Taru Tuukkanen ja Henna Salomaa Forssan Alkuun

15.6.2019 11:28 Viime kaudella niukasti puolivälieristä tippunut FoA on tehnyt pelaajasopimukset Taru Tuukkasen ja Henna Salomaan kanssa.

Taru Tuukkanen on viime vuodet ollut kärkipäässä niin piste- kuin levypallotilastoissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viimeiset viisi kautta Hyvinkään Pontevaa edustanut Tuukkanen on pelannut 165 naisten maaottelua, jossa hän on viimeistellyt 15,3 pisteen keskiarvolla. 

Tuukkanen oli HyPo-vuosien aikana voittamassa yhtä Suomen mestaruutta, SM-hopeaa sekä kahta pronssista mitalia. Tuukkanen valittiin Vuoden pelaajaksi ja finaalien MVP:ksi mestaruuteen päättyneellä kaudella 2016-17.

41-vuotias Tuukkanen kirjautti päättyneellä kaudella 18,6 pistettä ja 10,4 levypalloa ottelua kohden, kun HyPo juhli kauden päätteeksi SM-pronssia.

– Alun joukkueesta huokui esimerkiksi viime kaudella ilo ja kunnianhimo, he haluavat mitalia. Myös itse haluan olla aina voittamassa ja omalta osaltani auttamassa Alkua pykälää korkeammalle, Tuukkanen toteaa Forssan Lehden haastattelussa.

Myös edelliset neljä kautta HyPoa edustanut Henna Salomaa, 30, palaa Forssaan. Salomaa edusti forssalaisseuraa kaudet 2011-12 ja 2012-13. Viime kaudella Salomaa pelasi 14 ottelua 9 pisteen keskiarvolla. Edellisellä FoA-kaudellaan tarkkakätisen Salomaan keskiarvot olivat 15,1 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden.

Henna Salomaa on voittanut kaksi Suomen mestaruutta uransa aikana. (Kuva: Ville Vuorinen)
Henna Salomaa on voittanut kaksi Suomen mestaruutta uransa aikana. (Kuva: Ville Vuorinen)

Tuukkanen iloitsee siitä, että jatkossakin hän saa pelata Salomaan kanssa samassa joukkueessa. 

– Olemme pelanneet Hennan kanssa tosi hyvin yhteen ja halusimme jatkaa yhdessä. Henna kertoi omia kokemuksiaan Alusta, mikä sekin vaikutti sopimukseni tekemiseen. Minulle on jäänyt kuva, että Alussa asiat hoidetaan ja pidetään kiinni sovituista jutuista, Tuukkanen sanoo.

Tuukkasen ja Salomaan lisäksi Forssan Lehdessä kerrotaan, että viime kauden runkopelaajista ainakin Meral Bedretdin jatkaa FoA:ssa. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Risto-Matti Rousku. Valmennustiimiin liittyy Aleksi Suominen, joka valmensi viime kaudella BC Nokian naisten joukkuetta.

Kahdeksan Suomen mestaruutta voittaneen FoA:n viimeisin SM-kulta on kaudelta 1998-99.

 
16.9.2019 13:31 Naisten Korisliiga

Henna Sandvik jatkaa Hongassa: ”Päätös jäädä kasvattajaseuraan oli helppo tehdä”

Honkalaiskasvatti on solminut seuran kanssa jatkosopimuksen. Seuran naisten Korisliiga-joukkue rakentuu nuorten tulevaisuuden lupausten ympärille.

11.9.2019 12:49 Naisten Korisliiga

Natalie Day palaa Catziin, myös joukkueen valmennus täydentyi

Lappeenrannan Catz kiinnitti kolmannen amerikkalaispelaajan rosteriinsa, kun joukkueessa toissakaudella tehokkaasti esiintynyt 29-vuotias Natalie Day allekirjoitti vuoden mittaisen sopimuksen seuran kanssa.

10.9.2019 14:54 Naisten Korisliiga

Miina Lapila jatkaa Vimpelin Vedossa

Urallaan 120 naisten Korisliiga-ottelua pelannut Miina Lapila on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen vimpeliläisseuran kanssa.

9.9.2019 10:22 Naisten Korisliiga

Nea Kuismalle jatkosopimus Hyvinkään Pontevan kanssa

Viime kaudella HyPon paidassa naisten Korisliigan pronssia voittanut Kuisma jatkaa joukkueessa kaudella 2019-20.

2.9.2019 15:55 Naisten Korisliiga

Chelsea Waters vahvistamaan Tapiolan Hongan naisia

Naisten Korisliigassa pelaava Tapiolan Honka on tiedottanut, että joukkueen vahvuuteen liittyy 25-vuotias monipuolinen Chelsea Waters, joka on saanut koripallo-oppinsa maineikkaassa Gonzagan yliopistossa.

2.9.2019 08:55 Naisten Korisliiga

Serbialaissentteri Kristina Baltic HyPon vahvuuteen

Naisten Korisliigassa pelaava Hyvinkään Ponteva vahvistui serbialaisella sentterillä, kun pitkän ammattilaisuran ympäri maailmaa tehnyt Kristina Baltic, 28, liittyy joukkueen vahvuuteen.

28.8.2019 19:41 Naisten Korisliiga

Amy Griffin palaa Vetoon

Naisten Korisliiga-kauteen 2019-20 valmistautuva Vimpelin Veto saa riveihinsä tutun vahvistuksen, kun viime kaudella joukkueessa tehokkaasti esiintynyt 183-senttinen, 23-vuotias Amy Griffin palaa ryhmään.

21.8.2019 14:07 Naisten Korisliiga

Kouvottarille tukku nuoria pelaajia

Kouvottarissa jatkavat tulevalla kaudella vuoden mittaisella jatkopahvilla Elli Salovaara, Karoliina Kaikko ja Tuulia Marttinen. Roberta Björnman siirtyy Kouvottariin Peli-Karhujen paidasta.

15.8.2019 14:32 Naisten I divisioona

Tapiolan Hongan naisten joukkueet kiinnittivät viisi omaa kasvattia

Tapiolan Hongan naiset pelaavat ensi kaudella naisten Korisliigaa sekä valtakunnallista I-divisioonaa. Joukkueiden runko koostuu seuran omista kasvateista.

14.8.2019 09:01 Naisten Korisliiga

Vera Mäenpää palaa Hyvinkään Pontevaan

Hyvinkään Pontevan kasvatti Vera Mäenpää palaa kasvattajaseuraansa kolmen HBA:ssa vietetyn kauden jälkeen.

14.8.2019 08:47 Naisten Korisliiga

Lotta Eräkangas jatkaa EBT:ssä

Viime kaudella naisten Korisliigan parhaana kuudentena pelaajana palkittu Lotta Eräkangas on tehnyt jatkosopimuksen EBT:n kanssa.

13.8.2019 10:26 Naisten Korisliiga

Latifa Amzil palaa Peli-Karhuihin

Kaksi edellistä kautta HBA:ta edustanut Latifa Amzil on tehnyt yksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa.

12.8.2019 15:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ja divarien otteluohjelmat julkaistu kaudelle 2019-20

Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2019-20 on julkaistu. Naisten Korisliiga käynnistyy 26.9. Divisioonat starttaavat lokakuun ensimmäisellä viikolla.

9.8.2019 13:06 Naisten Korisliiga

Tuulia Timo Catziin, Mari Kihlströmille jatkosopimus

Viime kaudella Vimpelin Vetoa ja BC Nokiaa edustanut Tuulia Timo siirtyy viime kaudella SM-hopeaa saavuttaneeseen lappeenrantalaisjoukkueeseen.

7.8.2019 10:40 Naisten Korisliiga

Mariya Moore Vimpelin Vedon kolmas ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigan Vimpelin Veto on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen yhdysvaltalaislaituri Mariya Mooren, 23, kanssa.

7.8.2019 09:16 Naisten I divisioona

EBT:n naisten harjoitusrinkiin tukku pelaajia

EBT:n naisten joukkueen harjoitusrinkiin liittyvät uusina pelaajina Inari Syrjänen, Essi Lyytikäinen, Siiri Ukkonen, Lisa Ceker ja Amanda Niinikoski.

5.8.2019 12:27 Naisten Korisliiga

Australialainen Carly Boag sopimukseen EBT:n kanssa

Espoo Basket Teamin naisten Korisliiga-joukkue on hankkinut toiseksi vahvistukseksi australialaisen 188-senttisen Carly Boagin.

4.8.2019 10:20 Naisten Korisliiga

Delaney Hodgins Forssan Alkuun, Vapamaa ja Toivonen jatkavat

Viime kaudella EBT:n paidassa ammattilaisuransa aloittanut Hodgins oli yksi naisten Korisliigan parhaimmista pelaajista. Samalla Alku teki jatkosopimukset Hanna Vapamaan ja Jenna Toivosen kanssa.

2.8.2019 10:39 Naisten Korisliiga

Reetta-Sofia Tulkki ja Erica Covile Catziin

Viime kaudella SM-hopeaa saavuttanut lappeenrantalaisseura vahvistui viime kaudella PeKassa sekä Pyrinnössä pelanneella Reetta-Sofia Tulkilla sekä amerikkalaisella Erica Covilella.

1.8.2019 08:06 Naisten Korisliiga

Meritoitunut Ameryst Alston Kouvottarien takakentälle

Takamies Ameryst Alston, 26, on Kouvottarien tulevan kauden kolmas ulkomaalaisvahvistus. Alston on pelannut ammattilaisena aiemmin Espanjan ja Israelin pääsarjoissa sekä kolmen ottelun verran naisten NBA:ssa.

Näytä lisää vastaavia