EM-kisojen fanipalvelut julki – ”Tavoitteena järjestää ainutlaatuinen urheilutapahtuma”

11.5.2017 16:00 Suomen Koripalloliitto ja EM-kisaorganisaatio julkaisivat torstaina suunnitelmiaan faneille kohdistetuista palveluista elo-syyskuussa pelattavien EM-kisojen aikana. EM-kisat ja koripallohuuma levittäytyvät paitsi Helsinki Arenan ulkopuolelle myös Helsingin ydinkeskustaan sekä paikallisten Sudenpesien myötä ympäri Suomea.

Helsingissä odotetaan nähtävän samanlaista koko korisperheen yhteisöllisyyttä, kuin esimerkiksi vuonna 2015 Montpellierissä.

Nuorimpia kisaturisteja varten järjestetään Susikoulu, joka toteutettiin ensi kertaa vuoden 2015 EM-kisoissa Ranskassa.

Kansalaistori muuntautuu EM-kisojen ajaksi koripallon tapahtumakeskukseksi sekä Suomen suurimmaksi kisastudioksi. Suomen pelin jälkeen fanien ilta jatkuu Susiklubilla. Kuvat: Ville Vuorinen

Koripallon EM-kilpailujen yksi alkulohko pelataan Helsingissä 31.8.-6.9.2017. Koripalloliiton tavoitteena on tehdä EM-kisoista 100-vuotista itsenäisyyttään juhlivalle Suomelle ja ulkomaisille kisavieraille ikimuistoinen kokemus.

Päivittäinen kohokohta on iltaottelu, jossa irti pääsevät kotijoukkue Susijengi ja sen kansainvälistä ihastusta edellisissä arvokisoissa herättänyt fanijoukko. Lisätunnelmaa Helsinkiin tuovat islantilaisfanit, joita on saapumassa Suomeen tuhatpäin. 

- Tavoitteemme on järjestää ainutlaatuinen urheilutapahtuma, joka jää vuosiksi mieleen. Fanien ja yhteisöllisyyden huomioiminen ovat tärkeä ja luonnollinen osa konseptiamme. Olemme ylpeitä siitä, että pystymme osallistumaan laajasti urheilun kautta 100-vuotiaan Suomen juhlimiseen. Yhdessä. Samalla haluamme jatkaa Susijengin uskomatonta tarinaa ja jättää vaikuttava perintö suomalaiselle koripallolle, EM-kisaorganisaation pääsihteeri Ari Tammivaara painottaa.

Arenan ulkopuolelle nousee fanialue

EM-ottelut pelataan päivittäin kahdessa sessiossa, joista jälkimmäisen muodostaa aina Susijengin ottelu. Ensimmäisessä sessiossa pelataan päivän kaksi muuta ottelua. Arena tyhjennetään sessioiden välissä. Suomen otteluista parhaiten ovat myyneet EM-avaus Ranskaa vastaan 31.8. sekä lauantaina 2.9. pelattava Slovenia-ottelu. Molempien täyttöasteet ovat jo tässä vaiheessa yli 90 prosentin.

Helsinki Arenalle odotetaan päivittäin yli 15.000 katsojaa. Arenaan saapuvia katsojia varten pelihallin ulkopuolelle rakennetaan fanialue, jonne fanit voivat kerääntyä virittäytymään tunnelmaan ja viettämään aikaa. Fanialue sisältää mm. laajan anniskelualueen, ruokailumahdollisuuksia sekä yhteistyökumppaneiden aktivointipisteitä. Lisäksi katsojien käytössä ovat Arenan sisätiloissa olevat palvelut. 

Nuorimpia kisaturisteja varten järjestetään Susikoulu, joka toteutettiin ensi kertaa vuoden 2015 EM-kisoissa Ranskassa. Koripalloliiton yhteistyökumppanin Kisakallion koordinoima Susikoulu tarjoaa 6-12-vuotiaille nuorille mahdollisuuden opintojen edistämiseen EM-kisojen aikana Helsingissä. Koulun ovet ovat avoinna myös kansainvälisille vieraille ja opetus pidetäänkin englanniksi. Lue lisää Susikoulusta >>

Kansalaistori muuttuu tapahtumakeskukseksi, Suomen suurimmaksi kisastudioksi

EM-kisat tulevat näkymään ja kuulumaan myös muualla. Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Kansalaistori muuntautuu EM-kisojen ajaksi koripallon tapahtumakeskukseksi sekä Suomen suurimmaksi kisastudioksi. 

Aamupäivästä alkaen tapahtumakeskuksen valtaavat koululaiset, jotka kutsutaan viettämään liikunnallinen päivä koripallon ja oheisaktiviteettien parissa. Koululaistapahtumat järjestetään yhteistyössä Helsingin kaupungin sekä koripalloseurojen kanssa. 

Illalla Kansalaistorista tulee Suomen suurin kisastudio, kun Susijengin ottelu näytetään päivittäin isolta skriiniltä.

Kaikelle kansalle avoimen Kansalaistorin karnevaalitunnelmaa ovat luomassa Suomen ottelua edeltävät pregame show’t, lastentapahtumat sekä EM-kisojen ja Susijengin yhteistyökumppaneiden aktivointipisteet. Kansalaistori varustetaan EM-kisojen ajaksi myös omalla anniskelualueella sekä ravintolapalveluilla yleisön viihtyvyyden takaamiseksi.

- Odotukset on viritetty korkealle Bilbaon ja Montpellierin kokemuksien perusteella. Se, mikä kyseisistä kisoista jäi päällimmäisenä mieleen, oli mieletön yhteisöllisyyden tunne. Nyt Sudenpesä tulee kotiin – vihdoinkin, iloitsee Kansalaistorin ja Susiklubin toteuttamisesta vastaavan Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskari.

Suomen pelin jälkeen fanien ilta jatkuu Susiklubilla, joka on konseptina tuttu vuosien 2014 ja 2015 MM- ja EM-kisoista. Yökerhossa järjestetyssä Susiklubissa nähtiin Bilbaossa ja Montpellierissä kotimaisia artisteja tahdittamassa fanien bileiltaa.

- Susijengi-tarina on koskettanut suomalaista urheiluyleisöä laajasti. Tuhansia on matkustanut Susijengin matkassa, mutta monia Susijengi on koskettanut pääosin median ja tarinoiden välityksellä. Nyt laajemmallekin joukolle avautuu mahdollisuus osallistua tarinaan hyvin matalalla kynnyksellä. Jännä nähdä, miten yhteisöllisyys rakentuu entistäkin isommassa mittakaavassa, Viskari jatkaa.

Helsingin Susiklubin yksityiskohdat sekä Kansalaistorin tarkempi päiväkohtainen ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Paikallisia Sudenpesiä ympäri Suomen

Suomi 100 -juhlavuoden teemana on Yhdessä. Samainen teema on värittänyt Susijengin ja fanien yhteistä matkaa jo vuosien ajan.

Yhdessä-teemalla EM-kisat jalkautuvat myös laajemmin koripallopaikkakunnille. Suomen Koripalloliitto on tarjonnut koripalloseuroille ympäri Suomea mahdollisuuden järjestää kotikaupungissaan kisastudion, Sudenpesän.

Paikallisissa Sudenpesissä näytetään Suomen ottelu, jonka ympärille seura pystyy rakentamaan oman koriskarnevaalinsa tai asiakastilaisuutensa omien tarpeidensa mukaan. Sudenpesän järjestävät paikkakunnat tiedotetaan kootusti myöhemmin.

Lisätiedot:

Henkilöt

 
29.8.2017 20:50 EM-kilpailut

Fan Village kohoaa Arenan ulkopuolelle – ravintolapalvelut yli 1500 kisavieraalle

Helsingin EM-alkulohkon päänäyttämön Helsinki Arenan ulkopuolelle nousee kisojen ajaksi laaja Fan Village, joka tarjoaa kisavieraille aitiopaikan tunnelmannostatukseen ennen Susijengin otteluita.

28.8.2017 21:20 EM-kilpailut

Susijengin ensimmäisiin EM-otteluihin myynnissä enää kourallinen lippuja

Suomen avausottelu Ranskaa vastaan sekä Slovenia-ottelu lähentelevät loppuunmyytyjä, ja vapaita lippuja on jäljellä enää muutamia kymmeniä.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.5.2017 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengi vuosien 2017-19 koitoksiin 34 pelaajan ringillä

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.

21.4.2017 EM-kilpailut

Myös Suomi-Ranska-ottelun täyttöaste kipusi yli 90 prosentin

Helsingissä pelattavien koripallon EM-otteluiden lipunmyynnissä saavutettiin jälleen uusi virstanpylväs, kun Susijengin EM-urakan 31.8.2017 aloittavan Ranska-ottelun täyttöaste kohosi yli 90 prosentin. Aiemmin samaisen rajapyykin ylitti lauantaina 2.9. pelattava ottelu Suomi-Slovenia.

7.4.2017 18:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisoihin myyty jo yli 50 000 lippua!

Elo-syyskuussa Helsinki Arenalla pelattavan koripallon EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2017) alkulohkon otteluiden lipunmyynnissä on ylitetty merkittävä rajapyykki. Vaikka kisojen alkuun on vielä viisi kuukautta, lippuja on myyty jo yli 50 000 kappaletta ja Susijengin otteluissa osa lippukategorioista on myyty loppuun.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

3.2.2017 12:00 EM-kilpailut

FIBA vahvisti EM-kisojen otteluohjelmat kellonaikoineen, Susijengi huudattaa kotiyleisöä iltaotteluissa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut 31.8.-17.9. pelattavien koripallon EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2017) alkulohkojen otteluohjelmat kellonaikoineen. Susijengi nelistää Helsingissä pelattavan alkulohko A:n otteluissa kentälle iltaotteluissa, jotka alkavat klo 20:00 lukuun ottamatta lohkon päätösottelua Islantia vastaan, joka käynnistyy klo 20:45.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

16.12.2016 13:32 EM-kilpailut

EM-kotikisojen päiväliput myyntiin 16.1. ja sessioliput 13.2.

Suomen EM-kisaorganisaatio on julkaissut odotetun tiedon seuraavista lipunmyyntiaalloista. Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien EM-otteluiden päiväliput tulevat myyntiin uudenvuoden jälkeen 16.1.2017, sessiokohtaiset liput puolestaan 13.2.2017.

28.10.2016 10:33 EM-kilpailut

Seuraava lipunmyyntiaalto Suomen EM-peleihin perjantaina 28.10.

Hyvin kaupaksi käyneitä lippupaketteja ensi vuonna Helsingissä pelattaviin Suomen EM-kisaotteluihin vapautetaan lisää myyntiin perjantaina 28.10. klo 9:00. Kyseessä on viimeinen yksinomaan suomalaisille suunnattu lipunmyyntiaalto ennen 22.11. suoritettavia EM-lohkoarvontoja.

31.8.2016 12:30 EM-kilpailut

Odotettu koripallon EM-kisojen lipunmyynti käynnistyy Suomessa 30.9.

Susijengi-fanien pitkä tiedonnälkäinen odotus on ohi. Ensi vuonna Helsingissä järjestettävien koripallon EM-kisaotteluiden pääsylippujen myynti käynnistyy 30.9.2016. Tuolloin myyntiin tulee Suomen Follow Your Team –lippupaketti, joka sisältää kaikki Susijengin viisi EM-kisaottelua Hartwall Arenalla.

26.5.2016 Pohjoinen alue

EM-kisojen 2017 logo julkaistu

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on julkaissut vuoden 2017 EM-kisojen logon. Susijengi isännöi EM-kisoja yhdessä Israelin, Romanian ja Turkin kanssa. Yksi kisojen neljästä alkulohkosta pelataan Helsingissä syyskuussa 2017. Kisat huipentuvat Istanbulin Sinan Erdem Domessa pelattaviin loppupeleihin.

18.1.2016 EM-kilpailut

Susijengi tiistaina 19.1. Nelosella

Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.

7.9.2015 EM-kilpailut

Susijengi tapaa faneja maanantaina Montpellierin Fan Zonella

Montpellierissä upeasti sinivalkoisia värejä ylläpitäneille Susijengi-faneilla on maanantaina tilaisuus tulla tapaamaan suosikkijoukkuettaan. Susijengin pelaajat ja valmennusjohto tapaavat faneja Venäjä-ottelun jälkeen Fan Zonella, Montpellierin keskustassa.

4.9.2015 EM-kilpailut

Sudenpesä kokoaa fanit Montpellierissä vanhan kaupungin sydämeen

Sudenpesä tarjoaa kaikille Susijengi-faneille ja kisavieraille kohtaamispaikan Montpellierin ydinkeskustassa. Sudenpesän löytää vanhan kaupungin upeimmalta toriaukiolta Place Jean Jaurésilta. Susijengi-kumppani Elämysmatkojen isännöimään Sudenpesään on kaikkina iltoina ilmainen sisäänpääsy.

3.9.2015 EM-kilpailut

KORI-lehden EM-kisanumero luettavissa netissä

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Susijengiin ja EM-kisoihin keskittyvässä numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

Susijengi yhteistyökumppaneineen järjestää koulun Montpellieriin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.

Näytä lisää vastaavia