Yle sopimukseen MM- ja EM-kisojen esittämisestä 2014-15

18.5.2014 Yleisradio on solminut kaksivuotisen sopimuksen kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) kanssa. Sopimuksen myötä Yle näyttää valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan Susijengin ottelut MM-kisoista 2014 sekä EM-kisoista 2015, joihin Suomella on jo paikka varmistettuna.

Suomen kansa pääsee seuraamaan Susijengin esityksiä Ylen kanavilta ensi elo-syyskuun MM-kisoista. Kuvassa Suomen Gerald Lee Jr.

Ylen sopimus FIBA:n kanssa kattaa myös Suomen ottelut ja finaalin EM-kisoista 2015, joihin Susijengillä on jo paikka. Kuvat: Ville Vuorinen.

Suomen Koripalloliitossa tieto sopimuksen syntymisestä otettiin avosylin vastaan.

- Tämä on tietysti upea asia, mutta myös luonnollinen seuraus siitä investoinnista, jota Suomessa on lajin eteen tehty vuosien varrella, kommentoi Susijengin ja Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann Yle Urheilun tiedotteessa.

- Pitkällä tähtäimellä tässä on montakin asiaa. Koripallo asemoi nyt itsensä merkittävänä palloilulajina Suomessa ja saamme arvostusta siitä panostuksesta, jota olemme lajin eteen viimeiset vuodet tehneet. Kaupallisesti tämä antaa aivan erilaisia mahdollisuuksia operoida ja edelleen kasvattaa ja parantaa sitä kautta tulevaisuutta. Upea juttu tietenkin koko suomalaiselle palloilukulttuurille.

Yle Urheilun tapahtumaurheilun ja urheiluoikeuksien päällikkö Robert Portman on myös tyytyväinen laajaan sopimukseen.

- Olemme erittäin tyytyväisiä saatuamme solmittua tämän kahdet arvokisat kattavan sopimuksen kansainvälisen koripalloliiton, FIBA:n kanssa. Koripallo ja Susijengi kiinnostaa suomalaisyleisöä laajasti ja on hienoa että ottelut ovat nyt koko kansan seurattavissa Ylen kanavilla. Neuvottelut FIBA:n kanssa aloitettiin jo ennen Suomen MM-paikan varmistumista ja keskusteluiden venyttyä saimmekin Suomen Koripalloliitolta hienosti tukea pyrkimyksissämme, Portman kiittelee.

Yle näytti Suomen kamppailut jo EM-kisoista 2013, joissa Susijengi nousi hienoilla otteillaan jonkinasteiseksi ilmiöksi. Susijengi voitti haastajan roolissaan neljä maailman top-15-maata, kun Turkki, Venäjä, Kreikka ja Slovenia joutuivat antautumaan Suomelle.

Susijengi palkittiin vuoden joukkueena tammikuisessa Urheilugaalassa ja Dettmann vuoden valmentajaksi, jonka lisäksi Susijengi-fanit pokkasivat Slovenian EM-kisojen kannustuksestaan palkinnon vuoden urheilukulttuuriteosta.

Historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa Suomi pelaa heti alkajaisiksi kaikkien aikojen ottelunsa, kun vastassa on 30.8. hallitseva maailmanmestari ja olympiavoittaja USA NBA-supertähtineen. Susijengin muut vastustajat MM-alkulohkossa C, Bilbaossa ovat Dominikaaninen tasavalta, Turkki, Ukraina ja Uusi-Seelanti.

Suomesta on Espanjassa järjestettäviin MM-kisoihin lähdössä yli 5000 Susijengi-fania.

- Meillä on hieno kesä tulossa, upeita uusia kokemuksia. Koitetaan tehdä siitä mahdollisimman hieno, kuten viimeisimmistä kesistä olemme onnistuneet tekemään. Fanien kanssa meillä on kaikilla varmasti ihan isot odotukset. Pidetään yhdessä hauskaa, Dettmann päätti.

EM-kisat 2015 on määrä järjestää Ukrainassa. Euroopan koripalloliitto (FIBA Europe) on varautunut kisojen siirtämiseen Ukrainan levottomuuksien vuoksi. FIBA Europen hallitus siirsi viikonvaihteessa päätöksentekoaan Ukrainan koripalloliiton anomuksesta kesäkuun alkuun.

FIBA Europen pääsihteeri Kamil Novak paljasti viikonloppuna 16 maan ilmaisseen halukkuutensa järjestää EM-kisat 2015 tai osan turnauksesta.

Henkilöt

 
10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

Korispisteellä laaja valikoima Susijengi-fanituotteita

Koripallon MM-kisat lähestyvät, ja Susijengin pitkäaikainen fanituotemyyjä Korispiste tuo joka fanin toivetavarat suomalaisen koripalloväen ulottuville. Korispisteen verkkokaupasta löytyy laatutuotteita joka lähtöön, mm. Li-Ningin valmistamat personoidut pelipaidat ja virallinen Susijengin MM-kisapaita, jota Korispiste myy ainoana jälleenmyyjänä.

6.6.2014 12:01 Yhteistyökumppanit

Australia Susijengin toinen juhlavieras – liput myyntiin 9.6. klo 9

Kesän 2013 EM-kisoissa korishuuman aikaan saanut Susijengi tarjoilee elokuussa 2014 kotiyleisölleen Helsingin Jäähallissa kaksi namupalaa. EM-hopeamitalisti Liettua kohtaa Susijengin Suomen Koripalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa 4. elokuuta, ja yhdeksänneksi maailmanlistalla rankattu Australia saapuu ”Sudenpesään” runsas viikko myöhemmin (12.8.).

Villi kortti –päätöksissä lähestytään H-hetkeä – näin voit vaikuttaa Susijengin MM-unelman toteutumiseen!

Kun enää viikko on aikaa MM-kisojen villi kortti –päätöksiin, on jokaisen Susijengi-fanin panos tärkeä. Myyntiin on tullut uusia edullisia tuotteita, joilla tuetaan suoraan Susijengin MM-hanketta. MM-haun loppukirin aikana on myös tarkoitus osoittaa kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) päättäjille kuinka paljon Suomesta on MM-kisamatkalle lähdössä faneja, mikäli villi kortti Susijengille suodaan.

6.10.2013 20:55 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto hakee Susijengille villiä korttia MM-kisoihin

Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea sykähdyttävästi syyskuun EM-kisoissa pelanneelle Susijengille villiä korttia vuoden 2014 MM-kisoihin. Villin kortin hakuprojekti kantaa nimeä ”Yhdessä MM-kisoihin”, jolla Koripalloliitto haluaa paitsi kiittää faneja ja pelaajia myös kutsua sekä julkisen että yksityisen sektorin mukaan MM-kisapaikan hakuun.

16.5.2013 EM-kilpailut

Slovenian EM-kisojen alkulohkojen liput myyntiin 1.7.

Suomalaisia kisaturisteja on suuntaamassa ilahduttavan suuri määrä Sloveniassa syyskuussa pelattavaan koripallon EM-lopputurnaukseen, jossa mukana on myös Suomen oma Susijengi. Kisajärjestäjät ovat julkaisseet pitkään odotetun tiedon; EM-kisojen alkulohko-otteluiden pääsyliput tulevat myyntiin 1.7.2013. Lippuja myy ainoastaan slovenialainen Eventim.

14.3.2013 13:00 EM-kilpailut

Yle näyttää Suomen ottelut koripallon EM-kisoista

Yleisradio on hankkinut oikeudet koripallon EM-kisoihin. Yle näyttää Sloveniassa 4.-22.9.2013 pelattavasta EM-lopputurnauksesta valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan kaikki Suomen ottelut sekä EM-finaalin. Ylen panostus koripalloiluun näkyy jo tänään, kun TV1-kanava televisioi Joensuun Katajan EuroChallenge-puolivälieräottelun.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

18.5.2017 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengi vuosien 2017-19 koitoksiin 34 pelaajan ringillä

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

18.1.2016 EM-kilpailut

Susijengi tiistaina 19.1. Nelosella

Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.

2.11.2015 18:52 Liittoa koskeva tiedote

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2017

Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2017 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Maailmanlaajuisen lajin arvoturnauksen järjestämisellä Koripalloliitto haluaa tehdä kunniaa vuonna 2017 täydet 100 vuotta täyttävälle Suomelle sekä jatkaa Suomi-koriksen menestystarinaa. Samalla Koripalloliitto hakee järjestettäväkseen 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuja 2016.

7.9.2015 EM-kilpailut

Susijengi tapaa faneja maanantaina Montpellierin Fan Zonella

Montpellierissä upeasti sinivalkoisia värejä ylläpitäneille Susijengi-faneilla on maanantaina tilaisuus tulla tapaamaan suosikkijoukkuettaan. Susijengin pelaajat ja valmennusjohto tapaavat faneja Venäjä-ottelun jälkeen Fan Zonella, Montpellierin keskustassa.

3.9.2015 EM-kilpailut

KORI-lehden EM-kisanumero luettavissa netissä

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Susijengiin ja EM-kisoihin keskittyvässä numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Susijengi yhteistyökumppaneineen järjestää koulun Montpellieriin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.

24.4.2015 08:21 EM-kilpailut

Lisäerä Susijengin Follow Your Team –lippupaketteja EM-kisoihin myyntiin perjantaina klo 15

Lippupalveluun tulee myyntiin lisäerä Susijengin Follow Your Team –lippupaketteja (FYT) ensi kesän EM-kisoihin. Lisäerän myynti käynnistyy perjantaina 24.4. klo 15. Lippupaketti sisältää pääsyliput Susijengin kaikkiin alkulohkon otteluihin Ranskan Montpellierissä 5.-10.9.2015. Paketteja on myynnissä rajallisesti.

15.12.2014 EM-kilpailut

Viralliset Susijengi-fanien EM-matkapaketit myynnissä

Kauan odotettu ja huolella valmisteltu fanimatkapaketti koripallon EM-kisoihin 2015 on nyt varattavissa. Susijengin kannattajayhdistyksen viralliset kumppanit Elämysmatkat ja Pelimatkat toteuttavat yhteistyössä upean kisamatkan EM-kisoihin syyskuussa.

Näytä lisää vastaavia