Naisten Korisliiga-ennakko 1/3: Catz, Pyrintö ja Veto hamuavat pudotuspelipaikkaa

28.9.2021 12:30 2000-luvun kestomenestyjä Catz lähtee kauteen uuden äärellä, kun Petri Joukainen otti päävalmentajavastuun Lappeenrannassa. Tampereen Pyrinnön ja Vimpelin Vedon tavoitteena on pelata keväällä pudotuspelejä.

Elena Melto palasi kotiin Catziin täksi kaudeksi, jonka riveissä hän on voittanut 6 Suomen mestaruutta, 6 hopeaa ja yhden pronssin. Kuva: Ville Vuorinen

Lappeenrannassa käynnissä uudelleenrakennus, tähtäin pudotuspeleissä

Lappeenrannan Catz on uuden edessä. Joukkuetta pitkään valmentanut Mika Haakana siirtyi sivuun päävalmentajan paikalta. Penkin päähän joukkueeseen tuli tälle kaudelle Petri Joukainen. Päävalmentapesti on hänelle ensimmäinen, mutta aiemmin hän on toiminut apuvalmentajana Peli-Karhuissa. Mukanaan hän on tuonut myös uusia juttuja.

- Olen pyrkinyt tuomaan rohkeutta, uskallusta ja iloa pelaamiseen. Meillä on paljon nuoria pelaajia, joiden odotan nousevan vastuunkantajiksi tulevalla kaudella, Joukainen sanoo.

Harjoituskaudella joukkue on keskittynyt perusasioihin eikä poissaoloiltakaan ole vältytty.

- Olemme tutustuneet toisiimme ja sementoineet perusteita pelille. Tälläkin hetkellä meillä on pari poissaoloa, mutta olemme silti hyvässä vauhdissa, Joukainen kertaa.

Viime kauden joukkueesta Roosa Kosonen siirtyi Forssaan ja Veera Pirttinen ulkomaille. Taru Timo ja Tuulia Anttonen (os.Timo) siirtyivät myös pois Lappeenrannasta. Lisäksi viime kauden amerikkalaispelaajat eivät jatka seurassa.

Kokemusta joukkueeseen tuovat Peli-Karhuista takaisin kotiin palannut Elena Melto ja kasvattajaseuraansa paluun tekevä Lotta Hämäläinen. Joukkue lähtee kauteen yhden ulkomaalaispelaajan voimin, kun Seairra Barret pukee Catz paidan päälle.

Joukaisen mukaan parketeilla tullaan tällä kaudella näkemään aktiviinen, vauhdikas ja yhteen hiileen puhaltava joukkue. Tavoitteetkin ovat selvillä.

- Meillä on käynnissä uudelleenrakennus ja haluamme mahdollistaa uusien tähtien syttymisen. Tulostavoitteena ovat pudotuspelit.

- Hämäläinen tullaan näkemään isossa roolissa pelinjohtajana. Sara Behm ja Mari Kihlström ovat läpimurron kynnyksellä. Melto on edelleen huikea ja Barret on todella urheilullinen pelaaja, Joukainen päättää.

Catz 21-22 pähkinänkuoressa


Pyrinnöllä tavoitteena pudotuspelit

Tampereen Pyrintö nousi viime kaudeksi Naisten Korisliigan. Perinteikäs seura maksoi vielä viime kaudella oppirahoja ja jäi sarjassa viimeiseksi. Suunta on kuitenkin ylöspäin. Penkin päässä jatkaa seuralegenda Antti Nikkilä, joka aloittaa ensimmäisen kokonaisen kautensa päävalmentajana.

Edelliseen kauteen verrattuna joukkueen kokoonpano on muuttunut selvästi. Nikkilän mukaan se tulee näkymään tällä kaudella peleissä.

- Meillä on tällä kaudella kohtuullisen kookas joukkue. Sitä haluamme tällä kaudella hyödyntää.

Tulijoiden puolella on kotimaisista nimistä Taru Timo, joka siirtyy joukkueeseen Lappeenrannasta ja Roosa Lehti, joka siirtyy ToPo:sta. Joukkueessa nähdään tällä kaudella myös kaksi amerikkalaista isoissa rooleissa, kun Whisper Fisher ja Maya Brewer tekivät sopimukset Pyrintöön. Edellä mainittujen pelaajien lisäksi Pyrintö on nostanut kokoonpanoon omia junioreita.

Tamperelaisryhmässä on päällä hyvä henki ja se tulee Nikkilän mukaan näkymään kentällä energisenä ja iloisena pelinä.

- Tavoitteena meillä on se, että jokainen antaa parhaansa jokaisessa pelissä koko pelin ajan. Tulostavoitteena pudotuspelit tuntuvat realistisena.

Jokainen joukkueen pelaaja on yllättänyt valmennuksen positiivisesti kauden alla. Muutama nimi nousee kuitenkin esiin.

- Fisheriltä voidaan kauden aikana nähdä näyttäviä torjuntoja. Brewer ja Anni Jämsä ovat todella taitavia pelaajia omilla pelipaikoillaan, Nikkilä päättää.

Tampereen Pyrintö 21-22 pähkinänkuoressa


Vimpelin Vedolla tähtäin pudotuspeleissä

Vimpelin Vedon kotimainen runko pysyi hyvin kasassa viime kaudelta. Täksi kaudeksi kaikki ulkomaalaispelaajat kuitenkin vaihtuivat. Penkin päässä jatkaa Jukka-Pekka Kujala. Kauteen valmistautuminen pääsi joukkueen osalta alkamaan hieman tavallista myöhemmin.

- Ulkomaalaispelaajat tulivat tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin Suomeen. Sen takia valmistautumisaika on ollut hieman lyhyempi, Kujala kertoo.

Uusina pelaajina joukkueessa nähdään Shaylen Burnett, Anastasija Podunavac ja Kym Royster. Ulkomaalaispelaajat ovat menestyksen kannalta isossa roolissa. Erityisesti Burnettia kannattaa pitää silmällä.

- Burnett on viihdyttävä ja monipuolinen pelaaja. Häntä kannattaa tulla seuraamaan, Kujala sanoo.

ViVe lähtee kehittämään peliä viime kaudesta. Viime kaudella joukkue ylsi pudotuspeleihin.

- Tavoite on edetä tälläkin kaudella pudotuspeleihin. Pyritään parantamaan peliä viime kaudesta. Voidaan kauden aikana tarjota yllätyksiä, Kujala päättää.

Vimpelin Veto 21-22 pähkinänkuoressa

Naisten Korisliiga käynnistyy 1.10., kun avausottelussa HBA kohtaa Espoo Basket Teamin. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua. Kaikki naisten Korisliigan ottelut ovat katsovissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

 
19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia