutkinnon kolme viikonloppukurssia saman/samojen kurssilaisten sekä saman kouluttajan alaisuudessa. Näin oppimisesta muodostuu itseään täydentävä jatkumo. Prosessin etuna on se, että asioihin voidaan palata ja keskeisimpiä sisältöjä kerrata tasotutkinnon edetessä. Kurssien suorittaminen irrallisina, ykisttäisinä viikonloppukoulutuksina on myös edelleen mahdollista.
Alla linkit Koripalloliiton koulutuskalenteriin 2010 sekä PDF-tiedostona ladattavaan valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen esittelyyn. Alempana koulutustasot ja tasotutkintojen näyttökokeet ovat esiteltynä yksityiskohtaisemmin.
Tutkinto suoritetaan 3:ssa pakollisessa sekä 1:ssa vapaasti valittavassa osassa (3 viikonloppua (pe-su) + vapaasti valittava osuus):
I-tason suorituksiin voidaan lukea hyväksi LO-, ja muut pedagogiset tutkinnot. Tutkinnolla opiskelu on mahdollista paikallisella tasolla järjestetyissä koulutuksissa sekä vaihtoehtoisesti kahtena viikonloppuna (2 x pe-su) Suomen Urheiluopistolla. I-tason paikalliset jo sovitut tutkinnot koulutuskalenterissa.
I-tasolla opiskelevia suositellaan toimimaan mahdollisuuksien mukaan apuvalmentajana kokeneemman valmentajan alaisuudessa ja hakeutumaan II-tason koulutukseen kahden vuoden sisällä tutkinnon suorittamisesta
Tutkinnolle pääsyvaatimuksena on tason I hyväksytty suorittaminen tai tason I tietojen ja taitojen osoittaminen erikseen näyttökokeessa (ks. näyttökokeet)
Tutkinto suoritetaan 3:ssa pakollisessa sekä 1:ssa vapaasti valittavassa osassa (3 viikonloppua (pe-su) + vapaasti valittava osuus):
Tutkinnolla opiskellaan Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä. II-tasotutkinnon kurssipäivät tulevat koulutuskalenteriin tammikuussa v.2010
Tutkinnolla käsitellään seuraavia teemoja: valmentajana kehittyminen, johtaminen, henkinen valmennus, taito ja oppiminen, valmennuksen ohjelmointi ja seuranta, koripallon lajianalyysi, urheilijan ura, kilpailutaktiikka sekä laji- ja fyysisen harjoittelun yhdistäminen. Tutkintoon sisältyy kansainvälinen osuus
Tutkinto järjestetään kahden vuoden välein (seuraava HKVT käynnistyy keväällä 2011, hakuohjeet tutkinnolle tammikuussa 2011)
Tutkinnolle valikoidutaan soveltuvuuskokeiden kautta.
Tutkinnon pääopiskelupaikka Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä.
Kaikki tasotutkintojen suorittaneet saavat tutkintotodistuksen hyväksytystä suorituksesta, kun kaikki ko. tutkintoon liittyvät tehtävät ovat hyväksytysti suoritettu. II- ja III-tason tutkinnon suorittaneet saavat myös erillisen, suoritettua tasotutkintoa vastaavan Koripalloliiton Valmentajakortin (Juniorivalmentajakortti ja Kansallinen Valmentajakortti) muistutukseksi hankitusta koulutuksesta.
Koripalloliiton uutena koulutustuotteena alkavat keväällä ns. 0-tason koulutukset. Koulutukset ovat lyhyitä, yhden illan aikana pidettäviä ohjaajakoulutuksen starttikursseja. Kursseilla toiminta painottuu käytännön tekemiseen ja ohjaamiseen salissa. Koulutuksen sisältö on suunnattu juuri aloitteleville ohjaajille. ”Tule ohjaajaksi!” -koulutuksissa ei ole normaalia 15 v. alaikärajaa, vaan kurssille voi ilmoittautua myös tätä nuoremmat ohjaamisesta kiinnostuneet.
”Tule ohjaajaksi” -koulutuksista tulee lisätietoa koulutussivuille tammikuun aikana. Tämän jälkeen seurat voivat tilata kursseja itsellensä.
Tasotutkinnon I ja II sisältöjen (tiedollinen ja taidollinen sisältö) hallinnan voi jatkossa osoittaa näyttökokeella. I-tason tutkinnon 1. näyttökoe tullaan järjestämään huhtikuun aikana 2010. Ilmoittautuminen ja näyttökokeen suorittamisen ohjeet tulevat koulutuksen sivuille helmikuun aikana.
II-tason näyttökoe tullaan järjestämään 1. kerran seuraavan HKVT-kurssin soveltuvuuskokeen yhteydessä keväällä 2011.
Näyttökoe sisältää aina teoriaosuuden ja käytännön valmennusnäytön liittyen tasokoulutuksen sisältöihin ja painoalueisiin
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.
Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.
Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.
SUSI All Stars on Koripalloliiton valmennusohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuosittain järjestettävän SUSI All Stars -leirityksen kautta pelaajat hankkivat ensimmäisiä kokemuksiaan Suden polulla harjoittelemisesta, sen haastetasosta sekä toimintakulttuurista yhdessä ikäluokan muiden pelaajien kanssa. Seuravalmentajien tehtävänä on ilmoittaa Suden polulle pyrkivät pelaajansa SUSI All Star leiritykseen 10.4. mennessä.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.
Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.
Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) järjestämän ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 5.-7.6.2015 järjestettävällä valmentajaklinikalla luennoi mm. tuore Suomen mestari, Korisliigan vuoden valmentaja ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen. Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 5.6.2015 asti.
Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.
Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.
Vuonna 2015 koripallovalmentajan on mahdollisuus päivittää valmentajalisenssinsä monin eri tavoin. Eräs A-lisenssin päivitysmahdollisuuksista on Master HKVT-koulutus, joka järjestetään tänä vuonna elo-syyskuussa.
Koripalloliitto järjestää alkavalla kaudella valmentajakoulutusta kaikilla tasoilla. I-tason koulutukset eli valmentajan peruskoulutustaso säilyy edelleen osallistujille maksuttomana ja se järjestetään yhteistyössä seurojen kanssa, kun taas II-tason koulutukset järjestetään puolestaan Kisakallion hulppeissa olosuhteissa. Keväällä aloittava uusi HKVT-kurssi kruunaa monipuolisen koulutustarjonnan.
Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston kanssa ”Parempaa peliä joka päivä” –huippuseminaarin 3.–4.5.2014 Kisakalliossa. Seminaarin yhteydessä vietetään koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin avautuvan harjoitusluolan Susi Training Centerin avajaisia.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.