15.4.2026 12:08 Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

Kuva: Ville Vuorinen
197-senttinen Riku Petteri Laine on salolaiskatsojille kuin oma kasvatti, vaikka melkein valmiin kauppatieteiden maisterin juuret ovatkin vahvasti Kaarinassa. Laine dominoi nuorena poikana Ura Basketissa nuorten SM-sarjoja niin pisteissä kuin levypalloissakin ja voitti Uran riveissä SM-hopeaa U19-sarjassa vuonna 2014. Laine pelasi kasvattajaseurassaan I divisioonaa vuoteen 2016 asti, kunnes solmi liigasopimuksen Vilppaan kanssa.
Salossa Laine pelasi kahdeksan vuoden aikana kunnioitettavat 264 liigapeliä, voitti Suomen mestaruuden 2021 ja pokkasi kolme SM-hopeaa (2018, 2019, 2022) sekä cupmestaruuden 2019.
Keväällä 2024 Vilpas uudisti joukkuetta suurella pensselillä ja ”Kaarinan barbaariksi” ristitty laituri solmi 1+1 sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa. Pirkanmaalla hän viihdytti Pyynikin yleisöä lopulta kahden kauden ajan periksi antamattomalla energiallaan ja puolivälieriin Vilpasta vastaan päättynyt kausi oli miehen paras liigakausi tilastojen valossa.
Kapteeniksi nostettu Laine pelasi kuluvalla kaudella 34 ottelua lähes 28 minuutin keskiarvolla ja tehoja löytyi enemmän kuin koskaan – 11,4 pistettä, 5,5 levypalloa ja 3,1 syöttöä peliä kohti.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.