14.2.2021 19:12 Peli-Karhut voitti toisen perättäisen Suomen Cupin mestaruuden, kun se voitti vieraskentällä EBT:n. PeKa karkasi jo avausjaksolla emänniltään, eikä luopunut johdostaan missään vaiheessa. Finaali päättyi 98-81.
PeKa uusi Suomen Cupin mestaruuden. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Finaali alkoi tunnustelevasti ja molemmilla joukkueilla oli alussa ongelmia hyökkäyspelinsä kanssa. Peli-Karhut sai heittonsa uppoamaan nopeammin, kun EBT teki avauspisteensä vasta kolmen minuutin jälkeen. Espoolaiset yrittivät jaksolla paljon kolmen pisteen heittoja, mutta pisteet syntyivät kuitenkin pääosin korin alta.
- Ei oltu ihan valmiina pelaamaan ottelun alussa eikä saatu hyviä heittopaikkoja ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla meidän peli alkoi rullaamaan paremmin, EBT:n Sanni Tuomisto totesi Ylen haastattelussa puoliajalla.
Elena Melto upotti avausjaksolla seitsemän pistettä ja hänen johdollaan kotkalaiset karkasivat parhaimmillaan 14 pisteen johtoon. Lopulta tauolle mentiin vieraiden johtaessa 18-8.
Toisen jakson Linda-Lotta Lehtoranta aloitti vahvasti ja upotti kaksi nopeaa kolmen pisteen heittoa. Lotta Hämäläinen upotti espoolaisten ensimmäisen kaukoheiton ja kavensi eron 11 pisteeseen hieman ennen jakson puoliväliä.
EBT sai tästä lisää tarmoa peliinsä ja hivuttautui vähitellen lähemmäs Peli-Karhuja. Pienimmillään ero kävi viidessä pisteessä. Vieraat pelasivat jakson lopun kuitenkin loistavasti ja puoliajalle mentiin PeKa:n johdossa 46-35.
Zykera Rice oli vaikea pideltävä avauspuolikkaalla. Hän teki 13 pistettä ja otti seitsemän levypalloa puoliaikaan mennessä. Meltolle kertyi 12 pistettä. Morgan Batey upotti 11 pistettä ja sai tulitukea Hannah Littlelta, joka teki seitsemän pistettä ja keräsi yhdeksän levypalloa.
Kuten avausjaksokin, myös kolmas jakso alkoi hyökkäyspelin osalta tunnustellen. Suurimmat onnistumiset nähtiinkin puolustuspäässä. Pitkään pisteitä tehtiin tasatahtiin. Batey ja Tuomisto olivat kotijoukkueen hahmoja jaksolla, kun taas Rice jatkoi tehoiluaan kotkalaisille. Hän upotti kymmenen pistettä ennen taukoa.
Little sai jakson loppupuolella neljännen henkilökohtaisen virheensä. Siitä huolimatta jakso eteni tasaisesti aina loppuun asti. Melto heitti summerin soidessa kakkosen sisään ja vierasjoukkue pääsi viimeiselle tauolle 14 pisteen johdossa.
Viimeisen jakson kahden ensimmäisen minuutin aikana PeKa kasvatti johtonsa 19 pisteeseen ja pakotti vastustajansa aikalisään. EBT heitti jakson loppupuolella heittojaan kovalla tarkkuudella ja kavensi johdon pienimillään 12 pisteeseen.
Aivan voittoon asti se ei riittänyt ja Peli-Karhut pääsi juhlimaan toista perättäistä Suomen Cupin mestaruuttaan 98-81.
- EBT on hyvä joukkue, mutta olimme tänään parempia. Voitto tuntuu tietysti hyvältä. Olemme todella vahva joukkue. Silloin, kun jollain on huono päivä muut ottavat enemmän vastuuta, Rice kommentoi Ylelle ottelun jälkeen.
Rice oli ottelun hahmo. Lopulta hänen tilastoihinsa kirjattiin 29 pistettä ja 15 levypalloa. Elena Melto upotti 25 pistettä. Batey teki espoolaisille 22 pistettä, nappasi kuusi levypalloa ja jakoi seitsemän koriin johtanutta syöttöä. Tuomisto heitti 16 pistettä.
- Loistavat fiilikset Suomen Cupin voitosta. Tänään oltiin juuri tuon verran parempia. Lopussa EBT heitti vielä hyvin ja meinasi päästä peliin mukaan. Onneksi ero pysyi kuitenkin loppuun asti, Linda-Lotta Lehtoranta sanoi Ylelle.
Torpan Pojat jatkoi siitä mihin eilen jäi ja kaatoi finaalissa neljä edellistä Suomen Cupia nimiinsä vieneen PeKa:n. Mestaruuspokaali jäi Helsinkiin 76-51.
Naisten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa sunnuntaina, kun Peli-Karhut ja Torpan Pojat kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. PeKa tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.
Naisten Suomen Cupin finaalissa nähdään uusinta viime vuodelta, kun Peli-Karhut ja ToPo kohtaavat finaalissa. Ottelu alkaa huomenna sunnuntaina klo 17 ja on nähtävissä Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.
Naisten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan lauantaina ja sunnuntaina Urhea-hallissa Helsingissä. 10 000 euron rahapalkinnosta mittelevät Peli-Karhut, Vimpelin Veto, Torpan Pojat ja Tampereen Pyrintö.
Naisten ja miesten koripallon Suomen Cup huipentuu tammikuun 13.–15. päivä Urhea-hallissa Helsingissä pelattavaan Final Fouriin. Koriksen superviikonloppu pitää sisällään sekä naisten että miesten välierät sekä finaalin.
Naisten Suomen Cupin välieräjoukkueet ovat selvillä. Tiensä jatkoon selvittivät ToPo, PeKa, Pyrintö sekä ViVe. Lopputurnaus pelataan 14-15.1.2023.
Molempien Korisliigojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät pelataan joulukuun alkupuolella.
Korisliigan ja naisten Korisliigan tulevan talven Suomen Cupin rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä. Joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä. Valintatilaisuus järjestetään 28.11. ja se näytetään suorana YouTubessa.
Kotkan Peli-Karhut uusi Suomen Cupin voittonsa, kun se kukisti jännittävien vaiheiden jälkeen ToPo:n 77-64.
Sunnuntaisessa naisten Suomen Cupin finaalissa kohtaavat Torpan Pojat ja hallitseva cup-mestari Peli-Karhut. Välierät tarjosivat kaksi jännää ottelua, jotka ratkesivat vasta päätösneljänneksellä.
Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 14.–16. tammikuuta uudessa Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyy tänään maanantaina klo 10.
Viimeisessä puolivälierässä HBA sai vieraakseen Vimpelin vedon. Helsinkiläisjoukkue otti jo toisen voiton Vimpelistä tämän viikon aikana ja varmisti samalla paikkansa Suomen Cupin välierissä. Ottelu päättyi 86-75.
Molempien sarjojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta yrittävät selvittää tiensä 14.-16.1.2022 pelattavaan Final Four –turnaukseen. Loppuhuipennus järjestetään Urhea-hallissa Helsingissä. Puolivälieriä pelataan perjantaina ja lauantaina.
Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään. Korisliigojen runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.
Korisliigan ja naisten Korisliigan keskiviikon kierroksesta muodostui dramaattinen tulevan talven Suomen Cupin osallistumisoikeuksien suhteen. Rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä ja joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä.
Korisliigan ja naisten Korisliigan illan kierroksilla panokset ovat kovat. Kierroksen jälkeen ratkeaa molemmista sarjoista kahdeksan joukkuetta, jotka saavat osallistumisoikeuden tämän vuoden Suomen Cupiin.
Molempien sarjojen kahdeksan parasta joukkuetta osallistuvat Suomen Cupiin. Osallistujat ratkeavat 17.11. pelattujen otteluiden jälkeen. Final Four -huipennus järjestetään tammikuun puolessa välissä uudessa Urhea-hallissa Helsingissä.
Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.
Naisten Suomen Cupin finaali pelataan ystävänpäivänä 14.2. Pallo nousee ilmaan klo 17:30, mutta lähetys ottelusta alkaa Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa 17:20.
Naisten Suomen Cupin välierissä nähtiin vierasvoittoja. PeKa kaatoi Vimpelin ja EBT Kouvottaret.