Nuorten SM-sarjat pelataan nykyjärjestelmällä myös seuraavat kaksi pelikautta

19.3.2004 Suomen Koripalloliiton koulutus- ja nuorisoyksikkö on päättänyt, että nuorten SM-sarjat pelataan myös kaksi seuraavaa pelikautta nykyisellä sarjajärjestelmällä. Näiden pelikausien aikataulut julkistetaan huhtikuun loppuun mennessä.

Perusteluna päätökselle on lyhytjänteisten muutosten välttäminen, pidempiaikaisten kokemusten hankkiminen nykyisestä sarjajärjestelmästä sekä seurojen suunnittelutyön helpottaminen.

A- ja B-nuorten SM-sarjat on pelattu tällä pelikaudella uudella sarjajärjestelmällä, joka perustuu seurojen antamiin palautekyselyihin. Perusteina sarjajärjestelmän muutoksiin olivat mm. nuorten pelaajien kokonaisrasituksen entistä tehokkaampi hallinta, tasaisempien otteluiden lisääminen ja kokonaiskustannusten vähentäminen.

Nykyisessä sarjajärjestelmässä huomioitiin seuraavia lähtökohtia:

  • Karsinnoissa ns. alueellinen luokittelukierros korvataan seurojen tekemällä etukäteisrankkauksella.
  • Karsintalohkojen muodostamisessa pyritään suosimaan 4-6 joukkueen karsintalohkoja.
  • Sarjojen aikataulut rytmitetään siten, että kuukaudessa pelejä ei ole joka viikonloppu ja ns. tuplakierrosviikonloppuja tulee välttää.
  • Pelaajien kokonaispelimäärät pelikauden aikana. Seurojen antamien palautteiden perusteella sopivaksi kokonaispelimääräksi arvioitiin enintään noin 50 ottelua/pelaaja. Em. pelimäärä arvioitiin muodostuvan seuraavasti: turnaukset 10 peliä, SM-sarja 19-25 peliä, maajoukkuevalmennus 10 peliä, koulu ym. muut joukkueet 10 peliä.

Kuluvan pelikauden jälkeen osallistuneille joukkueille tehdään palautekysely, jonka perusteella täsmennetään seuraavan pelikauden yksityiskohtia sekä kerätään ehdotuksia ja palautetta muutaman vuoden päästä tehtävään sarjajärjestelmän uudelleenarviointiin.

A- ja B-nuorten SM-sarjoissa kaudella 2003-04 käyttöönotettua pelitapaa selventävä Excel-tiedosto on ladattavissa tästä.

Henkilöt

 
22.5.2010 Pohjoinen alue

Koripallon C-nuorten SM-kilpailu tekee paluun

Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

10.5.2003 Pohjoinen alue

Liittovaltuusto hyväksyi sääntömuutoksia, nuorten ikärajat pysyivät ennallaan

Suomen Koripalloliiton hallituksen lisäksi koolla on ollut kevätkokoukseensa Espooseen kokoontunut liittovaltuusto. Valtuusto käsitteli kokouksessaan Koripalloliiton viime vuoden toiminnan, asetti talouden raamit ensi vuodelle ja hyväksyi liudan sääntömuutoksia.

24.5.2013 Pohjoinen alue

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapa ja kalenteri 2013-14 julkaistu

Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

14.8.2012 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen A-, B- ja C-nuorten valtakunnallisiin karsintoihin on päättymässä - 15.8.2012

Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. C-nuorten SM-karsintaan (alueelliset karsintasarjat) voi myös jo ilmoittautua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 15.8.2012.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

7.8.2010 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisiin karsintoihin päättyy su 15.8.2010

Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintojen on alkanut. Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 15.8.2010.

Näytä lisää vastaavia