Juho Nenonen palaa Argentiinan pääsarjaan

20.7.2016 Susijengin tämän kesän miehitykseen nimetty Juho Nenonen, 28, jatkaa uraansa Argentiinassa. Loppukevään Argentiinan pääsarjassa Club de Regatas Corrientesin riveissä pelannut Nenonen siirtyy ensi kaudeksi Ciclista Olimpico de La Bandan mustavalkoiseen peliasuun.

Juho Nenonen jatkaa uraansa Argentiinan pääsarjassa. Kuva: Kai Kilappa.

Yhdeksän ottelua Regatas Corrientesin riveissä tahkonnut 202-senttinen Nenonen kirjautti yhdeksässä pelaamassaan ottelussa 11,0 pistettä, 2,9 levypalloa sekä 1,2 syöttöä ottelua kohden.

Vilppaan riveissä viime kaudella Korisliigan vuoden kehittyneimpänä pelaajana palkittu Tapiolan Hongan kasvatti säkitti 11,4 pistettä ja keräsi 5,4 levypalloa ennen siirtymistään Argentiinaan.

Tiensä salolaisyleisön sydämiin pelaamalla ja laulattamalla kulkeneen Nenosen tuleva seura Ciclista Olimpico de La Banda voitti liigan runkosarjan viime kaudella, mutta tippui mestaruustaistelusta välierissä.

- Viime kausi oli käänteen tekevä omalla urallani ja se merkitys mikä Vilpas Ultrasilla oli itselleni ja koko joukkueelle on aivan uskomattoman suuri. Voisin runoilla tästä aiheesta pienen novellin, mutta sen sijaan esitän vain nöyrimmät kiitokseni siitä, että sain olla osallisena tarinassa, joka hakee kaltaistaan suomalaisessa koripallofanihistoriassa, kirjoitti Juho Nenonen Facebook-profiilissaan.

Tulevalla kaudella Olimpico pelaa myös Copa Sud Americanaa eli Etelä-Amerikan cupia.

- Varmasti uskomaton kokemus edessä! On tää elämä ihmeellistä.

Kaudella 2009-10 Korisliigan vuoden 6. pelaajaksi valitulla ”Neposella” on vyöllään kahden Korisliiga-mestaruuden (2007, 2008) yksi Cup-mestaruus (2011). Maaotteluita laiturin tilille on kertynyt nuorten ja haastajamaajoukkueesta yhteensä 59, joissa korisukka on heilunut 6,6 pisteen tahdilla.

Lisätiedot: Juho Nenonen

Henkilöt

 
7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

18.9.2017 15:15 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen Ruotsin Jämtlandiin

Korisliiga-joukkueiden päävalmentajien ja kapteenien viime keväänä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestämä vantaalaislähtöinen pelinrakentaja Antto Nikkarinen, 26, siirtyy alkavaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. 185-senttisen Susijengi-takamiehen uusi työnantaja on Jämtland Basket, joka tähtää Basketliganin mitalipeleihin.

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

Tunnelmia ikimuistoisesta koripallovuodesta 2016

Suomi-koripallon nousukiito jatkui tasaisena vuoden 2016 aikana. Basket.fi kokosi koripalloväelle vuoden uutisotsikot yhteen vuodenvaihteessa muisteltavaksi aina kevään mestaruuksista 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin ja suomalaispelaajien kansainvälisillä kentillä niittämään menestykseen.

27.7.2016 11:50 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen kaksivuotisella sopimuksella USK Prahaan

Viime keväänä Suomen mestaruutta Kouvojen kanssa juhlinut ja Korisliigan parhaana kuudentena pelaajana palkittu Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 21, on allekirjoittanut sopimuksen Tshekin liigan USK Prahan kanssa. Toista kesäänsä Susijengiä edustavan 207-senttisen Madsenin sopimus on kaksivuotinen.

Antti Kanervo siirtyy ranskalaisseura Roanneen

Susijengin heittäjä-ässä Antti Kanervo, 27, siirtyy tulevaksi kaudeksi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun 192-senttinen takamies on tehnyt sopimuksen ranskalaisen Roannen kanssa. Viimeiset kaksi kautta Kauhajoen Karhussa viihtyneen Kanervon uusi seura Roanne pelaa Ranskan Pro B:tä tavoitteenaan nousta takaisin Pro A:han.

28.2.2015 16:03 Suomalaiset ulkomailla

Pyrinnön maajoukkuemies Lehto siirtyy Italian pääsarjaan

Korisliigan mestaruutta puolustavan Tampereen Pyrinnön kasvatti ja joukkueen kapteeni Antero Lehto siirtyy loppukaudeksi Italian pääsarjassa Serie A:ssa pelaavan Pallacanestro Varesen riveihin. Suomen viime kesän MM-joukkueeseen kuuluneen Lehdon ja Varesen sopimus kattaa loppukauden, jonka jälkeen Lehto siirtyy 1.6. takaisin Pyrintöön, jonka kanssa hänellä on sopimus kauden 2017 loppuun asti.

”Loimaan La Bomba” Mikko Koivisto Turkin pääsarjaan

Viimeisenä kahtena keväänä Suomen mestaruutta loimaalaisen Nilan Bisonsin kanssa juhlinut Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 26, siirtyy loppukaudeksi Turkin liigaa ja EuroChallengea pelaavaan Royal Hali Gaziantepiin. 194-senttinen Koivisto on edustanut Suomen Susijengiä kaksissa viime EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia