17.10.2016 Kaksipäiväisessä seminaarissa joulukuun 2.-3. päivä Kisakallion urheiluopisto tarjoaa varhaiskasvatuksen sekä lasten ja nuorten valmennuksen parissa työskenteleville laajan kattauksen päivänpolttavaan aiheeseen. Seminaarin tavoitteena on perehtyä taidon oppimisen periaatteisiin sekä tuoda esiin erilaisia toimintamalleja motorisen oppimisen kehittämiseksi varhaiskasvatuksessa ja nuorten urheilijoiden liikunnassa ja valmennuksessa.
Perjantain seminaari on suunnattu varhaiskasvatuksessa työskenteleville ohjaajille, opettajille ja valmentajille. Luentojen ja demojen parasta antia ovat käytännön demonstraatiot, joilla ohjaajien on helpompaa luoda toiminnallisia ratkaisuja päivittäiseen liikkumiseen ja sen edistämiseen. Puhujina toimivat mm. varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksien asiantuntija Arja Sääkslahti Jyväskylän Yliopistolta ja liikuntataitojen oppimisen asiantuntija Joonas Kalari Turun Yliopistosta. Perjantaina perehdytään myös Ilo kasvaa liikkuen vuoden varhaiskasvatusyksikön, Lappeen päiväkodin toimintamalleihin, jossa lapset ovat houkutelleet myös vanhemmat liikkumaan päiväkotipäivän jälkeen.
Lauantain saman teeman ympärillä liikutaan ja etsitään aikamatka - periaatteella erilaisia taidon oppimisen menetelmiä kokourheilijan polulle. Lauantaipäivä toteutetaan käymällä läpi lapsuus, valinta ja aikuisvaiheen harjoittelumenetelmiä ja tarkastelemalla eri kehitysvaiheita. Kihun Sami Kalaja toimii päivän päävalmentajana vieden päivää eteenpäin yhdessä huippu-urheilijoiden ja urheiluvalmennuksen asiantuntijoiden kanssa. Päivän teemaan johdattelee Timo Jaakkola Jyväskylän Yliopistosta.
Osallistumalla seminaariin voi päivittää B-lisenssin tai suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot (1.4.). Mikäli haluat päivittää B-lisenssin seminaarin avulla, ilmoita siitä erikseen sähköpostilla osoitteeseen jussi.raikka@koripalloliitto.fi
Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 1.3. ja kurssille on vielä varmasti 7 paikkaa jäljellä.
Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Ville Neva täydentää seminaarin kattauksen.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Mikko Tupamäki on seminaarin viimeisin esiintyjäkiinnitys.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Sami Kalaja ja Jyri Lohikoski tuovat osaamisensa mukaan.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Seminaarin avauspäivän esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille on käynnissä. Koulutukseen on vielä 8 paikkaa jäljellä.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.
SUSI All Stars on Koripalloliiton valmennusohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuosittain järjestettävän SUSI All Stars -leirityksen kautta pelaajat hankkivat ensimmäisiä kokemuksiaan Suden polulla harjoittelemisesta, sen haastetasosta sekä toimintakulttuurista yhdessä ikäluokan muiden pelaajien kanssa. Seuravalmentajien tehtävänä on ilmoittaa Suden polulle pyrkivät pelaajansa SUSI All Star leiritykseen 10.4. mennessä.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Viimeisenä kiinnityksenä laadukkaaseen esiintyjäkaartiin liittyy Sami Toiviainen
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Jo aiemmin julkaistu esiintyjäkaarti täydentyy nyt Marko Yrjövuorella ja Martti Iivosella.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Salossa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Nokialla. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Myös kevään 2017 koulutuksen päivämäärät on sovittu ja ilmoittautuminen avattu.
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.