Juho Nenonen: ”Vilppaan mestaruus on rakennettu yhdessä”

3.5.2021 15:30 Juho Nenonen saapui Salon Vilppaaseen syksyllä 2015. Nenonen on nähnyt läheltä sen työn, mitä salolaisjoukkueessa on tehty menestymisen eteen. Viime viikolla voitettu Suomen mestaruus on palkinto pitkäjänteisestä työstä.

Juho Nenonen pääsi leikkaamaan korisukkaa mestaruuden ratkettua. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Kun Juho Nenonen leikkasi Salohallin korisukkaa viime tiistaina Suomen mestaruuden ratkettua, hetkeen tiivistyi paljon. Niin seuran kuin Nenosenkin osalta.

- Jos miettii sitä, millainen tämä seura oli kuusi vuotta sitten, kun tulin tänne ensimmäistä kertaa ja vertaa sitä tähän hetkeen, onhan tässä paljon tapahtunut, Nenonen sanoo.

- Vilpas on tässä ajassa muuttunut siitä joukkueesta, joka tavoittelee playoff-paikkaa joukkueeksi, jonka tähtäin on Suomen mestaruus.

Nenonen saapui Saloon kaudeksi 2015–16 ja Argentiinan visiittiään lukuun ottamatta edustanut Vilpasta kuuden kauden ajan. Hän on nähnyt läheltä sen, miten joukkueesta on kasvanut pienien kasvukipujen myötä lopulta Suomen mestari.

- Salossa on mieletön potentiaali, joka on nyt puhjennut kukaan. Eikä se missään nimessä lopu tähän hetkeen, vaikka mestaruus saavutettiinkin. Tämä kausi oli hieno kasvutarina joukkueelta ja isossa kuvassa seuran viime vuosien kasvutarina on ollut vielä upeampi, Nenonen sanoo.

”Yksikään ihminen ei ole seuraa isompi”

Vilpas pääsi haistelemaan finaalimaailmaa kahdesti ennen kuin kolmannella kerralla tärppäsi. Kirvelevät finaalitappiot Kataja Basketia ja Kauhajokea vastaan kasvattivat seurasta lopulta Suomen mestarin.

Juho Nenonen vei päävalmentaja Sami Toiviaisen mestaruussuihkuun. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Juho Nenonen vei päävalmentaja Sami Toiviaisen mestaruussuihkuun. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

- Pelaajan näkökulmasta mestaruus on aina mestaruus. Mutta niistä ihmisistä, jotka ovat vuodesta toiseen laittaneet itsensä likoon ja olleet seurassa mukana, tämä tuntuu erityisen makoisalta. Kun takana ei ole ollut mitään yksittäistä sponsoria, joka on laittanut kättä avokätisesti, vaan kaikki tapahtunut pitkän työn tuloksena.

- Toki Vilppaassa on ollut hahmoina näkyviä pelaajia, on Keijo Poutiaista ja Antero Jokista, mutta niiden takana on myös mieletön määrä upeaa porukkaa, jotka ovat tämän mahdollistaneet. Mestaruus oli koko organisaation yhdessä rakennetun työn tulos – ei yksikään ihminen ole seuraa isompi asia.

- Valmennuksessa on tehty mahtavaa duunia jo vuosien ajan. Mikko Tupamäki loi harjoittelun kulttuuria, Joonas Iisalo jatkoi entisestään vaatimustason nostamista, vei toimintaa vielä ammattimaisempaan suuntaan ja rekrytoi ne suomalaiset, joiden avulla tämä mestaruus voitettiin (Rannikko, Kivimäki, Laine, Koivisto ja Nenonen). Ville Tuominen toi oman osaamisensa ja tiivisti entisestään joukkuetta ja nyt Sami Toiviainen sai kokemuksensa avulla kaikki palaset kohdilleen ja tässä on lopputulos, Nenonen jakaa kiitosta.

Nenonen sanoo, että hän on saanut lukuisia onnitteluviestejä, joiden takana yhtenäinen viesti.

- Monessa paikassa on nähty ja aistittu, mitä Salossa on tehty. Tuntuu, että Vilppaan mestaruudesta on oltu aidosti iloisia. 

Kiitos, Ultras!

Vilppaan faniporukka, Ultras, on kulkenut seuran rinnalla jo vuosia. Äänekkäät fanit eivät tällä kaudella poikkeusolojen takia päässeet seuraamaan suosikkiensa kultamatkaa toivomallaan tavalla. 

Mestaruuden ratkettua joukkue kävi hallin pihalla näyttämässä Pantteri-patsasta, jonne oli keräytynyt onnittelijoita. Ihmisten liikuttuneisuus yllätti kovissa liemissä keitetyn Nenosenkin.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

- Urheilussa pitää olla kova, eikä vastustajalle saa näyttää tunteita. Mutta kyllä mestaruuden jälkeen kyynel tuli silmään. Se oli todella liikuttava hetki, kun näki ihmisten silmäkulmista, mikä merkitys tällä on Salolle.

Nenonen myöntää, että Salossa on osattu juhlia mestaruutta.

- Toki koronavuosi toi uuden nyanssin juhlimiseen. Nyt on oltu vain joukkueen kesken, eikä kukaan ole kadonnut tanssilattioiden syövereihin. On saatu rauhassa saunoa joukkueen kanssa ja nautittu mestaruudesta.

Juhlat on hiljalleen takanapäin. Nyt Nenonen ottaa omien sanojen mukaan hetken happea. Nenosen sopimus Vilppaan kanssa päättyi tähän kauteen.

- Kohta istutaan agentin kanssa alas ja aletaan miettimään seuraavia askelia. Vaikka alla oli vaikea loukkaantuminen, niin jalka rupesi kevään mittaan liikkumaan. Kova halu on kehittyä vielä pelaajana ja tuntuu, että paljon on saavutettavaa. On mahdollista, että ura jatkuu Salossa, Nenonen päättää salaperäisenä.

Henkilöt

 
26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

Näytä lisää vastaavia