Lotta Eräkangas ratkaisi trillerin voiton EBT:lle - Forssan Alulle pettymys kolmannen kerran

2.2.2019 19:19 Sarjan kärkitaistossa Peli-Karhut nujersi sarjan ykköstilaa pitävän Hyvinkään Pontevan reilusti lukemin 75-97. Honka puolestaan aiheutti HBA:lle viidennen peräkkäisen tappion ja Kouvottaret nappasivat viidennen peräkkäisen voittonsa Vimpelin Vetoa vastaan. Catz esiintyi ensi kertaa laajennetulla rosterillaan voittaen Torpan Pojat.

EBT:n Lotta Eräkangas oli ilmiömäisessä vedossa (21/5s) ja ratkaisi käytännössä jännitysnäytelmän voiton joukkueelleen. Kuva: Ville Vuorinen.

Espoo Basket Team on osoittautunut vaikeaksi vastustajaksi Forssan Alulle, sillä joukkueet ovat päässeet kauden aikana jo kolmasti naamatusten, mutta vielä Alku ei ole kyennyt kaatamaan espoolaisia. Voitto oli Alulle lauantain pelikierroksella jo äärimmäisen lähellä, mutta niin vain EBT poistui parketilta jälleen voittajana jännitysnäytelmän päätteeksi lukemin 74-71 (37-35). Voiton ansiosta EBT saa pitää sarjan kolmostilansa ja jatkaa voiton tiellä. Forssan Alun hyvä kolme ottelua kestänyt voittoputki sen sijaan katkesi, eivätkä forssalaiset päässeet kohentelemaan asemiaan sarjataulukossa. EBT:n päävalmentaja Niko Hellman oli tyytyväinen sarjapisteistä, vaikka muuten pitikin peliä melko sekalaisena: 

– Olen helpottunut sarjapisteistä. Moni pelaaja joutui pelaamaan tänään enemmän kuin normaalisti ja puolikuntoisena, jolloin helposti päätöksenteko kentällä ei ole terävimmillään. Kentällä tapahtui sekavia asioita emmekä pystyneet kontroilloimaan asioita kunnolla kummassakaan päässä. 

EBT nappasi vain pienellä erotuksella levypallot nimiinsä ja kierrätti laajemmin tuoreita jalkoja kentälle, mutta muilla mittapuilla katsottuna kamppailu joukkueiden välillä kävi erittäin tasaisena. Johtoaseman muutoksia oli yhteensä 13 ja molempien korinteko pysyi tasaisen varmana läpi ottelun kaikilla jaksoilla.

EBT pääsi lähtemään viimeiseen neljännekseen vain neljä pistettä Alkua edellä, mutta vasta kolme minuuttia ennen summeria Mia Loyd kykeni tuomaan joukkueensa tasoihin. Tästä alkoi kiivas korista koriin taistelu, mutta lopun sille teki huippuottelun pelannut Lotta Eräkangas (21/5s), jonka korille ajo vei kotijoukkueen johtoon 30 sekuntia ennen päätöstä. Alku pääsi yrittämään tasoitusta vielä pariin otteeseen, mutta lopun taktiset aikalisät yhdessä Delaney Hodginsin vapaaheittojen kanssa vesittivät forssalaisten kiivaan voittotaistelun sarjapisteiden jäädessä Espoonlahteen.

– Peli oli fyysinen ja tiukka, yksi heitto sinne tänne olisi hyvinkin voinut ratkaista pelin. Marginaalit olivat pienet tänään. Paremmalla heittopäivällä voitto olisi voinut tulla melle, joukkueen päävalmentaja Risto-Matti Rousku pohti.

Ottelun tehonainen oli tupla-tuplaan yltänyt Kamilah Jackson (21/19/5s). Jacksonin ja Eräkankaan ohella kortensa kekoon kantoi myös Delaney Hodgins (16/8).

– Ei ollut meiltä tänään paras peli, mutta olen iloinen, että pystyimme kääntämään ottelun voitoksi. Joduimme olemaan hieman kapeammalla rosterilla, kuin yleensä, eikä pelimme ollut tänään kaunista katsottavaa. Voitto kelpaa silti, joukkueen pelintekijä Lotta Vesiluoma niputti.

Forssan Alun sinnikäs taistelija Mia Loyd ei pettänyt joukkuettaan tälläkään kertaa tupla-tuplallaan (28/12/3s). Onnistumisia saivat niin ikää myös Emily Kinneston (16/8/3s) sekä Meral Bedretdin (14/5).

Ottelutilastot

Peli-Karhut näytti Hyvinkään Pontevalle kaapin paikan

Martinhallissa koettiin sangen yllättävä lopputulos, kun sarjan odotetussa kärkiottelussa kohtasivat sarjaykkönen Hyvinkään Ponteva, sekä sarjakakkonen Peli-Karhut. PeKa piti lankoja hyppysissään jo ensimmäisestä jaksosta lähtien, eikä päästänyt kotijoukkuetta johtoon missään vaiheessa. Summerin soidessa Peli-Karhut poistui parketilta ylivoimaisena voittajana ottelun päättyessä numeroin 75-97 (35-54). Kotkalaiset ovat sarjataulukossa enää kaksi pistettä Pontevaa jäljessä.

Peli-karhujen joukkueesta usea pelaaja sai pistehanansa auki heti avausjaksolla ja jo puoliaikaan mennessä vierasjoukkue oli työntänyt Pontevan käsivarren mitan päähän eron ollessa 19 pistettä. HyPon pistepankin kasvatus lepäsi vahvasti yksin Taru Tuukkasen harteilla PeKan puolustaessa tarkasti, eikä piste-ero enää kaventunut kahdella viimeisellä jaksolla.

PeKan Brooke McCartyn käsi kävi kuumana, sillä hän upotti yhdeksästä kolmosestaan peräti kuusi, ja yhteensä joukkue onnistui kaaren takaa 11 kertaa. Ponteva sen sijaan kykeni osumaan kaukaa keskelle vain kolme kertaa. Pelkkiin kaukoheittoihin ei ottelu silti ratkennut, sillä Peli-Karhut ryöväsivät selvästi myös enemmistön levypalloista. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana nyt kolmesti, mutta sarjaykkönen on kyennyt nousemaan voittajaksi vain kerran.

– Olen todella tyytyväinen. Vajaalla joukkueella, kuten kaverikin, saatiin kovia onnistumisia. Linda-Lotta teki huikean työn Brownin pysäyttämisessä. Tuukkasta emme saaneet kuriin, on hän niin huikea pelaaja. Muuten joka tilanteessa tehtiin tismalleen mitä sovittiin. Koris on korintekopeli ja jos toinen upottaa kaukoheitot 15% ja toinen liki 50%, niin kyllä siinä eroa tulee. Meillä on ollut rankkoja aikoja ja tämä voitto kyllä nostaa tunnelmaa. Pelasimme iloista hyökkäystä, jossa pallo teki töitä ja pelaajat liikkuivat. Kivaahan tämän pitääkin olla, Mäkelä iloitsi ottelun päätteeksi.

Peli-Karhujen joukkueesta kaksi pelaajaa nousi ylitse muiden. Brooke McCarty (34/4/6s) ja Brittany Starling (27/16/4s) olivat molemmat ilmiömäisessä vireessä. Hyvät lukemat taululle latoi niin ikää myös Linda-Lotta Lehtoranta (13/9/9s).

Tappiosta huolimatta Taru Tuukkanen oli ottelun tehokkain (34/9). Muut pelaajat jäivät kauas taakse Tuukkasen lukemista. Randi Brown ja Jessica January tekivät molemmat 12 pistettä, mutta leyvpallotilastot jäivät molempien osalta laihoiksi.

Ottelutilastot

Honka venytti kirvelevästi HBA:n tappiokierrettä

Tapiolan Liikuntahallissa sarjapisteistä käytiin kovaa kamppailua Tapiolan Hongan ja HBA:n välillä. Pelin ratkaisunhetket koettiin vasta viimeisen minuutin aikana ja tällä kertaa HBA joutui pettymään Hongan pitäessä kotietunsa 96-91 (41-45). Samalla Honka venytti HBA:n tappioputken jo viiden ottelun mittaiseksi.

Jos itse ottelu oli tasainen, niin olivat myös joukkueiden lähtökohdat ennen taistoa. Molemmat olivat voittaneet toisensa kaudella kerran, sarjapisteitä oli kertynyt 12 ja viimeisestä kymmenestä ottelusta molemmille oli kertynyt kolme voittoa ja seitsemän tappiota.

Ottelun kaikki jaksot olivat äärimmäisen tiukkoja, ja viimeiselle neljännekselle lähdettiin kutkuttavasta 64-64 tasatilanteesta. Korista koriin taistelu kulminoitui lopulta trillerinäytelmäksi, jossa ratkaisut venyivät viimeiselle peliminuutille. Honka käytti fiksusti hyväkseen vierasjoukkueen virhetilin täyttymisen, ja vapaaheittoviivalle marssivat käänteen tekevillä hetkillä onnistuneesti Minna Mali sekä Alexyz Vaioletama, mikä ratkaisi käytännössä ottelun.

Heitot ja levypallot jakautuivat otteluparin kesken melko tasaisesti, mutta Honka pääsi yrittämään vapaaheittoja HBA:n rikkeiden seurauksena peräti 36 kertaa, joista upposi hyvällä prosentilla 29. HBA sen sijaan pääsi kokeilemaan viivalta 17 kertaa, joista tiensä perille löysi 12. Edes Hongan huolimattomuus pallon kanssa ei horjuttanut joukkueen voittotaistelua, vaikka HBA pääsikin nikkaroimaan yhteensä mehevät 27 pistettä kotijoukkueen menetyksistä.

–  Aloitettiin hyvin ja toteutettiin omaa peliä. Pelattiin aggressiivista puolustuspeliä, mutta virheitä tuli liikaa, joka johti siihen, että jouduttiin antamaan enemmän tilaa ja Hongan amerikkalaiset pääsivät pitämään pistejuhlia, Mirka Dettman summasi.

Hongan Sidney Cook merkkautti itselleen messevän tupla-tuplan (31/15), mutta ottelun tehokkaimmaksi nousi Alexyz Vaioletama (34/9/4s). Pelintekijän tontilla vakuuttavasti esiintyi myös Minna Mali (15/7/4s).

HBA:n riveistä hurjat pisteet taululle latoi monitaituri Sara Bejedi (38/6). Bejediä säesti tuttu nimi, kun Awak Kuier tyylitteli 20 pistettä ja kymmenen levypalloa.

Ottelutilastot

Kouvottarien viimeisen jakson rynnistys oli Vimpelin Vedolle liikaa

Vimpelin Veto kiusasi Kouvottaria aina viimeiselle jaksolle saakka kotikentällään. Vedon koneesta loppui kuitenkin bensa viimeisellä jaksolla Kouvottarien noustessa jo viidenteen peräkkäiseen voittoonsa pelin loppuessa 78-99 (39-45). ViVe joutuu tappion myötä kyntämään kolmen tappion putkessa tasapisteissä sarjassa Hongan kanssa.

Vimpelin Veto roikkui sitkeästi voittotaistelussa mukana kolmannelle jaksolle asti Kouvottarien päästessä viimeiselle neljännekselle vain kahdeksan pisteen etumatkassa. Vierasjoukkueen loppurynnistys osoittautui kuitenkin Vedolle liian kovaksi jakson päättyessä 18-31. 

Taret oli tällä kertaa tarkempi korin teossa lähietäisyyksiltä, jonka lisäksi vierasjoukkue pääsi juoksemaan pallon menetyksistä peräti 26 pistettä. Kouvottaret saivat myös melko hyvin kuriin Vimpelin Vedon tähtipelaajia Amy Griffiniä lukuun ottamatta.

Kouvottarien rivistöstä tasaisen varmaa jälkeä takoivat vahvistukset Camille Zimmerman (26/8/7s) sekä Taeler Deer (26/6/5s). Kotimaisesta kaartista kunnostautui hyvällä onnistumisella Veera Välimaa, joka lätki tulostaululle peräti 24 pistettä.

Ottelun suurimman pistetilin mätti ylivoimaisesti Amy Griffin, joka säkitti 38 koria ja repi kuusi levypalloa. Seuraavaksi eniten pisteitä tehtaili Donnaizha Fountain (16/4), mutta eniten joukkueelle levypalloja keräsi Alisia Jenkins (5/12).

Ottelutilastot

Elena Reshetko ja Karoliina Rytkönen palasivat ryminällä parketille ToPoa vastaan

Lappeenrannan Urheilutalolla ei paljoa pisteillä juhlittu Catzin voittaessa Torpan Pojat vähäkorisen ottelun päätteeksi 57-31 (33-10). Kuluneella kaudella joukkueet ovat testailleet voimasuhteitaan nyt kolmesti, joista kaksi aiempaa ottelua ovat tarjonneet jännitettävää koko peliajan edestä otteluiden päättyessä vain muutaman pisteen voittoihin. Catz nappasi selvän voiton päätteeksi kolmannen voittonsa putkeen, mutta ToPo joutuu jatkamaan sarjataivaltaan tappion myötä viiden peräkkäisen häviön rasittamana.

Catz lähti otteluun odotetulla laajentuneella rosterilla, kun joukkueen vahvuuteen olivat liittyneet Elena Reshetko sekä Karoliina Rytkönen. Kumpikaan ei tuottanut kissoille pettymystä, sillä Reshetko tyylitteli suvereenisti 13 pistettä ja nappasi yhdeksän levypalloa. Rytkönen puolestaan naulasi neljästä kolmosestaan kolme heittäen yhteensä 11 pistettä. Reshetko oli tyytyväinen etenkin joukkueen puolustukseen:

– Meillä oli tänään hyvä peli. Katselin aiemmista peleistä, että meillä oli ollut hieman ongelmia puolustuksessa, mutta nyt se toimi hyvin ja kaikki olivat oikeissa paikoissa. Heitot olisivat voineet upota tänään paremmin.

Catz voitti ensimmäiset kolme neljännestä selvästi, ja heitti kaukaa paremmalla sihdillä. Varsinaisia joukkuehyökkäyksiä ei ToPo saanut ottelussa aikaiseksi. Tilastoihin kertyi koko joukkueelta ainoastaan yksi koriin johtanut syöttö, mikä näkyikin joukkueen kokonaispistemäärässä ottelun lopuksi.

Reshetkon ja Rytkösen lisäksi kotijoukkueen kokoonpanosta onnistui tuttuun tapaan Aleighsa Welch (8/15/7s) sekä Roosa Kosonen (5/9).

Torpan Poikien aikaansaavin oli Ashli Payne, joka pusersi kuusi pistettä ja kahmi 17 levypalloa. Eniten pisteitä joukkueelle taisteli Ladondra Johnson (14/7).

Ottelutilastot

 
20.2.2019 20:53 Naisten Korisliiga

Catzin hurja loppukiri oli liikaa – Kouvottaret romahti kahdella viimeisellä jaksolla

Kotijoukkue Kouvottaret oli vielä puoliaikaan asti hyvin kiinni voitonkannassa, mutta vierasjoukkueen loppujaksojen hurja ryöpytys suisti kouvolalaisten pelin raiteiltaan.

20.2.2019 16:39 Susiladies

Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi sitoutunut Arizona Stateen

HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.

16.2.2019 17:28 Naisten Korisliiga

ToPon haaveet pudotuspeleistä karkaavat – Vimpelin Veto kesti kotihallissaan

Vimpelin Liikuntahallissa käytiin tärkeä kamppailu sarjapisteistä pudotuspelejä silmällä pitäen. Vierasjoukkue Torpan Pojat oli pitkään kiinni voitossa, mutta Vedon viimeisen jakson rynnistys katkaisi sarjanousijan selän sarjapisteiden jäädessä Vimpeliin.

13.2.2019 22:08 Naisten Korisliiga

Forssan Alku katkaisi Kouvottarien voittoputken

Keskiviikon muissa peleissä Espoo Basket Team onnistui selättämään vain täpärästi HBA:n kahden pisteen erolla. Sarjakärjet Hyvinkään Ponteva sekä Peli-Karhut sen sijaan ottivat selkeät voitot omissa otteluissaan.

12.2.2019 21:14 Naisten Korisliiga

Catz taisteli pisteen voiton Hongasta jatkoajan päätteeksi

Tapiolan Hongan ja Lappeenrannan Catzin kauden kolmas kohtaaminen päättyi jatkoajan päätteeksi vierasjoukkueen voitonjuhliin.

9.2.2019 20:37 Naisten Korisliiga

Honka kaatoi PeKan ja nappasi samalla kauden ensimmäisen vierasvoiton: "Tuntuu tässä kohtaa tietysti hyvältä"

Naisten Korisliigan päivän muissa peleissä ToPo katkaisi tappiokirteensä Alkua vastaan ja HyPo puolestaan kasvatti etumatkaansa nappaamalla sarjapisteet Catzia vastaan käydyssä ottelussa. Kouvottaret jatkoi voitokasta matkaansa kaatamalla Espoo Basket Teamin kotiareenallaan.

7.2.2019 19:40 Naisten Korisliiga

HBA katkaisi tappioputkensa Vimpelin Vetoa vastaan

HBA Märsky katkaisi Mäkelänrinteellä oman tappioputkensa selvän voiton päätteeksi luvuin 85-62. Vimpelin Vedon tappiokierre puolestaan kasvoi häviön ollessa joukkueelle neljäs peräjälkeen.

6.2.2019 21:01 Naisten Korisliiga

Elena Reshetko todisti kuntoaan Honkaa vastaan – Catzin voittokulku jatkuu

Elena Reshetko latoi tauluun ottelun suurimman pistesaaliin, ja johdatti Catzin kotivoittoon Honkaa vastaan numeroin 75-62.

4.2.2019 22:13 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan tammikuun pelaajaksi on valittu Kouvottarien Taeler Deer

Pelintekijän tontilla operoiva Taeler Deer (165/22) on aloittanut ensimmäisen ammattilaiskautensa varsin mallikkaasti.

31.1.2019 22:09 Naisten Korisliiga

Hyvävireinen Kouvottaret nappasi neljännen peräkkäisen voiton

Torstain myöhäisillan ainoassa ottelussa Kouvottaret eivät antaneet HBA:lle mahdollisuutta voittoon ottelun päättyessä 52-87. Kouvottarille voitto oli jo neljäs putkeen.

26.1.2019 20:37 Naisten Korisliiga

Aleighsa Welch ajoi Peli-Karhut virhevaikeuksiin ja johdatti Catzin vierasvoittoon

Catz nappasi kovan päänahan vieraskentällä voittamalla sarjan kakkosena majailevat Peli-Karhut. Voiton nappasivat kierroksella myös Kouvottaret sekä Forssan Alku, jonka johdosta joukkueet jatkavat edelleen tasapisteissä sarjassa. EBT puolestaan varmisteli sarjan kolmostilaansa Torpan Poikien kustannuksella vieraissa.

24.1.2019 20:46 Naisten Korisliiga

HBA:n sinnikäs taistelu ei riittänyt – Ponteva nousi voittoon toisella jatkoajalla

HBA ja Hyvinkään Ponteva venyttivät periksiantamattomina kohtaamisensa toiselle jatkoajalle. Kotijoukkueen puhti ei riittänyt aivan viimeisille minuuteille asti, ja sarjakärki HyPo vei sarjapisteet mukanaan lukemin 96-107.

19.1.2019 20:30 Naisten Korisliiga

Taeler Deer johdatti Kouvottaret sarjakärjen voittoon - "Sanattomaksi vetää"

Kouvottaret järjestivät todellisen yllätyksen Martinhallissa, kun sarjakärki Hyvinkään Ponteva kaatui lukemin 84-104. Sarjan pistetiliään pääsivät kierroksella kasvattamaan myös Espoo Basket Team, Forssan Alku, sekä Peli-Karhut.

17.1.2019 21:04 Naisten Korisliiga

Catz sammutti HBA:n liekin - "Koko joukkue pelasi loistavasti"

Naisten Korisliigassa vajaalukuinen Catz oli jälleen vaikean paikan edessä, kun vastassa oli erinomaisia otteita aiemmissa peleissä esittänyt HBA Märsky. Kissalauma onnistui kuitenkin ottamaan joukkueestaan kaiken irti ja nousemaan voittoon lukemin 68-78.

17.1.2019 14:31 Naisten Korisliiga

Joulukuun pelaaja Brittany Starling: "Aloittaessani olin todella huono"

Joulukuun pelaajaksi valittu Brittany Starling on esittänyt läpi kauden vakuuttavia otteita mestaruutta jahtaavissa Peli-Karhuissa. Starling siirtyi joukkueen riveihin hieman jälkijunassa, mutta kertoo viihtyvänsä seurassa erinomaisesti ja ylistää naisten Korisliigan tasoa.

17.1.2019 09:36 Naisten Korisliiga

Tähtipelaaja Lena Reshetko vahvistaa Catzin kevätkautta

Catzin vakiovahvistus Elena Reshetko kertoo seuran tiedotteessa palaavansa äitiyslomalta takaisin joukkueen rosteriin kevätkaudeksi.

16.1.2019 21:58 Naisten Korisliiga

PeKa kärkimittelön voittoon - Alku ja HBA venyttivät ottelun jatkoajalle

Sarjassa toisena oleva PeKa onnistui kasvattamaan eroa kolmantena olevaan Espoo Basket Teamiin hakemalla sarjapisteet vieraista. Forssan Alun ja HBA:n kohtaaminen puolestaan tarjoili huiman jatkoaikatrillerin, jonka voittoon onnistui lopulta nousemaan Alku lukemin 83-78.

13.1.2019 16:25 Naisten Korisliiga

Kouvottaret juoksivat Catzin kumoon

Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa Kouvottaret katkaisivat kaksi ottelua kestäneen tappioputkensa voittamalla Catzin vieraissa numeroin 63-73 (32-31).

12.1.2019 15:11 Naisten Korisliiga

Honka ja HBA nousivat yllätysvoittoihin - pisteet myös HyPolle ja ViVelle

Naisten Korisliigaa pelattiin neljän ottelun verran. Honka onnistui nousemaan Espoon paikalliskamppailuun voittoon, ja HBA katkaisi PeKan voittoputken. Sarjakärki Hyvinkään Ponteva kasvatti etumatkaansa ja Vimpelin Veto haki sarjapisteet vieraskentältä.

10.1.2019 19:27 Naisten Korisliiga

HBA murskasi ToPon kotikentällään

Naisten Korisliigan torstain ainoassa ottelussa kohtasivat sarjan häntäpäät. HBA katkaisi tappioputkensa murskaamalla ToPon kotikentällään numeroin 97-56.

Näytä lisää vastaavia