Taru Tuukkanen jatkaa uraansa Hyvinkään Pontevassa

28.5.2018 19:19 Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, jatkaa ikonista uraansa Hyvinkään Pontevassa viidettä kautta peräkkäin.

Taru Tuukkanen jatkaa mitalien metsästystä Hyvinkään Pontevassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Edelliset viisi kautta Tuukkanen on pelannut kotimaassaan yksinoikeudella Hyvinkään Pontevassa. Ulkomailla 192-senttinen sentteri on viettänyt pieniä pätkiä Espanjassa, mutta jokainen kerta paluuosoitteena on ollut Hyvinkää.

Viiden vuoden aikana Tuukkanen on tuonut Pontevalle värisuoran eli hopeaa, kultaa ja päättyneellä kaudella pronssia. SM-kultaan päättyneellä kaudella 2016/17 Tuukkanen valittiin sekä Naisten Korisliigan vuoden pelaajaksi että loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi.

– HyPosta ja Hyvinkäästä on muodostunut minulle toinen koti. Joukkuekavereista, faneista, junnuista ja seuran taustahenkilöistä aina järjestysmiehiin asti tulee olo, että minua tuetaan ja arvostetaan, joten jatko Hyvinkäällä lämmittää sydäntä, Tuukkanen kertoo.

– Samalla tietysti urheilullisella puolella on tärkeää pelata joukkueessa, joka taistelee mestaruudesta, joten toivon viime vuosien mitaliputkella jatkoa tulevaltakin kaudelta.

Tuukkanen johdatti HyPon päättyneellä kaudella pronssiin. Kuva: Ville Vuorinen.

Torpan Pojat -kasvatin kansainvälinen ura hakee vertaistaan koko suomalaisella koripallokartalla. Yhdysvaltojen yliopistokentillä Xavierissa Tuukkanen oli yliopistonsa tähtipelaaja ja Espanjan liigaa hän on pelannut jo kymmenenä eri kautena. Maajoukkueessa Tuukkanen on pukenut Susiladiesin paidan ylleen huimat 161 kertaa 15,5 pisteen keskiarvolla.

Vaikka Tuukkasen ura onkin pitkä ja menestyksekäs, niin se ei ole missään nimessä hiiltynyt laisinkaan. Tuukkanen veisteli päättyneellä kaudella Pontevalle keskimäärin 16,1 pistettä, 10,1 levypalloa, 4,1 syöttöä, 1,5 riistoa ja 1,4 torjuntaa ottelua kohden.

– Taru on pelipaikallaan valtakunnan ehdotonta aateli ja motivaatiota itsensä edelleen kehittämiseen riittää vaikka muille jakaa. Me kaikki, jotka saamme Tarun kanssa työskennellä, olemme etuoikeutetussa asemassa, HyPon päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo.

Henkilöt

 
22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

2.2.2023 09:59 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta palaa Saksan Bundesliigassa pelaavaan Kelterniin

Peli-Karhuissa aiemmin tällä kaudella pelannut Susiladies-konkari Linda-Lotta Lehtoranta, 31, siirtyy Saksan Bundesliigan toisella sijalla olevaan Rutnorik Stars Kelterniin. Lehtoranta pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.

25.8.2022 14:47 Susiladies

Susiladiesin Silja Viita siirtyy Forssan Alkuun

Susiladiesissa kymmenen ottelua pelannut, viime kaudella Ruotsin pääsarjaa pelannut, Silja Viita, 20, on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen Forssan Alun kanssa. Viita pelasi edellisen kerran naisten Korisliigaa kaudella 2020-21 HBA:ssa.

22.8.2022 09:13 Susiladies

Susiladiesin Ebba Pekonen on tehnyt sopimuksen Torpan Poikien kanssa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Torpan Pojat on kiinnittänyt Susiladies-takapelaaja Ebba Pekosen, 21, ensi kaudeksi. Pekonen pelasi kaudella Ruotsin pääsarjassa, josta hän siirtyi joulukuussa Espanjan kakkostasolle.

21.7.2022 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta Vesiluoma siirtyy Ruotsin pääsarjan Alvik Basketiin

Espoo Basket Teamin kantaviin voimiin jo yli puoli vuosikymmentä kuulunut Lotta Vesiluoma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Vesiluoma on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Alvik Basketin kanssa.

15.4.2022 09:02 Susiladies

Janette Aarnio on valinnut yliopistokseen South Floridan

HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.

2.12.2021 09:13 Susiladies

Susiladiesin Sara Rokkanen liittyy Peli-Karhujen paitaan

Susiladiesin Sara Rokkanen, 25, palaa naisten Korisliigaan, kun Rokkanen on tehnyt pelaajasopimuksen Peli-Karhujen kanssa. 22 ottelua naisten maajoukkueessa pelannut Rokkanen pelasi aiemmin tällä kaudella Espanjan kakkossarjaa Maresmessa.

2.12.2021 08:49 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Israeliin vahvistamaan Neve David Ramlaa EuroCupissa

Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.

19.11.2021 07:16 NCAA

Henna Sandvik on sitoutunut NCAA:n lopputurnauksen ”Elite Eightiin” yltäneeseen Indianaan

Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.

6.9.2021 08:37 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaajaksi valittu Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Peli-Karhuissa

Hallitseva Suomen mestari sai iloisia uutisia, kun naisten maajoukkueen takapelaaja Linda-Lotta Lehtoranta solmi yksivuotisen jatkosopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

Näytä lisää vastaavia