Suomen ohella Israel, Puola, Romania ja Turkki hakeneet EM-kisoja 2017

5.11.2015 16:33 Suomen Koripalloliitto julkaisi maanantaina hakevansa Susijengille ja suomalaisfaneille yhtä EM-kisojen 2017 alkulohkoista. Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on julkaissut muut hakijamaat. Suomen ohella EM-kisoja hakevat Israel, Puola, Romania ja Turkki.

Suomi kisaa vuoden 2017 EM-kisoista Israelin, Puolan, Romanian ja Turkin kanssa. Susijengin Petteri Koponen näkee, että alkulohkon saaminen Suomeen olisi jälleen yksi pykälä lisää Suomi-koriksen buumiin. Kuva: Ville Vuorinen.

Hakijoilla on ollut mahdollisuus hakea järjestelyoikeuksia koko turnaukselle, alkulohkolle sekä alkulohkon ja pudotuspelien kombinaatiolle. FIBA ei julkaissut EM-kisahakemusten maakohtaisia yksityiskohtia.

FIBA suorittaa hakemusten ja potentiaalisten kisakaupunkien arvioinnit marraskuun aikana. FIBA Europen hallitus kokoontuu päättämään EM-kisaisännästä tai –isännistä 11.-12. päivinä joulukuuta.

- (EM-kisat) olisi sekä pelaajille että faneille upea juttu. En olisi ikinä osannut unelmoida, että meillä olisi mahdollisuus järjestää EM-kisoja Suomessa. Pidetään peukut pystyssä, että kisat saadaan Suomeen enkä näe mitään syytä miksei se olisi mahdollista, kirjoitti Susijengi-tähti Petteri Koponen Ylen nettisivuilla julkaistussa blogissaan.

- Alkulohkon saaminen olisi yksi pykälä lisää koripallon buumiin, Koponen lisää.

Suomelle vuoden 2017 EM-kisojen järjestämisessä on erityistä merkitystä, sillä Suomi juhlii samana vuonna 100-vuotista itsenäisyyttään. Vuonna 2017 tulee myös kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun Suomi edellisen kerran järjesti miesten EM-kisat.

Miesten EM-kisojen 2017 alkulohkon lisäksi Suomen Koripalloliitto hakee 20-vuotiaiden miesten EM-lopputurnauksen 2016 järjestelyoikeuksia. Kyseisen haun kohtalo selviää niinikään joulukuun toisena viikonloppuna.

Henkilöt

 
20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

18.1.2016 EM-kilpailut

Susijengi tiistaina 19.1. Nelosella

Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

2.11.2015 18:52 Liittoa koskeva tiedote

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2017

Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2017 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Maailmanlaajuisen lajin arvoturnauksen järjestämisellä Koripalloliitto haluaa tehdä kunniaa vuonna 2017 täydet 100 vuotta täyttävälle Suomelle sekä jatkaa Suomi-koriksen menestystarinaa. Samalla Koripalloliitto hakee järjestettäväkseen 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuja 2016.

7.9.2015 EM-kilpailut

Susijengi tapaa faneja maanantaina Montpellierin Fan Zonella

Montpellierissä upeasti sinivalkoisia värejä ylläpitäneille Susijengi-faneilla on maanantaina tilaisuus tulla tapaamaan suosikkijoukkuettaan. Susijengin pelaajat ja valmennusjohto tapaavat faneja Venäjä-ottelun jälkeen Fan Zonella, Montpellierin keskustassa.

3.9.2015 EM-kilpailut

KORI-lehden EM-kisanumero luettavissa netissä

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Susijengiin ja EM-kisoihin keskittyvässä numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

Näytä lisää vastaavia