Sasu Salinilla takanaan ikimuistoinen kausi

7.7.2011 Elokuussa 2010 rakettimaisen nousun miesten maajoukkueeseen tehneellä Sasu Salinilla, 20, on takanaan ikimuistoinen kausi slovenialaisen Euroliiga-joukkue Union Olimpija Ljubljanan takakentällä. Tänä kesänä Salin toivoo menestyksekkäälle vuodelleen jatkoa aina Liettuan EM-kisoista asti.

Sasu Salinilla on takanaan ikimuistoinen ensimmäinen ammattilaiskausi.

Salinin Olimpija Ljubljana mm. voitti Slovenian cupin mestaruuden, tuli Adrianmeren liigassa toiseksi ja eteni Euroliigassa 16 parhaan joukkoon.

Salinin menestystarina alkoi elokuussa Barona Areenalla pelatussa Israel-maaottelussa.

Salin oli kesän 2010 EM-karsinnoissa tarkin kolmen pisteen heittäjä, kaikki joukkueet mukaan lukien.

Salin uskoo päävalmentaja Henrik Dettmannin kaavailevan hänelle tuttua roolia. Kuvat: Tomi Kaminen, Getty Images / All Over Press ja Oona Panula.

192-senttisen Salinin nousu maajoukkueen pelaavaan rotaatioon on tätä kirjoittaessa koripalloväellä tuoreessa muistissa, mutta kertaus on opintojen äiti: ”susijengin” kuopus takoi elokuun 2010 EM-karsinnoissa 12,7 pistettä ottelua kohden ja upotti kolmosensa 64 % tarkkuudella, joka oikeutti koko karsintojen tarkimman kaukoheittäjän arvonimeen.

Takamieslupauksen osakkeiden arvo nousi kertaheitolla karsintojen aikana, ja hänen palveluksistaan kamppaili useampikin eurooppalainen huippuseura. Salin siirtyi alkusyksyllä kolmivuotisella sopimuksella perinteikkääseen slovenialaisseura Union Olimpija Ljubljanaan, jossa vietetty ensimmäinen sopimuskausi on nyt takana.

– Olihan se aikamoinen kausi. Kun ekassa Euroliigan pelissä pelattiin kotikentällä 9 000 katsojan edessä Efes Pilseniä vastaan, se jäi lähtemättömästi mieleen. Muutenkin olen saanut pelata ja treenata kovassa ympäristössä kovia ammattilaisia vastaan, Salin kuittaa.

Ensimmäisen ammattilaiskautensa pelannut Salin kertoo, että pelin tiimellyksessä yksittäisten pelaajien taitoihin ja ominaisuuksiin kiinnittää harvoin huomiota samassa mielessä kuin aikaisemmin. Euroliigaa pelatessa muutamat pelaajat olivat kuitenkin Salinin mielestä ylitse muiden.

– Juan Carlos Navarro (FC Barcelona) ja Dimitris Diamantidis (Panathinaikos) pelasivat aina niin hyvin, että he tuntuivat olevan taidoiltaan ja suoritusvarmuudeltaan selvästi muiden yläpuolella – siitäkin huolimatta, että he pelaavat maailman toiseksi parhaassa liigassa.

Ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan Salin pitkälti totutteli täysammattilaisuuden vaatimaan rytmiin. Päävalmentaja Jure Zdovc antoi suomalaissuojatilleen kuitenkin arvokkaita rotaatiominuutteja niin Euroliigan kuin Adrianmeren liigankin otteluissa. Salin kiitti luottamuksesta ja kuului muutamissa otteluissa Olimpijan ratkaisijoihin. Eräs Salinin nappisuorituksista oli helmikuinen Slovenian cupin puolivälierä, jossa Salin takoi kymmenen pistettä päätösjaksolla avainpelaajien jouduttua penkille virhetiliensä täyttymisen jälkeen.

– Pelitempoon sopeutuminen oli varmaan se kaikkein suurin kehitysaskel päättyneellä kaudella. Toisaalta myös tilannekovuutta piti kehittää, jotta ylipäätään pystyi pelaamaan Euroliigassa. Luulen kehittyneeni jonkin verran kaikilla pelin osa-alueilla.

Massakuuri jää väliin

Olimpija eteni Euroliigassa aina 16 parhaan joukkoon asti, jonka jälkeen joukkueella oli jäljellä enää kaksi kuukautta pelejä Slovenian Liga Telemachin ylemmässä jatkosarjassa. Slovenian liigan ulkomaalaissäännöt sallivat kuitenkin vain kuuden ulkomaalaispelaajan yhtäaikaisen peluuttamisen, joten Salinin peliminuutit – ja pelit – jäivät kevään aikana vähiin.

Salinilla on jäljelllä vielä kaksi vuotta sopimuksestaan Olimpijan kanssa. Viime kauden pelaajista Olimpijalla on voimassa sopimukset Salinin lisäksi Goran Jagodnikin sekä nuorten Dino Muricin, Davis Bertansin ja Jan Spanin kanssa.

– Joukkueen rakentuminen on aika lailla alkutekijöissään. Agentiltani olen kuullut, että saattaisin ensi kaudella tulla penkiltä ensimmäisenä kakkospaikan pelaajana, mutta katsotaan mitä markkinoilla tapahtuu, Salin miettii.

Ennen seurajoukkuekauden 2011/12 alkua Salinilla on vielä edessään mieluinen savotta miesten maajoukkueen tavoitellessa ensimmäistä EM-kisapaikkaansa sitten vuoden 1995. Kisat ovat lähempänä kuin koskaan, sillä elokuussa Unkaria ja Portugalia vastaan pelattavissa EM-karsinnoissa kaksi maata kolmesta etenee aina Liettuassa 31.8.–18.9. järjestettävään lopputurnaukseen asti.

– Treenikausi on aloitettu hyvissä ajoin ja ensi viikolla aloitetaan työt miesten maajoukkueen kanssa Tallinnassa. Rooli lienee pitkälti sama kuin viime kesänä; haetaan heittopaikkoja ja siinä ohessa yritetään pitää oma puolustettava kurissa. Tai sanotaan niin, etten ole ainakaan vielä aloittanut massakuuria sillä odotuksella, että koutsi pistäisi minut sentteriksi, Salin virnistää.

Tulevia EM-karsintavastustajia, Portugalia ja Unkaria, Salin tarkkailee kunnioituksella. Nuori mies tietää, että kun panokset ovat isot, yhtään joukkuetta ei lähdetä aliarvioimaan.

– Se on hyvä merkki, että olemme onnistuneet voittamaan molemmat joukkueet viimeisen parin vuoden aikana, arvioi Salin.

– Viime kisoista on kulunut kuitenkin sen verran kauan, että karsintoihin ei voi lähteä tuijottamalla edellisten matsien tuloksia. EM-kisat ovat jokaisen meistä mielessä koko ajan, ja teemme kaiken sen eteen, että edustamme syyskuussa Suomea Liettuassa.

Lue myös seuraavat uutiset:

Lisätiedot:

EM-karsintojen kampanjasivut & ennakkolipunmyynti

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

3.8.2011 Haastattelu

PM-kisoissa kunnostautunut Lee odottaa tosipelejä

Ensimmäisen ammattilaiskautensa Italiassa keväällä päättänyt maajoukkuelaituri Gerald Lee jr, 23, kunnostautui Suomen parhaana korintekijänä viime viikolla järjestetyissä miesten PM-kisoissa. Hyvistä otteistaan huolimatta Lee painottaa, että hänen ja ”susijengin” todellinen taso mitataan vasta elokuun EM-karsinnoissa.

1.7.2011 Haastattelu

Samuel Haanpää: "Tavoitteina ehjä kesä ja EM-kisat"

Miesten maajoukkueen tarkka-ampujajaostoon kuuluvan Samuel Haanpään, 24, valmistautuminen maajoukkuekesään on täydessä vauhdissa. Rikkonaisen pelikauden 2010/11 jälkeen keravalaislähtöinen Haanpää on asettanut kesälle 2011 kaksi päätavoitetta: pelata ehjä kesä sinivalkopaidassa ja auttaa Suomi kuudentoista vuoden tauon jälkeen aina EM-kisoihin asti.

Näytä lisää vastaavia