Susiladies-yhteistyöverkosto on aloittanut toimintansa

26.11.2021 12:34 Nais- ja tyttökoripalloilun kehittämiseen keskittyvä yhteistyöverkosto on kokoontunut syksyn aikana kaksi kertaa ja seuraava tapaaminen on sovittu tammikuulle. Verkoston toiminnassa on ollut mukana ensimmäisessä vaiheessa päävalmentajat kymmenestä pääsarjojemme seurasta.

Susiladies-yhteistyöverkosto on verkostomallinen, nais- ja tyttökoripallon valmennukseen keskittyvä valmentajien täydennyskoulutusohjelma. Verkosto kokoontuu neljästi pelikauden aikana, aina kaksi päivää kerrallaan. Tarkoitus on kokoontua yhteen ja työstää yhdessä valittuja teemoja keskustellen ja reflektoiden - osallistavia työskentelytapoja hyödyntäen. 

Ensimmäisen tapaamisen aikana asetettiin tavoitteita verkoston toiminnalle ja skaalattiin yhdessä sisältöjä tuleviin tapaamisiin. Jokainen tapaaminen koostuu neljästä osasta - yhdessä valitusta valmennuksellisesta teemasta, oppimisen tehokeinojen käytännön sovelluksista, maajoukkue- ja seuravalmennuksen yhteistyön tiivistämisestä sekä aina tapaamisen päättävistä "tyhjän tuolin keskusteluista".

- Tyhjän tuolin keskustelut ovat olleet hedelmällisiä ja niiden kautta olemme päässeet jo nyt keskustelemaan monista kipukohdista, kuten naispelaajien peliuran pidentämiseen liittyvistä asioista ja oppilaitosyhteistyön kehittämisestä paikallisesti, toteaa verkoston kokoonkutsujana toimiva Jussi Räikkä.

- On ollut todella ilahduttavaa huomata, miten sitoutuneesti ja avoimin mielin verkoston valmentajat ovat tähän juttuun hypänneet mukaan. Samalla olen huomannut, että tämäntyyppiselle toiminnalle ja vertaistuelle on ollut todellakin tilausta. Ihmiset ovat saapuneet paikalle rakennusmielessä - se on erityisen hienoa, sillä rikkominen on aina helpompaa kuin rakentaminen.

Niko Kuusi ja Nina Kalmi ovat tyytyväisiä päätöksestään lähteä mukaan

Tähän mennessä Susiladies-yhteistyöverkoston toiminnassa on mukana valmentajia kymmenestä seurasta Naisten Korisliigasta ja I-divisioonasta. Valmentajien joukossa on Torpan Poikien Korisliiga-joukkueen päävalmentaja Niko Kuusi.

- Itse olen kokenut verkostotoiminnan erittäin tervetulleena sekä positiivisena asiana. Verkoston kautta on saatu valmentajat saman pöydän ääreen.  On ollut hieno huomata, että kaikki valmentajat ovat täysillä mukana ja on uskallettu jakaa sekä hyviä että huonoja kokemuksia päivittäisestä arjesta ja aikaisemmista kokemuksista. Myöskin oppimiseen ja opettamiseen liittyvät kokonaisuudet ovat laittaneet reflektoimaan omaa toimintaa. Tähänastisissa tapaamisissa on pyritty pohtimaan muun muassa, miten naisten tai nuorten naisten peliuria saataisiin pidennettyä, mitkä siihen ovat vaikuttaneet ja millä keinoilla näitä pystyttäisiin pidentämään, mutta myös miettimään, mitkä ovat kenties ne kipupisteet. Olemme joka tapaamisessa olleet kiinni ”asian ytimessä”. Mielestäni on erittäin tärkeää, että on halua ja kiinnostusta tehdä muutosta sekä pyrkiä muuttamaan asioita yhdessä. Toki tietysti pitää mielessä, että muutos ei tapahdu hetkessä.

Ensimmäisessä vaiheessa verkostotapaamisiin on kutsuttu ensisijaisesti Naisten Korisliigajoukkueiden päävalmentajat. Mukana on kuitenkin myös muutama divarivalmentaja, jotka ovat itse ilmaisseet halunsa tulla mukaan ja sitoutua verkoston toimintaa. Yksi heistä on Turun Riennon Nina Kalmi.

- Olen kokenut verkostotoiminnan erittäin hyväksi lisäkoulutuksen muodoksi meille kiireisille valmentajille. Haasteet molemmilla aikuisten sarjatasoilla ovat monella tapaa samanlaisia. Yhdessä keskustelemalla löydämme varmasti fiksumpia ja käytännön työhön helpommin sovellettavia ratkaisuja paremmin kuin yksin puurtamalla. On hienoa saada olla osa ryhmää, joka suhtautuu naisten ja tyttöjen koripallon kehittämiseen näin intohimoisesti. Tulevaisuudessa toivottavasti verkosto laajenee ja saamme yhä enemmän intohimoisia koutseja pistämään itsensä likoon naisten koriksen puolesta.

18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Jussi Laakso vieraana toisessa verkostotapaamisessa

Sisällöllisesti yksi tärkeä osa verkoston toimintaa on syventää maajoukkue- ja seuravalmennuksen yhteistyötä pelaajien kehittymisen tukena. Marraskuun tapaamisessa käytiin läpi 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen toimintaa ja pohdittiin yhteistyön muotoja. Konkreettisiakin asioita saatiin yhdessä päätettyä.

- Erittäin arvokasta, että Susiladies-yhteistyöverkosto on olemassa. Mukana tapaamisessa oli kuitenkin suurin osa niiden pelaajien valmentajista ja seuroista, joiden pelaajia on WU18-maajoukkueen toiminnoissa. Varsinkin keskustelu kommunikaation ja viestinnän parantamiseksi oli ainakin itselleni antoisa. Teimme yhdessä ”pelisääntöjä” siihen, miten yhteistyötä ja viestintää voidaan parantaa kumpaankin suuntaan. Esimerkkinä voidaan pitää jo nuoremmissa käytettyä verkkotapaamista maajoukkuevalmentajien ja seurajoukkuevalmentajien välillä. Itse toivoin, että seuravalmentajat olisivat entistä enemmän yhteydessä minuun päin esimerkiksi ohjelmista, pelaajista ja pelaajavalinnoista, Jussi Laakso kertaa vierailunsa havaintoja.

Verkoston toiminta jatkuu ja toivottavasti laajenee

Jussi Räikän mukaan Susiladies-yhteistyöverkoston tarina on vasta alussa ja koska ensimmäiset kokemukset ovat vahvistaneet sitä käsitystä, että toiminta on siihen osallistuville valmentajille merkityksellistä, on syytä jo suunnitella myös tulevaa.

- Uskon, että seuraavalla kierroksella valmentajia on mukana useammista seuroista. Toivon myös, että löydämme keinoja rakentaa verkostostamme kolmitasoisen, jossa toisella kehällä on verkostovalmentajien välitön lähipiiri ja kolmannella tasolla mukaan pääsevät halutessaan yhä useammat nais- ja tyttökoripallon kehittämiseen sitoutuvat henkilöt. Tämä tulee vaatimaan sen, että verkostotapaamisissa mukana olevat valmentajat ottavat koppia keskustelun synnyttämisestä omassa seurassaan ja mielellään jopa seurarajoja rikkoen, Räikkä avaa tulevaisuuden visioita.

- Meillä on erinomaisia kokemuksia tämäntyyppisestä toiminnasta Juniorivalmennusverkoston puolelta ja se voisi olla tapa, miten päävalmentajamme voisivat jakaa omaa osaamistaan eteenpäin ja viedä tapaamisten sisältöjä laajemmin myös isomman joukon tietoisuuteen.

Susiladies-yhteistyöverkoston valmentajat syksyn tapaamisissa

Niko Kuusi, ToPo
Nina Kalmi, Turun Riento
Petri Joukainen, Catz
Teijo Sandvik, HNMKY
Niko Nyholm, Tapiolan Honka
Santeri Savolainen, Helmi Basket
Niko Hellman, EBT
Antti Nikkilä, Pyrintö
Janne Hänninen, HBA
Joonas Frimodig, Kouvottaret

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloon valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset

Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

Koripalloliiton julkilausuma ulkomaalaiskiintiöistä käytävään keskusteluun

Suomen Koripalloliiton tekemä päätös ulkomaalaiskiintiöiden poistamisesta on viime viikkojen aikana synnyttänyt laajasti julkista keskustelua. Osin keskustelua on käyty omien ennakkoluulojen vankeina kokonaisuutta näkemättä. Koripalloliitto haluaa omalta osaltaan vielä taustoittaa päätöksen syntyä ja näkemyksiään vaikutuksista antamalla seuraavan julkilausuman.

30.9.2006 Pohjoinen alue

Koripalloliiton uusi tilastopalvelu julkaistu

Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.

Miesten ja naisten SM-sarjoihin uudet vahvistuskiintiöt

Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

Näytä lisää vastaavia