Elina Arike palasi vakuuttavasti parketille, kun UTEP nappasi kaksi voittoa kolmesta ottelusta

1.12.2022 14:55 Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon vauhdikkain suomalaispelaaja oli Elina Arike, joka palasi kolmen ottelun tauon jälkeen kentille, kun UTEP nappasi kaksi voittoa kolmesta ottelusta viikon sisään.

Elina Arike palasi hienosti kentille oltuaan sivussa kolme ottelua. Kuva: Ville Vuorinen.

Viime viikon perjantaina UTEP teki ottelun 16 viimeistä pistettä ja nousi 67-54 (26-29) -voittoon San Jose Statesta.  Oltuaan sivussa UTEP:n kolme viimeistä ottelua, Arike palasi kentille vakuuttavasti tilastoiden vaihdosta 13 pistettä, viisi levypalloa, kaksi syöttöä, yhden riiston ja torjunnan 16 minuutissa.

> Ottelutilastot

Lauantaina UTEP joutui tyytymään tappioon, kun Sacramento State oli parempi loppulukemin 50-63 (24-27). Arike pelasi tällä kertaa peräti 31 minuuttia vaihdosta tilastoiden kahdeksan pistettä ja viisi levypalloa.

> Ottelutilastot

Tämän viikon keskiviikkona UTEP palasi takaisin voittokantaan, kun ”Miners” pieksi New Mexico Staten 61-65 (27-33). Arike sai peliaikaa tällä kertaa 21 minuuttia, joiden aikana hän keräsi viisi pistettä, viisi levypalloa ja yhden torjunnan.

Hyvinkään Pontevan kasvatti pelaa kolmatta kauttaan UTEP:n yliopistossa, jossa hän on kerännyt neljässä ottelussa nimiinsä 9,5 pistettä ja 5,0 levypalloa ottelua kohden.

UTEP on nyt pelannut seitsemän ottelua, joista joukkue on kerännyt kuusi voittoa.

> Ottelutilastot


Sara Bejedi, Florida State

Florida State – Purdue 76-75 (34-40)
Bejedi: 8 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 25 minuuttia*
> Ottelutilastot

Harvard – Florida State 57-88 (29-43)
Bejedi: 13 pistettä, 2 levypalloa, 4 syöttöä, 2 riistoa, 31 minuuttia*
> Ottelutilastot


Teresa Seppälä, Siena

Oakland – Siena 71-78 (38-33)
Seppälä: 7 pistettä, 5 levypalloa, 1 syöttö, 29 minuuttia*
> Ottelutilastot

Siena – Vermont 51-57 (23-29)
Seppälä: 5 pistettä, 6 levypalloa, 1 riisto, 33 minuuttia*
> Ottelutilastot


Kia Vaalavirta, San Francisco

South Calorina State – San Francisco 57-77 (27-34)
Vaalavirta: 3 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 13 minuuttia*
> Ottelutilastot

Long Beach State – San Francisco 50-74 (24-37)
Vaalavirta: 5 pistettä, 1 levypallo, 4 syöttöä, 1 riisto, 23 minuuttia*
> Ottelutilastot


Emerita Mashaire, Buffalo

Drexel – Buffalo 53-35 (31-21)
Mashaire: 2 pistettä, 1 levypallo, 16 minuuttia*
> Ottelutilastot


Janette Aarnio, South Florida

South Florida – Georgia Tech 63-50 (35-26)
Aarnio: 0 pistettä, 7 minuuttia
> Ottelutilastot

South Florida – Michigan 58-63 (27-29)
Aarnio: 0 pistettä, 1 syöttö, 7 minuuttia
> Ottelutilastot

South Florida – Villanova 50-72 (33-39)
Aarnio: 0 pistettä, 2 levypalloa, 3 syöttöä, 15 minuuttia
> Ottelutilastot


Saga Ukkonen, Texas Tech

Texas Tech – Middle Tennessee 72-67 (29-35)
Ukkonen: 0 pistettä, 3 minuuttia
> Ottelutilastot

Texas Tech – Mercer 78-66 (35-30)
Ukkonen: 0 pistettä, 1 levypallo, 6 minuuttia
> Ottelutilastot


Annukka Willstedt, Texas A&M-Corpus Christi

Nebraska – Texas A&M-Corpus Christi 73-44 (35-20)
Willstedt: 0 pistettä, 4 levypalloa, 12 minuuttia
> Ottelutilastot

Texas A&M-Corpus Christi – UTRGV 65-68 (24-36)
Willstedt: DNP
> Ottelutilastot


Liisa Taponen, Illinois

Illinois – Charlotte 70-43 (37-23)
Taponen: 0 pistettä, 1 levypallo, 1 minuutti
> Ottelutilastot

Illinois – Delaware 80-83 (36-40)
Taponen: DNP
> Ottelutilastot

Illinois – Pittsburgh 92-71 (50-30)
Taponen: 0 pistettä, 2 minuuttia
> Ottelutilastot


* Aloitusviisikossa

Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.

Asiat

 
4.4.2024 09:25 NCAA

Saga Ukkonen siirtyy Fresno Staten yliopistoon

Wartti Basket -kasvatti Saga Ukkonen, 22, siirtyy tulevaksi kaudeksi Fresno Staten yliopistoon. Neljästi aikuisten maajoukkueessa esiintynyt Ukkonen pelasi edelliset kolme kautta Texas Techin yliopistossa.

26.3.2024 10:41 NCAA

Henna Sandvik ja Indiana etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen

Henna Sandvikin edustama Indianan yliopisto voitti NCAA:n lopputurnauksessa Oklahoman ja eteni täten 16 parhaan joukkoon eli Sweet Sixteeniin.

25.3.2024 11:27 NCAA

Henna Sandvik ja Indiana vielä mukana March Madnessissä

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Henna Sandvik ja Indiana säilyivät viikonlopun jäljiltä mukana leikissä. Sara Bejedi (Florida State), Anna Kahelin (Maine) ja Annukka Willstedt (Texas A&M-Corpus Christi) taas putosivat ensimmäisissä otteluissaan.

25.3.2024 11:15 NCAA

Suomalaisten miespelaajien yliopistojoukkueet ulos March Madnessissä

Yhdysvaltojen miesten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa suomalaispelaajat lensivät leikistä ulos viikonlopun aikana. Miro Little ja Baylor selvisivät toiseen peliin asti, mutta Mustapha Amzil (New Mexico), Eemeli Yalaho (Texas Tech) sekä Jesper Granlund ja Leo Nordberg (Longwood) putosivat jo ensimmäisessä pelissä.

19.3.2024 11:47 NCAA

Annukka Willstedt ja Anna Kahelin juhlivat konferenssimestaruuksia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Annukka Willstedt (Texas A&M-Corpus Christi) ja Anna Kahelin (Maine) juhlivat konferenssimestaruuksia ja täten automaattista paikkaa NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Suomalaisista lopputurnauksessa nähdään myös Sara Bejedi (Florida State) ja Henna Sandvik (Indiana).

18.3.2024 12:00 NCAA

Mustapha Amzil konferenssin vuoden kuudes mies ja New Mexico konferenssimestaruuteen

Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa konferenssin vuoden kuudenneksi mieheksi valittu Mustapha Amzil juhli konferenssimestaruutta ja suoraa paikkaa NCAA:n lopputurnaukseen. Amzilin lisäksi lopputurnauspaikan saivat Eemeli Yalaho (Texas Tech), Miro Little (Baylor), Morris Ugusuk (South Carolina) ja jo aiemmin Longwood, jossa pelaa Jesper Granlund ja Leo Nordberg.

11.3.2024 12:20 NCAA

Sara Bejedin ja Florida Staten tie ACC:n lopputurnauksessa päättyi välieriin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa on käynnissä lopputurnaukset. Sara Bejedi ja Florida State etenivät kivenkovassa ACC:ssa välieriin asti, mutta joukkue kaatui NC Statelle.

11.3.2024 11:22 NCAA

Granlund ja Nordberg konferenssimestaruuteen ja NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa on lopputurnauksien, March Madnessin, aika. Suomalaisjoukkueista varaslähdön konferenssien lopputurnauksiin otti kourallinen, joista Jesper Granlundin ja Leo Nordbergin edustama Longwood juhli mestaruutta ja sai täten tikettinsä valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

4.3.2024 10:14 NCAA

Teresa Seppälä 23 pistettä ja 16 levypalloa – Siena kolmen ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssipelit lähenevät loppuaan. Teresa Seppälä repi hurjan 23 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplan, kun Siena nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa.

4.3.2024 09:22 NCAA

Federiko Federiko ja Pittsburgh vierasvoittoon Boston Collegesta March Madnessin kynnyksellä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset lähestyvät. Federiko Federiko ja Pittsburgh juhlivat vierasvoittoa, kun Panthersilla on enää kaksi ACC:n runkosarjaottelua jäljellä.

Näytä lisää vastaavia