Lokakuun Valopilkku Shaylen Burnett: ’’Tavoitteena voittaa mestaruus Vedolle’’

16.11.2021 11:24 Shaylen Burnett siirtyi Vedon paitaan kahden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen. Hänet valittiin heti lokakuussa kuukauden Valopilkuksi.

Shaylen Burnett on ollut todella tehokas. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Burnett on ollut alkukaudella lähes pitelemätön. Hän tilastoi lokakuussa keskiarvoikseen 21,7 pistettä, 13,7 levypalloa ja 8,7 koriin johtanutta syöttöä. Pelaaja ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen esityksiinsä.

- Antaisin itselleni kouluarvosanaksi seiskan alkukaudesta, hän sanoo.

25-vuotias amerikkalainen nimeää vahvuuksikseen fyysisen voiman, taidon ja pelisilmän. Kehityskohteet ovat myös selvillä.

- Haluan vähentää pallonmenetyksiä ja kehittyä puolustajana, koska puolustus voittaa pelejä. Muutenkin arvioin omaa onnistumistani joukkueen voittojen mukaan, hän pohtii.

Vimpeli on voittanut kauden kahdeksasta pelistään kuusi. Erityisen vahva se on ollut kotikentällä. Suuri syy hienoon alkukauteen on selkeä pelisysteemi.

- Silloin, kun toteutamme omaa pelisysteemiämme yleensä voitamme, Burnett kertaa.

Joukkueen päävalmentaja Jukka-Pekka Kujala nimesi joukkueen tavoitteeksi pudotuspelit. Hieno alkukausi on kuitenkin kasvattanut nälkää joukkueessa.

- Alkukausi on ollut hieno, mutta nyt täytyy keskittyä tulevaan. Haluamme olla parempia niin joukkueena kuin yksilöinäkin. Haluamme tietysti päästä pudotuspeleihin ja voittaa mestaruuden Vimpeliin, Burnett sanoo.

Naisten Korisliigassa pelaa Elonin yliopiston kasvatin mukaan paljon nuoria ja taitavia pelaajia, kun verrataan Ruotsin pääsarjaan. Sarjan taso on hyvä. Burnett haluaa myös saada Suomesta mukaan muutakin kuin mestaruuden.

- Haluan oppia Suomea ja käydä eri kaupungeissa sekä tietysti hankkia uusia ystäviä, hän päättää.

Henkilöt

 
3.12.2021 16:20 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan marraskuun Valopilkku on Kym Royster

Royster pelasi loistavan kuukauden ja on ollut yksi iso syy siihen, että Vimpeli taistelee sarjan kärkipaikasta.

2.12.2021 09:13 Susiladies

Susiladiesin Sara Rokkanen liittyy Peli-Karhujen paitaan

Susiladiesin Sara Rokkanen, 25, palaa naisten Korisliigaan, kun Rokkanen on tehnyt pelaajasopimuksen Peli-Karhujen kanssa. 22 ottelua naisten maajoukkueessa pelannut Rokkanen pelasi aiemmin tällä kaudella Espanjan kakkossarjaa Maresmessa.

2.12.2021 08:49 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Israeliin vahvistamaan Neve David Ramlaa EuroCupissa

Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.

1.12.2021 21:07 Naisten Korisliiga

Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Kouvottaret sai vieraita Espoosta. Vierasjoukkue oli otteluun lähdettäessä neljä pistettä kotijoukkueen takana, mutta kavensi 85-77 voitolla eron kahteen pisteeseen.

27.11.2021 19:38 Naisten Korisliiga

Burnett ja Timbilla johdattivat tripla-tuplillaan joukkueensa voittoihin – voitot myös ToPo:lle, Hongalle ja Peli-Karhuille

Naisten Korisliiga jatkui viidellä ottelulla. Voitot merkittiin Vimpelille, Kouvottarille, ToPo:lle, Hongalle ja Peli-Karhuille.

26.11.2021 12:34 Pääjuttu

Susiladies-yhteistyöverkosto on aloittanut toimintansa

Nais- ja tyttökoripalloilun kehittämiseen keskittyvä yhteistyöverkosto on kokoontunut syksyn aikana kaksi kertaa ja seuraava tapaaminen on sovittu tammikuulle. Verkoston toiminnassa on ollut mukana ensimmäisessä vaiheessa päävalmentajat kymmenestä pääsarjojemme seurasta.

22.11.2021 15:11 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen Cupin puolivälieräparit on valittu

Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään. Korisliigojen runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

19.11.2021 07:16 NCAA

Henna Sandvik on sitoutunut NCAA:n lopputurnauksen ”Elite Eightiin” yltäneeseen Indianaan

Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.

17.11.2021 22:18 Suomen Cup

Suomen Cupiin selviytyneet joukkueet ja rankingit ovat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan keskiviikon kierroksesta muodostui dramaattinen tulevan talven Suomen Cupin osallistumisoikeuksien suhteen. Rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä ja joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä.

17.11.2021 10:25 Suomen Cup

Suomen Cup -pakoista käydään tänään kova kilpailu Korisliigoissa – näistä lähtökohdista kierroksille lähdetään

Korisliigan ja naisten Korisliigan illan kierroksilla panokset ovat kovat. Kierroksen jälkeen ratkeaa molemmista sarjoista kahdeksan joukkuetta, jotka saavat osallistumisoikeuden tämän vuoden Suomen Cupiin.

10.11.2021 15:45 Suomen Cup

Taistelu Suomen Cup -paikoista käy kuumana molemmissa sarjoissa

Molempien sarjojen kahdeksan parasta joukkuetta osallistuvat Suomen Cupiin. Osallistujat ratkeavat 17.11. pelattujen otteluiden jälkeen. Final Four -huipennus järjestetään tammikuun puolessa välissä uudessa Urhea-hallissa Helsingissä.

3.11.2021 12:30 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan lokakuun Valopilkku on ViVe:n Shaylen Burnett

Tämän kauden ensimmäiseksi Valopilkuksi valittiin itseoikeutetusti Shaylen Burnett. Hän on johdattanut monien yllätykseksi Vedon liigan kärkipaikalle.

25.10.2021 14:14 Naisten Korisliiga

Taru Tuukkanen rikkoi 4000 pisteen rajapyykin

Naisten Korisliigassa rikottiin viikonloppuna merkittävä rajapyykki, kun ToPoa edustava Taru Tuukkanen ylitti naisten Korisliigan runkosarjassa 4000 tehdyn pisteen rajan.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

12.10.2021 20:18 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut jatkaa tappioitta

Naisten Korisliiga jatkui tiistaina yhdellä ottelulla. Paikallisottelussa ottivat yhteen Kouvottaret ja Peli-Karhut. Voitto matkasi lopulta Kotkaan Peli-Karhujen mukana.

2.10.2021 19:58 Naisten Korisliiga

Honka, Vimpeli ja PeKa kotivoittoihin – FoA haki pisteet Tampereelta

Naisten Korisliigan avauskierros saatiin pelattua päätökseen. Voittoihin ylsivät Honka, ViVe, PeKa ja FoA.

1.10.2021 20:24 Naisten Korisliiga

HBA vei pisteet avausottelussa

Naisten Korisliiga avattiin yhdellä ottelulla, kun HBA sai vieraakseen EBT:n. Samalla kotijoukkue pelasi ensimmäisen virallisen pelinsä uudessa kotihallissaan. Pisteet jäivät Helsinkiin 82-78.

1.10.2021 13:03 Korisliiga

Tervetuloa takaisin koriskatsomoihin ja -parketeille!

Kaudet koriksen pääsarjoissa käynnistyy ja harrastetasoillakin mennään jo täydellä vauhdilla. Lokakuun 1. päivänä poistuvat yleisesti myös yleisörajoitukset kaikkialta Suomesta. Suomen Koripalloliitto toivottaa koko korisperheen puolesta kaikki tervetulleeksi takaisin koriskatsomoihin ja -parketeille – vastuullisesti ja yhdessä!

30.9.2021 19:55 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen cup uudistuu, kruununa Final Four -huipennus

Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.

Näytä lisää vastaavia