2.4.2025 12:31 Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on langettanut Salon Vilppaalle 500 euron sakkorangaistuksen toimitsijavirheen takia.
Perjantaina 28.3.2025 pelatussa Korisliigan 3. puolivälierässä Vilpas-Korihait 8,9 sekuntia ennen ottelun päättymistä Korihaiden valmentaja Ivan Ivanovic pyysi toimitsijapöydältä aikalisää, kun Vilppaan pelaaja Donovan Donaldson oli heittämässä kahta vapaaheittoa. Ensimmäisen vapaaheiton mentyä koriin toimitsijapöytä antoi äänimerkin ja pyysi erotuomarin luokseen. Erotuomari sai toimitsijapöydältä tiedon, että Korihait on käyttänyt kaikki kolme aikalisää. Saamansa tiedon varassa erotuomari totesi Ivanovicille, ettei Korihailla ollut enää aikalisiä jäljellä. Peli jatkui Donaldsonin toisen onnistuneen vapaaheiton jälkeen tilanteesta 92–88 Vilppaalle. Ennen ottelun päättymistä Korihait onnistui kolmen pisteen heitossa ja ottelu päättyi Vilppaan voittoon lukemin 92–91.
Ottelun päättymisen jälkeen tuli ilmi, että aikalisät oli merkitty eri tavoin ottelun tilastoissa ja pöytäkirjassa, ja että Korihaille merkitty yksi aikalisä olikin tosiasiassa Vilppaan aikalisä.
Korihait teki samaa asiaa koskevan vastalauseen 29.3.2025 ja vaati ottelutuloksen mitätöintiä sekä uusintaottelua. SKY on 30.3.2025 päivätyllä päätöksellään päättänyt jättää vastalauseasian tutkimatta, koska vastalauseen tekemistä koskevat edellytykset eivät olleet täyttyneet.
SKY toteaa ratkaisussaan, että ottelun kirjuri oli menetellyt virheellisesti. Hän ei ole noudattanut Pelisääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan, mistä on aiheutunut Korihaille haittaa. Toisaalta SKY katsoo, että toimitsijan rankaiseminen ilman tahallisuutta muutoin kuin lievästi ei ole otteluiden järjestämisen kannalta tai muutenkaan lajin edunvalvonnan näkökulmasta tarpeen. Näin ollen SKY katsoo, että oikeasuhtainen ja SKY:n ratkaisukäytännön mukainen seuraamus kirjurille hänen kahdesta virheellisestä menettelystään on Kurinpitosääntöjen 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen toimintatehtävien rajoitus yhden ottelun ajaksi.
Lisäksi SKY määräsi Salon Vilppaalle rangaistukseksi 500 euron sakon, joka perustuu sarjamanuaaliin määritelmään ottelun järjestäjän vastuuseen toimitsijoista.
Kilpailujaos määräsi Salon Vilppaan ja Korihaiden väliseen 5. puolivälieräotteluun komissaarin, jonka kustannuksista vastaa Salon Vilpas.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.