Iisalojen Merlins Crailsheim vaikeista lähtökohdista Bundesliigan lopputurnaukseen

3.6.2020 20:21 Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Merlins Crailsheim lähtee viikonloppuna Bundesliiga-kauden päättävään lopputurnaukseen haastavista lähtökohdista.

Tuomas (vas.) ja Joonas Iisalo ovat luotsanneet Merlins Crailsheimin upeaan kauteen. (Kuva: Philipp Reinhard)

Saksassa kausi päätettiin viedä päätökseen kymmenen joukkueen lopputurnauksena, jossa joukkueet on jaettu kahteen viiden joukkueen lohkoon. Lohkojen neljä parasta joukkuetta etenee lopulta pudotuspeleihin.

- Aluksi jatkopäätös oli suoraan sanottuna yllätys, kun trendi oli menossa toiseen suuntaan. Toiminnan kautta olen kuitenkin innostunut tästä ja myös kaikki mukana olevat ovat piristyneet lopputurnauksen lähestyessä, Tuomas Iisalo kertoi tunnelmistaan.

Joonas Iisalo lähti Suomeen pandemian alettua, mutta on palannut takaisin veljensä rinnalle johtamaan Merlinsin harjoituksia. Sarjan keskeytyksen aikoina Merlins pystyi harjoittelemaan pienryhmissä, mutta viime aikoina harjoitukset ovat pyörineet normaalisti tiukkojen terveysmääräysten säestämänä.

- Olemme harjoitelleet nyt pari viikkoa normaalisti kaupungin luvalla. Meillä on Bundesliigan toimesta tiukka testi- ja hygieniaprotokolla, jota olemme noudattaneet. Sitä ennen harjoittelimme pienryhmissä. Meidän rosterikoko on itse asiassa rajoittanut harjoitteluamme enemmän emmekä ole päässeet juurikaan harjoittelemaan 5 vastaan 5 johtuen vammojen kuntoutuksesta.

Merlins oli runkosarjassa sensaatiomaisesti neljäntenä, kun koronapandemia keskeytti Bundesliigan kauden. Iisalon mukaan samanlaista yllätystä ei ole odotettavissa lopputurnauksessa.

- Toivon mukaan pystymme pelaamaan turnauksen läpi ilman koronatartuntoja ja loukkaantumisia. Meillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tavoitella menestystä tässä lopputurnauksessa. Se on vain fakta.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Syy Iisalon pessimistisyyteen löytyy joukkueen kokoonpanosta. Pienten vammojen lisäksi Merlins lähtee lopputurnaukseen ilman neljää tai viittä ulkomaalaisvahvistustaan.

- Tämänhetkinen joukkueemme ei ole millään tavalla kilpailukykyinen. Saamme yhden, maksimissaan kahden, ulkomaalaisvahvistuksemme mukaan, ja sitten meillä on kaksi uutta saksalaista pelaajaa. Näiden pelaajien avulla saamme joukkueeseen 10 pelaajaa, joista kaksi on meidän omaa U19-joukkueen pelaajaa, Iisalo valottaa joukkueen tilannetta.

Iisalo ei kuitenkaan jää manailemaan, että runkosarjan tuhkimotarina ei välttämättä saa jatkoa lopputurnauksessa.

- Tämän joukkueen kanssa on ollut mukava tehdä duunia ja se harmittaa, että joukkue on nyt tässä tilassa. Jos olisimme täysikuntoisia, niin meillä olisi ollut mahdollisuudet isoon yllätykseen. Nyt sopeudumme kuitenkin nykytilanteeseen ja teemme parhaamme.

Bundesliigan lopputurnaus pelataan 6.-28.6. Merlinsin kanssa samassa lohkossa pelaavat Petteri Koposen Bayern München, Daniel Janssonin apuvalmentama Ulm, Göttingen sekä Oldenburg. Lopputurnaus pelataan Münchenissä.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

Näytä lisää vastaavia