29.8.2023 15:00 Viime kaudella naisten Korisliigassa SM-hopeaa voittanut Torpan Pojat on solminut yksivuotisen sopimuksen EBT:n ja Hongan riveistä tutun Carmen Tyson-Thomasin kanssa. Magdalene Agyei jatkaa ToPon riveissä.
Carmen Tyson-Thomas jatkaa Suomessa. Kuva: Ville Vuorinen
Tyson-Thomas aloittaa syksyllä kolmannen kautensa Suomessa. Ensimmäisellä kaudellaan Hongassa hän oli sarjan ykkönen pisteissä ja levypalloissa, eikä vauhti toisella kaudella EBT:ssä ollut heikompi. Pisteitä syntyi jopa enemmän kuin ensimmäisellä (26,5 ppg), mutta ToPon IImar’I Thomas vei koko sarjan tilastoissa kärkipaikan (26,8 ppg).
- Carmen oli itse yhteydessä ja kertoi kiinnostuksesta pelata ToPossa. Hän asuu Helsingissä ja oli myös halukas toimimaan juniorivalmennuksessa, joten kokonaisuus kuulosti hyvältä. Carmenin rooli tulee olemaan hyvin erilainen kuin aiemmin Suomessa. Kun hän sisäistää roolinsa niin uskon, että hän tulee olemaan yhtä tehokas kuin aiemminkin mutta eri tavalla, joukkueen GM Jussi Syrjänen taustoittaa.
Magdalene Agyei jatkaa ToPossa jo viidennelle kaudelleen. Erityisesti puolustuspään lukkona tunnettu Agyei on ehtinyt voittaa urallaan ToPon toissakauden Cup-hopean ja naisten Korisliigan pronssin lisäksi U19-tyttöjen SM-kultaa ja SM-hopeaa. Viime kausi naisten kanssa täytti mitalikaappia kuitenkin aivan uudella tapaa, kun joukkue voitti Suomen Cupin lisäksi SM-hopeaa.
- Viime kausi oli tosi saavutuksellisesti hyvä ToPolle, mutta erityisesti mulla jäi mieleen minkälainen joukkue meillä oli kasassa. Kiva jatkaa ToPossa, kun on melkein sama porukka kasassa, Magdalene muistelee.
Naisten Korisliiga saatiin käyntiin, kun HBA emännöi päivän ainoassa pelissä Vimpelin Vetoa. Heti kauden avauksessa jouduttiin ratkaisua hakemaan jatkoajalta. Sen päätteksi ViVe oli parempi 94-93.
Naisten Korisliiga käynnistyy perjantaina 29.9. ja Korisliiga päivää myöhemmin lauantaina 30.9. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Viime vuoden kultamitalisti Peli-Karhut on vahvistunut tulevalle kaudelle, mutta nälkäiset haastajat ja viime vuoden mitalistit Torpan Pojat sekä Vimpelin Veto yrittävät syrjäyttää Peli-Karhut valtaistuimeltaan.
Viime kauden keskikastin joukkueet lähtevät haastamaan ennakkosuosikkeja tulevalla kaudella. Espoolaisseurojen EBT:n ja Tapiolan Hongan juniorimyllyt tuottavat pelaajia liigatasolle, kun taas Forssan Alku naarasi riveihinsä viime kaudella Kouvottarissa hienoa jälkeä tehneen Heta Äijäsen. Naisten Korisliiga käynnistyy 29.9.
Kouvottaret ja Tampereen Pyrintö lähtevät haastamaan ennakkosuosikkeja tulevalla kaudella ja tavoittelemaan SM-mitalia. HBA:n tavoitteena on esittää energistä ja tehokasta koripalloa, jossa vauhtia riittää. Naisten Korisliiga käynnistyy perjantaina 29.9., kun HBA kohtaa Vimpelin Vedon.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Vimpelin Veto on tehnyt jatkosopimuksen Karoliina Rytkönen kanssa.
Peli-Karhut on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen viime kaudella Lappeenrannan Catzia edustaneen Elli Heikkilän, 20, kanssa.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 26-vuotiaan Jemina Airaksisen kanssa. 185-senttinen laituri on edustanut Kouvottaria jo aiemmin vuosina 2019-2021.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Vimpelin Veto on solminut sopimuksen Cayro-Lyza Toomingaksen kanssa.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lotta Vehka-ahon kanssa.
Kouvottaret sai loppukesälle hienon sopimusuutisen kun yhdysvaltalainen Sarah Toeaina allekirjoitti joukkueen kanssa yksivuotisen pelaajasopimuksen. Toeaina tulee liittymään Kouvottarien vahvuuteen viimeistään joulukuun alkuun mennessä.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen Anni Kujalan kanssa
Peli-Karhut tiedotti tehneensä merkittävän pelaajasopimuksen, kun Veera Pirttinen, 26, siirtyy Espanjan pääsarjasta viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta voittaneeseen kotkalaisseuraan. Lisäksi Peli-Karhut tiedotti tehneensä jatkosopimuksen Roosa Lehtorannan, 26, kanssa.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Forssan Alku on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta alkavan kauden joukkueeseensa. Hetä Äijänen palaa Forssaan kahden vuoden tauon jälkeen.
19-vuotiaan Nurmisen jatkosopimus on kestoltaan vuoden mittainen.
Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.
Viime kaudella naisten Korisliigassa SM-kultaa voittanut Peli-Karhut on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen päättyneen kauden naisten Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valitun Roosa Kososen kanssa.
Kleemann-Dayn ja Peli-Karhujen jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Emma Johansson solmi kasvattajaseuransa Peli-Karhujen kanssa tulevan pelikauden mittaisen pelaajasopimuksen.
Pyrinnön naisten joukkue alkaa olla valmis tulevaan korisliigakauteen, kun Geralynn Leaupepe saapuu yksivuotisella sopimuksella Tampereelle.