Erik Murphylle välivuoden jälkeen pesti Japaniin

22.7.2020 14:45 Seurajoukkuekauden 2019–20 polvioperaatiosta kuntoutumiseen omistanut Susijengin iso laituri ja kolmien arvokisojen kävijä Erik Murphy, 29, palaa ammattilaisympyröihin. 208-senttinen Murphy on solminut yksivuotisen sopimuksen Japanin BL2-liigaa pelaavan Fukushima Firebondsin kanssa.

29-vuotias Murphy on edustanut Suomea 49 miesten maaottelussa. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Edellisen kerran ammattilaiskentillä keväällä 2019 nähty Murphy kertoo viettäneensä viimeisen vuoden omistautumalla palautumiseen ja uuteen ammattilaiskomennukseensa. Japanin seurajoukkuekausi käynnistyy lokakuussa ja Murphy kertoo odottavansa kasvavalla innolla uutta lukua urallaan.

- Tämä on ollut pitkä vuosi polvioperaatioineen ja sen jälkeisine kuntoutuksineen. Olen mielestäni ollut täysikuntoinen jo hyvän tovin ja treenannut päivittäin valmistaakseni itseeni takaisin koripallokuntoon ja ollakseni parhaassa iskussa kauden alkaessa, Yhdysvalloista tavoitettu ”Susi-Erkki” kommentoi.

Murphy kertoo japanilaisen koripallon olevan itselleen vierasta, mutta pian alkavaan komennukseensa hän suhtautuu optimistisesti.

- Yliopistoaikainen valmentajani aina sanoi, että henkilökohtaiset odotukset ovat haitaksi; parempi on kysyä mitä joukkue sinulta tahtoo ja ylittää odotukset, Murphy naurahtaa.

- Kuuntelen tarkalla korvalla, mihin rooliin joukkue minut tahtoo istuttaa ja pyrin toteuttamaan heidän toiveensa parhaani mukaan. Kropassa on ollut pidemmän aikaa hyvä olo ja olen onnellinen mahdollisuudesta palata takaisin ammattini pariin.

Edellisen kerran Susijengin paidassa joulukuussa 2018 nähty Murphy kertoo tarkkailleensa maajoukkueen edesottamuksia sekä viimeisimmissä MM- ja EM-karsintaikkunoissa että kahtena perättäisenä kesänä.

- Näin juuri, että kaverit ovat taas kokoontuneet yhteen. Meno näytti tosi hyvältä. Sieltä on hyviä nuoria kavereita tulossa.

Edellisen kerran Murphy nähtiin Susijengin paidassa joulukuussa 2018. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
Edellisen kerran Murphy nähtiin Susijengin paidassa joulukuussa 2018. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Chicago Bullsin ja NBA:n kehitysliigan kautta Euroopan konkariksi

St. Mark’sin high schoolissa Massachusettsissa koripallo-oppinsa saanut Murphy edusti yliopistokoripallourallaan maineikasta Floridan yliopistoa vuosien 2009–13 aikana ja rekisteröi seniorikaudellaan ”Gatorsille” 12,2 pistettä, 5,5 levypalloa ja 1,4 syöttöä ottelua kohden. Murphy huudettiin kesän 2013 NBA-draftin toisen kierroksen 49. varauksena Chicago Bullsiin, missä hän pelasi 2013–14-kauden ennen siirtymistään myöhään kevätkaudella Utah Jazziin.

Kesällä 2014 Murphyn pelaajaoikeudet kaupattiin Utahista Clevelandin kautta Boston Celticsiin, jonka jälkeen hän ilmoittautui NBA:n kehitysliigan (D-League) varaustilaisuuteen. Kehitysliigan draftissa Austin Spurs varasi Murphyn kolmantena pelaajana. Murphy kirjautti Spursille 11,8 pistettä ja 6,6 levypalloa ottelua kohden ja johdatti joukkueensa pudotuspeleissä konferenssifinaaleihin.

Euroopan ammattilaiskentillä Murphy debytoi kaudella 2015–16, jolloin hän pelasi Turkin liigaa ja Eurocupia istanbulilaisessa Besiktasissa ennen siirtymistään vuodenvaihteessa Büyükcekmekceen. Murphy viimeisteli Turkin kaudellaan 7,8 pisteen ja 5,3 levypallon ottelukohtaiset teholukemat.

Kaudeksi 2016–17 Murphy siirtyi Ranskan Pro A-liigaa ja FIBA Mestarien Liigaa pelanneeseen SIG Strasbourgiin, joka päätti kautensa Ranskan hopeamitaleihin Murphyn kurotellessa joukkueelle 8,6 pistettä ja 3,5 levypalloa per peli. Syyskaudella 2017 Murphy edusti puolestaan Ranskan Pro A-liigan Nanterrea 7,0 pisteen ja 2,4 levypallon keskiarvoin.

Kuntoutukseen käytetyn alkuvuoden 2018 jälkeen Murphy eteni syksyllä 2018 Saksan Frankfurt Skylinersiin, missä hän pelasi Bundesliigaa 12,4 pisteen ja 4,9 levypallon ja Eurocupia 13,8 pisteen ja 3,3 levypallon keskiarvoihin. Murphy valittiin myös kerran kauden aikana Eurocupin viikon pelaajaksi.

Keväällä 2019 Murphyn tie vei kesken kauden Saksasta Espanjan ACB-liigan Manresaan, missä hän kirjautti kolmessatoista ottelussa 6,8 pistettä, 3,2 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden.

Murphy debytoi Susijengissä kesällä 2014 ja on ehtinyt edustaa Suomea vuosien 2014 MM-kisoissa, vuosien 2015 ja 2017 EM-kisoissa sekä vuosien 2017–18 aikana MM-karsinnoissa. Tähänastisella Susijengi-urallaan Murphy on pelannut 49 ottelua 9,2 pisteen keskiarvolla.

Erik Murphy on amerikkalaisen NBA-pelaaja Jay Murphyn (Los Angeles Clippers 1984–85, Washington Bullets 1986–88) ja suomalaisen Päivi Murphyn esikoispoika. Murphyn pikkuveli Alex Murphy on viilettänyt Susijengin paidassa vuosien 2017–19 MM-karsinnoissa ja edusti Gipuzkoa San Sebastiania Espanjan kakkosliigassa päättyneellä kaudella. Veljessarjan nuorin, Tomas Murphy, on puolestaan vastikään siirtynyt Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n Northeasternin yliopistosta Vermontiin.

Henkilöt

 
26.10.2020 09:08 Suomalaiset ulkomailla

Seppälä ja Kantonen avasivat kauden vahvasti – Erik Murphy hurjana Japanissa

Ranskan ProB:ssä Ilari Seppälä ja Henri Kantonen saivat kautensa käyntiin ja Murphyn veljekset Erik ja Alex auttoivat joukkueensa voittoihin. Suomalaispelaajat pääsivät muutenkin hienosti voiton makuun viikonlopun peleissä.

23.10.2020 11:44 Susijengi

Carl Lindbom palaa Puolaan, uutena osoitteena Stal Ostrow

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Puolan pääsarjan KK Radomissa tehnyt 206-senttinen Susijengin laitahyökkääjä Carl Lindbom, 28, aloittaa kolmannen kautensa Puolassa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Lindbomin uusi seura on Puolan mitalimittelöihin kesän pelaajakiinnityksillään ilmoittautunut Stal Ostrow Wielkopolski.

23.10.2020 09:33 Suomalaiset ulkomailla

Henri Kantosen ja Ilari Seppälän kausi vihdoin käyntiin Ranskassa

Henri Kantonen ja Ilari Seppälä pääsevät vihdoin tositoimiin Ranskan ProB:ssä, kun kahden siirretyn ottelun jälkeen Aix-Mauriennen kausi starttaa perjantaina. Kantosella on edessään ensimmäinen kausi ulkomailla ja Seppälä sen sijaan aloittaa toisen kautensa Aix-Mauriennessa.

21.10.2020 07:40 Suomalaiset ulkomailla

Erik Murphy loisti Japanissa - Teneriffa aloitti Mestarien liigan voitolla

Erik Murphyn vahva alkukausi Japanissa sai jatkoa kahdella voitolla. Mestarien liigassa saatiin tiistaina lohkovaihe käyntiin.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

18.10.2020 22:03 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni hurjana – Alex Murphy aloitti kauden vahvasti

Edon Maxhuni pisti pyörremyrskyn käyntiin Viron ja Latvian yhteisliigassa, kun hän johdatti Pärnun viikolla kahteen voittoon. Alex Murphy aloitti pelinsä Granadassa mainiosti ja Daniel Dolenc oli jälleen mies paikallaan.

12.10.2020 09:38 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolenc ja Erik Murphy liekeissä – Sasu Salinin sihti kohdillaan

Erik Murphy aloitti kautensa Japanissa tekemällä kahdessa pelissä tupla-tuplan ja Daniel Dolenc heitti 20 pistettä Itävallan liigassa. Sasu Salin jatkoi myös vahvoja pelejään Espanjassa.

5.10.2020 09:32 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajat hyvässä vireessä Ranskassa

Ilari Seppälä ja Henri Kantonen ovat ottaneet ison roolin Aix-Mauriennen joukkueessa heti ja lukeutuivat joukkueensa parhaimmistoon viime viikon peleissä. Marius van Andringan kausi käynnistyi Ranskan LM1:ssä ja Daniel Dolenc lähenteli tupla-tuplaa Itävallan liigan sarja-avauksessa.

3.10.2020 17:07 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolenc ei pelkää isoa vastuuta – ”Se oli sellainen asia mitä kaipasin”

Itävallassa sarjakausi alkaa viikonloppuna ja suomalaisittain mielenkiintoisin joukkue on ehdottomasti Swans Gmunden. Anton Mirolybov aloittaa toisen kautensa joukkueen päävalmentajana apunaan Aleksi Koskinen. Lisää suomalaisväriä joukkue sai tällä kaudella, kun Daniel Dolenc kirjoittaa uuden luvun omalla urallaan pelatessaan ensimmäistä kauttaan ulkomailla.

2.10.2020 11:35 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen toivoo ehjää kautta – ”Se on ykkösprioriteetti”

Alexander Madsen aloittaa toisensa kautensa hallitsevan Latvian mestari VEF Riian joukkueessa. Madsen on parin edelliskauden ajan tuskaillut loukkaantumisten kanssa, mutta niiden suhteen on vihdoin valoa tunnelin päässä.

30.9.2020 15:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin tavoittelee Mestarien liigan voittoa Final Eight –lopputurnauksessa

Kauden 2019-20 Mestarien liiga huipentuu loppuviikolla Ateenassa pelattavaan Final Eight –lopputurnaukseen. Mukana voittotaistelussa on myös Sasu Salin ja Teneriffa.

28.9.2020 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin Teneriffan sankari voittokorillaan

Sasu Salin oli Teneriffan sankari, kun hän pussitti voittoheiton Murciaa vastaan summerin soidessa. Myös Henri Kantonen ja Topias Palmi pelasivat viikonloppuna vahvat pelit.

25.9.2020 14:12 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi ei anna vaikean harjoituskauden vaivata – ”Mietin mieluummin huomista kuin eilistä”

Lassi Tuovi aloittaa ensimmäisen kautensa ranskalaisen SIG Strasbourgin päävalmentajana. Maailmalla vallitseva koronapandemia on vaikuttanut myös Strasbourgin valmistautumiskauteen, mutta Tuovi keskittyy mieluummin asioihin joihin voi itse vaikuttaa.

24.9.2020 10:00 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin ja Teneriffan sarjakausi alkanut voittoisasti

Sasu Salinin ja hänen edustamansa Teneriffan kausi Espanjassa on alkanut mallikkaasti, kun joukkue on napannut kauden lähdöksi kaksi voittoa.

21.9.2020 08:35 Susijengi

Ilari Seppälä palaa Aix-Mauriennen takakentälle

Ranskan Pro B -liigassa pelaava Aix-Maurienne Savoie Basket on saamassa alkamaisillaan olevalle 2020-21-pelikaudelle suomalaisen takamieskaksikon, kun viime kaudella kovia tehoja joukkueelle tehtaillut Lapuan Korikobrien kasvatti ja Susijengi-takamies Ilari Seppälä, 27, palaa joukkueeseen uuden tulokkaan Henri Kantosen aisapariksi.

17.9.2020 09:06 Suomalaiset ulkomailla

Salin siivitti Teneriffan Mestarien liigan Final Eight –lopputurnaukseen

Keväältä kesken jääneet Mestarien liigan neljännesvälierät saatiin päätökseen keskiviikkona ja Sasu Salinin Teneriffa eteni hienosti kauden huipentavaan Final Eight –lopputurnaukseen voittamalla belgialaisen Oostenden.

16.9.2020 16:15 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla vaiherikas kesä – ”En tiedä kuinka monta U-käännöstä siinä kesän aikana tuli”

Italialaisessa Vanoli Cremonassa pelaavan Topias Palmin kesä oli varsin vuoristoratamainen. Ensin seurasta ilmoitettiin, ettei se pysty pelaamaan Serie A:ssa tulevaa kautta, mutta kurssi saatiin kääntymään ja seura pysyi pystyssä. Palmi on aloittanut vahvasti uudistuneessa joukkueessa ja lähtee toiveikkaana tulevaan kauteen.

14.9.2020 10:45 Suomalaiset ulkomailla

Salinin Teneriffa jäi ilman voittoa Supercupissa

Espanjan kilpailukausi käynnistyi viikonloppuna Supercupilla. Sasu Salinin Teneriffan pelit tyssäsivät heti välierävaiheeseen. Italiassa Topias Palmin osalta Supercupin lohkovaihe tuli päätökseen ja Palmi esitti pirteitä otteita.

11.9.2020 13:45 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla heti isoja pelejä kauden alkajaisiksi – ”Vähän hassu syksy tulossa”

Espanjan kilpailukausi käynnistyy viikonloppuna, kun edessä on kauden perinteisesti starttaava Supercup. Sasu Salinin Teneriffalla on kova lähtö kauteen, sillä Supercupin lisäksi edessä on tärkeä Mestarien liigan neljännesvälieräottelu seuraavalla viikolla, jonka jälkeen alkaa Espanjan liigan sarjakausi.

17.8.2020 09:25 Susijengi

Daniel Dolenc Itävaltaan Mirolybovin ja Koskisen seuraksi

Läpimurron Korisliigan eliittiin viime kaudella tehnyt Espoo Basket Teamin kasvatti ja tuore Susijengi-debytantti Daniel Dolenc, 205 cm ja 27 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Itävaltaan. Dolencin uusi työnantaja on Itävallan liigan kärkikaartiin kuuluva, Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden.

Näytä lisää vastaavia