Jussi Laakso valmentamaan Kauhajoelle

20.5.2015 Korisliiga-kauden päätteeksi 2014-15 neljänneksi sijoittunut Kauhajoen Karhu on solminut kaksivuotisen sopimuksen Jussi Laakson, 38, kanssa. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueesta Sami Toiviaisen aisaparina toiminut Laakso siirtyy apuvalmentajaksi Riku Parkatin tilalle, joka vetäytyy tehtävistä.

Hongan B-tytöt SM-kultaa päättyneellä kaudella luotsannut Laakso siirtyy Kauhajoelle miesten apuvalmentajaksi ja kehittämään junioritoimintaa. Kuva: Oma Design.

Laaksolta löytyy tililtään valmentajana neljä SM-kultaa, joista kaksi Tapiolan Hongan A-tyttöjen peräsimessä (2010, 2012) ja viimeisimmät B-tyttöjen kanssa (2014, 2015). Pitkään tyttöjen ja naisten valmentajana toiminut Laakso suuntaa innoissaan kohti lakeuksia.

– Hyvillä mielin suuntaan Kauhajoelle ja lähden valmentamaan miesjoukkuetta 14-vuoden tauon jälkeen. Olin mukana LrNMKY:n valmennuksessa ja sen jälkeen aika on mennyt tyttöjen ja naisten joukkueiden valmentamisessa. 

– Luulen, että pelillinen vastuu kakkosvalmentajalla kasvaa hieman, mutta samanlaista fysiikkapuolen tuntemusta minulla ei ole, kuin Rikulla, Laakso kertoo seuran tiedotteessa.

Henkilöt

Asiat

 
27.1.2024 19:51 Korisliiga

Pyrintö antoi Korihaille kovan kolauksen – ylempi jatkosarjapaikka vaarassa

Illan voittajista Kataja Basket ja BC Nokia ovat jo varmistaneet paikkansa ylemmässä jatkosarjassa. Korihait ei onnistunut tekemään samaa, kun Tampereen Pyrintö osoittautui liian kovaksi vastukseksi.

26.1.2024 20:32 Korisliiga

Kouvot yllätti sarjakärjen – Kauhajoki voiton ansiosta kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Miesten Korisliigassa mitellään ylemmän jatkosarjan viimeisistä vapaista sijoista. Niitä tavoittelevat Kouvot ja Kauhajoki ottivat kumpikin pisteet tänään.

24.1.2024 21:36 Korisliiga

Vilpas haki vieraspisteet Lahdesta

Salon Vilpas paranteli asemiaan sarjataulukossa, kun joukkue kävi hakemassa vieraspisteet Lahdesta. Ottelu päättyi vierasjoukkueen hyväksi 103-80.

24.1.2024 11:30 Korisliiga

Vaikeita kausi kokenut Topias Palmi on palannut tasolleen ja ylittänyt sen – Korisliigan joulukuun pelaaja kertoo, miten Kauhajoki nousi suosta

Kauhajoen heittävä takamies Topias Palmi valittiin miesten Korisliigassa joulukuun 2023 Kuukauden pelaajaksi. Hänen onnistumistensa kanssa käsi kädessä ovat kulkeneet koko seuran onnistumiset.

22.1.2024 12:18 Korisliiga

Junior Madut ja Kauhajoki sopimukseen

Tiukasti Korisliigan ylemmän jatkosarjan paikasta taisteleva Kauhajoki on solminut kauden loppuun saakka ulottuvan pelaajasopimuksen 26-vuotiaan Junior Madutin kanssa.

20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

17.1.2024 10:45 Korisliiga

Pyrintö ja Tero Vasell pitkään jatkosopimukseen

Korisliigassa nähtiin tällä kaudella jo toinen poikkeuksellisen pitkä valmentajasopimus, kun Tero Vasell allekirjoitti itselleen neljän vuoden jatkon.

Näytä lisää vastaavia