Andre Gustavsonin ja Jacob Grandisonin yliopistot putosivat NCAA:n lopputurnauksen toisella kierroksella

21.3.2022 09:00 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n lopputurnauksessa Andre Gustavsonin edustama Richmond ja Jacob Grandisonin edustama Illinois putosivat toisella kierroksella. Jesper Granlund ja Longwood taas kärsivät tappion jo ensimmäisellä kierroksella.

Andre Gustavsonin kausi sai päätöksensä NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.

Ensimmäisen kierroksen ottelussa Richmond tarjoili yllätyksen, kun Spiders kellisti Iowan 67-63 (29-28). Richmond oli sijoitettu sijalle 12, Iowa taas sijalle 5.

Gustavsonin saldo oli kaksi pistettä, viisi levypalloa ja yksi syöttö 21 peliminuutissa aloitusviisikossa.

> Ottelutilastot

Richmondin ja Gustavsonin kausi sai kuitenkin päätöksensä toisella kierroksella, kun Providence oli parempi loppulukemin 51-79 (24-39). Gustavson tilastoi viisi pistettä ja kaksi levypalloa 30 minuutissa aloitusviisikossa.

Gustavson pelasi seniorikaudellaan 28 ottelua, joista 20 aloitusviisikossa. Gustavsonin tilastoiksi muodostui 4,5 pistettä ja 2,5 levypalloa ottelua kohden.

> Ottelutilastot


Jacob Grandison ja Illinois hävisivät toisella kierroksella Houstonille

Jacob Grandison ja Illinois pääsivät ensimmäiseltä kierrokselta eteenpäin vaikeuksien kautta, kun Chattanooga pisti kampoihin summeriin saakka, mutta lopulta Illinois vei voiton 53-54 (33-29).

Grandison pelasi yhdeksän minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.

> Ottelutilastot

Noutaja Illinoisille tuli toisella kierroksella, kun Houston veti pidemmän korren 68-53 (30-26). Grandison jäi pisteittä neljässä peliminuutissa.

Graduate student -statuksella pelannut Grandison tilastoi keskimäärin 9,6 pistettä ja 3,8 levypalloa ottelua kohden 30 ottelussa, joista 23 hän oli aloitusviisikossa.

> Ottelutilastot


Granlund ja Longwood putosivat Tennesseen käsittelyssä

Jesper Granlundin edustaman Longwoodin historian ensimmäinen NCAA:n valtakunnallinen lopputurnaus päättyi ensimmäisellä kierroksella, kun Olivier Nkamhouan edustama Tennessee vei voiton 88-56 (29-54).

Granlund pelasi aloitusviisikossa 22 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kaksi pistettä, kolme levypalloa ja yhden syötön. Nkamhoua ei pelannut loukkaantumisen takia.

Granlund pelasi toisella kaudellaan Longwoodissa 32 ottelua, joista jokaisen aloitusviisikossa, ja tilastoi keskimäärin 4,1 pistettä ja 2,4 levypalloa ottelua kohden.

> Ottelutilastot

Tennessee hävisi heti seuraavalla kierroksella, Round of 32:ssa, Michiganille 76-68 (32-37). Nkamhoua oli poissa kokoonpanosta loukkaantumisen takia.

> Ottelutilastot


Mustapha Amzilin ja Daytonin kausi päätökseen NIT:ssä

NIT:n (National Invitational Tournament) ensimmäisellä kierroksella Mustapha Amzilin edustama Dayton voitti Toledon 74-55 (34-23). Amzil tilastoi kaksi pistettä, viisi levypalloa, kaksi syöttöä, yhden torjunnan ja riiston 21 minuutissa.

> Ottelutilastot

NIT:n toisella kierroksella Daytonin kausi päättyi, kun Vanderbilt voitti jatkoajan jälkeen 68-70 (26-25, 63-63). Amzil keräsi kaksi pistettä ja viisi levypalloa 19 minuutissa.

Amzil tilastoi toisella kaudellaan Daytonissa 5,6 pistettä ja 4,1 levypalloa 35 ottelussa, joista aloitusviisikossa hän oli yhdessä.

> Ottelutilastot

Asiat

 
27.1.2023 10:09 NCAA

Vahvoja otteitaan jatkavalle Teresa Seppälälle jo viides konferenssin viikon tulokkaan palkinto

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä jatkoi vahvoja otteitaan Sienan yliopistossa, kun hänet valittiin jo viidennen kerran tällä kaudella MAAC:n viikon tulokkaaksi.

25.1.2023 09:28 NCAA

Fede Federikolta kaksi vahvaa esitystä ACC:n kärkijoukkoa uhkaavan Pittsburghin riveissä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa miesten puolelle viimeisen viikon aikana Fede Federiko pelasi kaksi vahvaa ottelua Pittsburghin aloittavana sentterinä. Pittsburgh on nyt kovatasoisen ACC:n kuudennella sijalla kuudella voitolla ja kolmella tappiolla.

20.1.2023 10:56 NCAA

Neljännen kerran konferenssinsa viikon tulokkaaksi valittu Teresa Seppälä heitti uudeksi piste-ennätykseen 24 pistettä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä pussitti 24 pistettä Sienalle ja ansaitsi neljännen MAAC:n viikon tulokkaan tittelinsä. Sara Bejedi taas säkitti Florida Staten paidassa kolmannen kerran peräkkäin 20 pistettä tai enemmän.

18.1.2023 09:57 NCAA

Mustapha Amzil säkitti 19 pistettä Daytonin kaataessa Davidsonin

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil oli joukkueensa pistekärki 19 pisteellä, kun Dayton voitti Atlantic 10 -konferenssin ottelussa Davidsonin. Sitä aiemmin Dayton hävisi konferenssin kärkiottelussa VCU:lle pisteellä.

13.1.2023 09:44 NCAA

Sara Bejedi liekeissä 21 pisteellä, kun Florida State nappasi 11. rankatun NC Staten päänahan

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedillä ja Florida Statella kulkee peli, kun ”Seminoles” päihitti vakuuttavasti 11. rankatun NC Staten Bejedin heittäessä 21 pistettä. Edellisessä pelissä Bejedi heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 26 pistettä.

12.1.2023 10:53 NCAA

Jacob Grandison ja Duke vei voiton Fede Federikon Pittsburghilta NCAA:n suomalaiskohtaamisessa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n miesten puolella nähtiin viime yönä suomalaiskohtaaminen, kun Jacob Grandison ja Duke voittivat Fede Federikon edustaman Pittsburghin Atlantic Coast -konferenssiottelussa.

4.1.2023 11:29 NCAA

Sara Bejedi ja Florida State kahteen vakuuttavaan voittoon kivenkovassa ACC:ssä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State jatkavat voittamattomina kovatasoisessa Atlantic Coast -konferenssissa, jossa Florida State päihitti vuodenvaihteen molemmin puolin ensin North Carolinan ja sitten Georgia Techin.

3.1.2023 10:11 NCAA

Touko Tainamolle uusi piste-ennätys NCAA:ssa – 22 pistettä Denverin triplajatkoaikatrillerissä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa toista kauttaan pelaava Touko Tainamo pussitti yliopistouransa korkeimman pistemäärän, kun Tainamo keräsi nimiinsä 22 pistettä Denverin voittaessa kolmen jatkoajan jälkeen Kansas Cityn.

23.12.2022 09:43 NCAA

Henna Sandvik ja neljänneksi rankattu Indiana venyttivät voittoputkensa kahteentoista

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Henna Sandvikin edustama Indiana venytti huiman voittoputkensa jo kahteentoista viimeisen viikon aikana. Indiana on rankattu valtakunnallisesti neljänneksi parhaaksi yliopistojoukkueeksi naisissa.

21.12.2022 09:29 NCAA

Fede Federiko rymisteli 22 pistettä, 8 levypalloa ja 3 torjuntaa Pittsburghille

Yhdysvaltojen yliopistokentillä NCAA:ssa miesten viimeisen viikon suurin onnistuja oli Pittsburghin yliopiston Fede Federiko, joka hurjasteli 22 pistettä, 8 levypalloa ja 3 torjuntaa North Floridaa vastaan. Myös Olivier Nkamhoua ja Mustapha Amzil olivat liekeissä omien yliopistojensa peleissä.

16.12.2022 10:55 NCAA

Sara Bejedi ja Florida State nappasivat kuudennen peräkkäisen voittonsa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa naisten puolella Sara Bejedi ja Florida State voittivat kuudennen peräkkäisen voittonsa. Florida State on nyt voittanut kahdestatoista pelaamastaan ottelustaan yksitoista.

14.12.2022 10:28 NCAA

Fede Federiko mätti Pittsburghille 17 pistettä, 14 levypalloa ja 3 torjuntaa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisiin miesonnistujiin lukeutui Fede Federiko, joka mätti hurjan 17 pisteen, 14 levypallon, 3 syötön ja 3 torjunnan tupla-tuplan, kun Pittsburgh kaatoi Sacred Heartin.

9.12.2022 10:20 NCAA

Henna Sandvik ja Indiana voittivat kymmenennen pelinsä putkeen – Indiana rankattu valtakunnallisesti neljänneksi

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa naisten puolella viimeisen viikon aikana Henna Sandvikin edustama Indiana voitti kolme ottelua ja porskuttaa täten voittamattomana kymmenen ottelun jälkeen. Indiana on rankattu valtakunnallisesti neljänneksi parhaaksi joukkueeksi.

7.12.2022 09:45 NCAA

Olivier Nkamhoua ja Mustapha Amzil liekeissä Yhdysvaltojen yliopistokentillä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon sisään kaksi suomalaispelaajaa oli hurjassa vireessä. Olivier Nkamhoua keräsi 20 pistettä ja 6 syöttöä Tennesseelle, kun taas Mustapha Amzil repi 14 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan Daytonille.

1.12.2022 14:55 NCAA

Elina Arike palasi vakuuttavasti parketille, kun UTEP nappasi kaksi voittoa kolmesta ottelusta

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon vauhdikkain suomalaispelaaja oli Elina Arike, joka palasi kolmen ottelun tauon jälkeen kentille, kun UTEP nappasi kaksi voittoa kolmesta ottelusta viikon sisään.

30.11.2022 10:21 NCAA

Olivier Nkamhoua ja Tennessee vei Battle 4 Atlantis -turnauksen mestaruuden Bahamalla

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Olivier Nkamhoua ja Tennessee juhli alkukauden miniturnauksen mestaruutta, kun Tennessee voitti Paradise Islandilla, Bahamalla, järjestetyn Battle 4 Atlantis -turnauksen.

25.11.2022 10:17 NCAA

Sara Bejedille kauden kärkitulos pisteissä Florida Staten jatkoaikavoitossa Houstonia vastaan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi upotti kauden piste-ennätyksensä viime viikonloppuna, kun Florida State voitti jatkoajan jälkeen Houstonin. Kauden viidellä peräkkäisellä voitolla aloittanut Florida State kärsi ensimmäisen tappionsa keskiviikkona.

24.11.2022 11:27 NCAA

Jacob Grandison ja Duke nappasivat kaksi kovaa voittoa konferenssimestareista

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Jacob Grandison oli hyvässä vireessä, kun Duke kaatoi kaksi hallitsevaa konferenssimestaria viikon sisään: Delawaren ja Bellarminen.

18.11.2022 10:11 NCAA

Yliopistotulokas Teresa Seppälä vireessä Sienan aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisiin naisonnistujiin lukeutui freshman-kauttaan pelaava Teresa Seppälä, joka viimeisteli kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat Sienan yliopiston aloitusviisikossa.

17.11.2022 10:14 NCAA

Kati Ollilainen on sitoutunut Wyomingin yliopistoon syksyksi 2023

HBA-Märskyn riveissä hienoa kautta pelaava Kati Ollilainen, 19, on valinnut yliopistonsa Yhdysvalloissa, kun Helsingin NMKY:n kasvatti on sitoutunut siirtymään Wyomingin yliopistoon syksyllä 2023.

Näytä lisää vastaavia