Gerald Lee Junior jättää Israelin

9.1.2019 13:14 Alkukaudella Israelin liigan Ironi Nes-Zionaa edustanut pitkäaikainen Susijengi-sentteri ja Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti Gerald Lee Junior, 31, jättää seuransa. Sopimus purettiin Leen omasta aloitteesta.

Junnu Lee saapuu Israelista Suomeen lähipäivinä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Lee ehti pelata 11 ottelua Israelin liigaa 8,5 pisteen ja 4,4 levypallon keskiarvoin sekä kymmenen ottelua FIBA Europe Cupia 10,9 pisteen ja 3,8 levypallon keskiarvoin, mutta vuosikymmenen päivät ammattilaiskoripalloa Euroopassa pelannut sentterijyrä kertoo olleensa lähes alusta asti tyytymätön joukkueessaan.

- En kokenut sopeutuvani kovinkaan hyvin joukkueeseen ja sen pelitapaan missään vaiheessa, Lee kertoo.

- Hain irtiottoa joukkueesta ensimmäisen kerran jo joulukuussa, mutta päätin silloin pelata kuitenkin varman päälle ja jäädä. Puolentoista kuukauden jakson aikana en kuitenkaan löytänyt pelaamiseen vaadittavaa inspiraatiota, joten purimme sopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lee palaa Israelista Suomeen lähipäivinä.

- Kaikki on vielä auki. Ensisijaisesti haen perheelleni parasta mahdollista ratkaisua. Tarkoitukseni on katsella rauhassa tilannetta muutama viikko ja päättää sitten seuraavasta urasiirrostani.

Lee on vuonna 2010 alkaneella ammattilaisurallaan pelannut Eurocupia, Adrianmeren liigaa sekä Montenegron, Espanjan, Romanian, Israelin ja Ranskan pääsarjoja ja Italian kakkossarjaa. Palkintokaapissaan Leellä on Romanian ja Montenegron mestaruusmitalit ja Romanian pronssimitali.

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa Lee pelasi neljä kautta (2006-10) Old Dominionissa. Keväällä 2010 Lee johdatti Old Dominionin CAA-konferenssin mestaruuteen, jolloin hänet palkittiin myös konferenssin lopputurnauksen parhaana pelaajana.

Korisliigassa Lee on edustanut Uudenkaupungin Korihaita (2004-06) sekä Helsinki Seagullsia (2016-17). Keväällä 2017 Lee juhli Seagullsin kanssa Korisliigan pronssia. Lee nimettiin Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi 2006 ja Korisliigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi 2017.

Susijengissä Lee on pelannut 105 ottelua 8,9 pisteen keskiarvolla. Lee edusti Suomea vuosien 2011, 2013, 2015 ja 2017 EM-kisoissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa.

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

Näytä lisää vastaavia