Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

28.8.2023 14:05 Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

Elias Valtonen on nuoresta iästään huolimatta osa Susijengin kokenutta kalustoa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Maanantaina aamupäivällä Valtosen mielessä oli vielä sunnuntain myöhäisillan taipuminen kisaisäntä Japania vastaan.

- Johdettiin kahdeksallatoista pisteellä ja ainoa tehtävä oli, ettei päästetä Japanin heittäjiä kuumaksi heidän kotihallissaan. Ei onnistuttu siinä. Japani sai hurmoksen päälle ja pelasi isolla sydämellä, Valtonen summaa sunnuntain myöhäisillan käänteet.

- Urheilu on tällaista. Me ollaan aika monta kertaa vuosien aikana oltu se haastajajengi, joka järjestää tällaisia yllätyksiä isommilleen. Tämä oli monille meistä ensimmäinen tällainen kokemus maajoukkuepaidassa ja tästä on otettava opiksi.

Tappion jälkeen Valtonen – muun Susijengin tavoin – kääntää katseensa kokonaiskuvaan.

- Kokemusta tulee vain pelaamalla. Joihinkin otteluihin lähdetään altavastaajana, joihinkin ennakkosuosikkina. MM-kisatkin on Sasua (Salin) lukuun ottamatta kaikille meistä uusi kokemus. Eilenkin olisi pitänyt osata ottaa oikeassa vaiheessa jalka pois kaasulta ja pelata peli loppuun rauhallisuuden kautta, mutta siihen ei ollut ihan vielä tarvittavaa osaamista, hän analysoi.

- Samalla sitä varten näitä pelejä pelataan, että saadaan kokemusta. Nyt on vielä kolme ottelua MM-kisoja jäljellä. Jokaista lähdetään voittamaan.

”Yritän parhaani mukaan täyttää Shawnin saappaat”

Shawn Huffin ja Petteri Koposen jätettyä maajoukkuekentät vuosi sitten Berliinissä pelatun EM-puolivälierän jälkeen on Susijengi nuorentunut merkittävästi. Tämän vuoden MM-kisajoukkue onkin Susijengin nykyhistorian ylivoimaisesti kokemattomin maajoukkue pelatuissa maaotteluissa tarkasteltuna.

Yksi osoitus ryhmän nuoruudesta on se, että uransa 50. miesten maaottelun pelaava Valtonen on maaottelukokemuksensa perusteella ryhmän neljänneksi kokenein pelaaja Sasu Salinin, Alexander Madsenin ja Mikael Jantusen jälkeen.

- En ole hirveästi ajatellut asiaa, mutta niin se taitaa olla. Tavoitteeni on olla tässä jengissä kauan mukana ja vähitellen vuosi vuodelta ottaa suurempaa johtajan roolia ja tuoda omaa kokemustani esille, Valtonen kertoo.

Kentällä Valtonen onkin jo yksi joukkueen luotettavimmista pelaajista ja selkein Shawn Huffin manttelinperijä Susijengissä. Molemmat ovat monipuolisia, heittotaitoisia kolmospaikan pelaajia, jotka pystyvät tarvittaessa puolustamaan myös isompiaan ja pienempiään ja kunnostautuvat joukkuepuolustuksen liimana.

- Tähän jengiin oli alusta asti tosi helppo tulla mukaan, kun oli käynyt läpi junnumaajoukkuejärjestelmän. Tietenkään roolit eivät ole suoraan verrannolliset junnujen ja aikuisten maajoukkueiden välillä, mutta olen yrittänyt molemmissa jengeissä olla sellainen ”liimapelaaja”, likaisen työn tekijä, hän arvioi.

- Emme ole Shawnin (Huff) kanssa kopioita toisistamme, mutta olen yrittänyt mallintaa hänen pelaamistaan ja nyt yritän parhaani mukaan täyttää hänen saappaansa. Se on iso tehtävä, koska Shawn merkitsi niin paljon tälle jengille.

Toisaalta alku lupaa hyvää.

Valtosen ikäisenä Huff vasta saapui Yhdysvalloista Valparaison yliopistosta Eurooppaan ammattilaiseksi. Valtosella on puolestaan jo nyt kolmen kauden ajalta ammattilaiskokemusta Saksan Pro A:sta ja Bundesliigasta sekä Espanjan ACB-liigasta, jonka Manresan aloitusviisikossa hän pelasi erinomaisen 2021–22-kauden.

- Kehityshän ei ole koskaan ihan täysin lineaarista, mutta minulla oli alusta alkaen ammattilaiskentät tavoitteena ja mielestäni ammattilaisurani on mennyt hyvin tähän asti, Elias hymyilee.

- Parhaimmillani olen pelaajana silloin, kun pelaajilla on kentällä selkeät roolit ja joukkueella yhteinen paketti. Henkilökohtaista korintekovalmiutta ja korintekijän asennetta minun pitää vielä kehittää, mutta aloitan kaiken siitä, että hoidan roolini puolustajana ja sellaisena pelaajana, joka tukee kaikkien muiden tekemistä.

”Tavoitteena saavuttaa vieläkin isompia juttuja”

Katsotaan vielä Valtosen viidenkymmenen miesten maaottelun pituista matkaa.

Ensimmäisen kokemuksensa Susijengistä Valtonen sai helmikuussa 2018 vasta kahdeksantoista vuoden iässä, kun silloinen päävalmentaja Henrik Dettmann kutsui hänet Susijengin MM-karsintarinkiin otteluihin Bulgariaa ja Islantia vastaan. Tuolloin Valtonen ei kentälle vielä päässyt.

Kesällä 2020 Valtonen pelasi kuitenkin erinomaiset minuutit Susijengin nuoriso-osaston Viro-maaotteluissa, joista lähtien hän on kuulunut joukkueen ehdottomiin runkopelaajiin.

- Yksittäisin tärkeä kokemus on varmasti helmikuun 2021 EM-karsintakupla, jossa oltiin tiukasti hotellin sisällä Tbilisissä koronaevakossa ja varmistettiin Sveitsi- ja Georgia-voitoilla paikka EM-kisoissa. Se oli ensimmäinen sellainen kokemus, jossa koin ihan oikeasti päässeeni tähän jengiin sisään.

Eikä uuden susisukupolven parhaita muistoja voi kuitata mainitsematta vuoden takaista Prahan ja Berliinin EM-kisakesää.

- Luulen, että kaikki, jotka sen saivat kokea, tulevat muistelemaan sitä aina. Me saavutettiin isoja juttuja ja oltiin vielä isompia juttujen äärellä, Elias tunnelmoi.

- EM-kisat oli tosi monelle meistä ensimmäiset arvokisat ja samalla ensimmäinen käsitys siitä, mitä me voidaan yhdessä saavuttaa. Siihen tähdätään, että koetaan samanlaisia hetkiä myös jatkossa ja saavutetaan vieläkin isompia juttuja.

Susijengi kohtaa Saksan Okinawan MM-karsintalohko E:ssa tiistaina 29.8. klo 16.30 paikallista aikaa (klo 10.30 Suomen aikaa). Ottelu televisioidaan Nelosella ja striimataan Ruutu-palvelussa.

Henkilöt

 
30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

27.8.2023 07:00 Susijengi

Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

24.8.2023 16:04 Susijengi

Lauri Markkanen MM-avauksesta: ”Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”

Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.

23.8.2023 08:15 Susijengi

Edon Maxhuni: ”On meistä itsestä kiinni, miten pärjätään tässä turnauksessa”

Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.

19.8.2023 14:05 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi MM-kisojen kynnyksellä: ”Mennään ja nautitaan!”

Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

31.8.2023 07:17 Susijengi

Kokenut Kap Verde ratsastaa jättiläinen Tavaresin hartioilla

Susijengin avausvastustaja MM-sijoitusotteluissa on tänään torstaina vastaan ryhmittyvä, historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde. Joukkueen peli rakentuu pitkälti Portugalin liigassa pelaavien veteraanien varaan, joskin ryhmän kulmakivenä komeilee Real Madridin järkäle, 221-senttinen Edy Tavares.

30.8.2023 16:47 Susijengi

Kap Verde ja Venezuela Susijengin vastustajiksi MM-sijoitusotteluissa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.

29.8.2023 16:29 Susijengi

Giddey johti Australian ylempään MM-jatkosarjaan

Japani väläytteli vaarallisuuttaan jo toisena perättäisenä iltana kohoamalla 27 pisteen takaa-ajoasemasta kolmentoista pisteen päähän Australiaa vastaan vajaat kolme minuuttia ennen MM-alkulohko E:n päätösottelun loppua. Australia hyydytti Japanin kuitenkin rutiinilla ja karkasi 109-89 (57-35)-voittoon.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

28.8.2023 09:11 Susijengi

Mitalisuosikki Saksa Susijengin seuraava koetinkivi

Okinawan MM-kisalohko E:tä kahdella voitollaan johtava Saksa saapuu Susijengin seuraavaksi vastustajaksi tiistaina aamupäivällä Suomen aikaa. Saksa peittosi edellisessä ottelussaan olympiapronssimitalisti Australian ja kaahaa vahvasti kohti Manilan MM-loppusarjaa Dennis Schröderin, Wagnerin veljesten ja Daniel Theisin johdolla.

27.8.2023 19:05 Susijengi

Japani hurmosvoittoon Susijengistä päätösjakson heittomyllyllä

Susijengi johti Japania kahdeksallatoista pisteellä sunnuntain MM-kisaottelun kolmannen jakson lopussa ja pystyi jo maistamaan MM-avausvoittonsa. Keisei Tominaga herätti kuitenkin kotijoukkueen onnistumisillaan ja viitoitti tien villiin päätösjaksoon, jonka aikana Japani latoi kuin liukuhihnalta heittoa susisukkaan ja karkasi 98–88 (36-46) -voittoon.

26.8.2023 11:37 Susijengi

MM-isäntä Japani luottaa kaukoheittoihin ja kaaokseen

Okinawan MM-alkulohko E:n isäntäjoukkue Japani on pienikokoinen, mutta huolellisesti yhteen pelaava ryhmä täynnä erinomaisia kaukoheittäjiä kahdella maailmanluokan atleetilla ryyditettynä. Hanno Möttölän mukaan parhaat aseet Japanin peittoamiseksi ovat maltti, joukkuepelaaminen ja fyysisyys.

26.8.2023 07:41 Susijengi

Susijengin valmentaja Sean Sheldon: ”Tämä on ollut uskomaton kokemus”

Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.

26.8.2023 03:31 Susijengi

Saksa taivutti kisaisäntä Japanin torstain iltaottelussa

Viime vuoden EM-kisoissa pronssia hakenut Saksa karkasi kisaisäntä Japanilta jo varhain MM-kisojen Okinawan E-lohkon perjantain myöhäisottelussa. Saksa latoi jo avausjakson loppuun mennessä kahdentoista pisteen johtolukemat ja kuittasi 81-63 (53-31)-voiton.

25.8.2023 14:24 Susijengi

Australia näytti mestarin elkeitä MM-avauksessa

Suomalaisyleisö rokkasi, Australian pelaajat kiukuttelivat ja Susijengin johto kasvoi parhaimmillaan kahdeksaan pisteeseen perjantain MM-avausottelussa. Sen jälkeen olympiapronssimitalisti Australia oppi virheistään, valjasti odotetut aseensa käyttöön ja karkasi 72–98 (40–45) -voittoon.

Näytä lisää vastaavia