Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

18.7.2025 11:03 Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

Salon Vilpas kiinnitti Eero Innamaan pitkällä jatkodiilillä. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga.

Innamaa siirtyi Vilppaaseen keväällä 2024 Kauhajoen Karhubasketista, jossa hän pelasi peräti kuuden kauden ajan. Pohjanmaalla vietettyjen vuosien aikana hän saavutti kaksi Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa sekä yhden pronssin. Mitaliputki sai jatkoa heti ensimmäisellä kaudella Salossa, kun Vilpas nappasi seurahistoriansa ensimmäiset pronssimitalit.

Innamaa nousi nopeasti salolaisyleisön suosikiksi taistelutahtonsa ja tinkimättömän puolustustyöskentelynsä ansiosta. Hän oli joukkueen avainpelaajia erityisesti vastustajien takakentän pelaajien pimentämisessä. Ensimmäisellä Vilpas-kaudellaan Innamaa tilastoi keskimäärin 6,8 pistettä, 3,8 levypalloa ja 1,9 syöttöä ottelua kohden. Lisäksi hän toimi Mikko Koiviston kapteeniparina ja jatkaa tehtävässä myös tulevalla kaudella.

- Päätös tehdä pitkä sopimus oli todella helppo, ja siihen vaikutti yleisesti sekä oma että puolisoni viihtyvyys Salossa. Olin itse asiassa ehtinyt jo mielessäni ajatella, että täällä haluaisin pelata pidempäänkin, ennen kuin Vilpas edes ehdotti uutta pahvia. Lisäksi Salossa on alusta asti hoidettu kaikki asiat hienosti, Innamaa kommentoi Salon Vilppaan tiedotteessa.

- Monella muulla paikkakunnalla joukkueet ovat menneet täysin uusiksi, mutta Salossa on onnistuttu pitämään runko hyvin kasassa. Odotan kautta mielenkiinnolla, ja minusta tuntuu, että meillä tulee olemaan iskukykyinen joukkue heti syksystä lähtien. Seuraava askel viime vuodesta olisi ottaa se aivan viimeinen steppi ja kirkastaa viime kauden mitali.

Salon Vilppaalla on voimassa sopimukset 2025-26-liigakaudesta Claudell Brown Jr.:n, Ze'Rik Onyeman, Samu Adlerin, Luukas Vaaran, Mikko Koiviston, Eero Innamaan, Sebastian Lindbergin, Thomas Rönnholmin, Daniel Rantapajun ja Tino Yli-Junnilan kanssa. Joukkuetta valmentavat Jussi Savolainen ja Teemu Rannikko.

Henkilöt

 
19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

10.2.2026 20:39 Korisliiga

KTP paineli Seagullsin edelle ylemmässä jatkosarjassa tiukalla otteluvoitollaan

Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.

8.2.2026 18:55 Korisliiga

Lohkojohtaja Katajan etumatka kapenee – isännät vetivät pidemmän korren Kouvolassa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kataja Basket johtaa lohkoa mutta kärsi kirvelevän tappion taulukon toiseksi viimeistä sijaa pitävälle Kouvoille.

7.2.2026 19:38 Korisliiga

Bisons tarrasi pudotuspelipaikkaan rajulla otteluvoitolla – ylemmässä lohkossa hait karhua vahvempia

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.

Näytä lisää vastaavia