Kataja-manageri Miinin vuoden kehittäjä Pohjois-Karjalassa

7.1.2016 Suomen mestari Kataja Basketin taustavoima ja manageri Jarkko Miinin on valittu Pohjois-Karjalan Maakunnan kehittäjäksi 2015. Palkintoraati korosti tiedotteessaan, että yrittäjä Miinin on ollut vahvasti nostamassa maakunnan koripalloa valtakunnan kartalle ja aina Suomen mestaruuteen saakka vuonna 2015.

Jarkko Miininin ja muiden Katajan taustavoimien pitkäaikainen työpanos palkittiin viime keväänä riehakkailla mestaruusjuhlilla. Kuva: Vesa Kuukka / Kuvanmaailma.

Jarkko Miinin lukeutui jo 1990-luvun loppupuolella Katajan taustavoimiin ja oli asettamassa seuralle liiganousutavoitetta, joka toteutui keväällä 2001. Sittemmin seura on voittanut peräti 11 SM-mitalia Miininin pysyessä Katajan managerina kaikki nämä vuodet.

Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton tiedotteessa Miininin kuvaillaan tekevän hartiavoimin töitä pitääkseen velattoman seuran miljoonabudjetin kasassa, haalien mukaan tarpeelliset eurot ja ihmiset. Omalla toiminnallaan hän on nostanut Katajan kultajoukkueiden kastiin ja vaikuttanut kaupungin ja seudun positiivisen brändin syntymiseen.

- Palkinnon tavoitteena on herätellä maakunnan asukkaita työskentelemään yhteisen ja yhä paremman Pohjois-Karjalan hyväksi. Kehittäjäpalkinnon saaja on samalla myönteinen elävä esimerkki maakunnan menestyksestä, toteaa Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Seppo Eskelinen tiedotteessa.

Maakunnan kehittäjä -palkinnon myöntävät vuosittain Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja Joensuun Nuorkauppakamari ry.

Miinin pokkasi palkinnon maakuntaliiton järjestämässä uuden vuoden vastaanotossa Liperissä. Korisliigan ohella myös kansainvälisiä kenttiä FIBA Europe Cupissa valloittavan Katajan manageri kiittelee seuran kukoistavaa talkoohenkeä.

- En koe, että palkinto tuli yksin minulle, vaan se on arvostuksen osoitus kaikille seuran puolesta vapaaehtoistyötä tekeville. Organisaatiossa ei ole pelaajien ja valmentajien lisäksi kuin yksi palkattu työntekijä. Budjetti on kuitenkin noin miljoona euroa, Miinin kertoo Intersportin julkaisemassa tiedotteessa.

Miinin on Joensuussa kahden Intersport-liikkeen kauppias.

Henkilöt

 
21.8.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

Millpoint Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttavan Millpointin kanssa. Millpoint tulee avuksi kehittämään Koripalloliiton virallista verkkokauppaa.

2.12.2022 15:00 Korisliiga

Korisliigojen kuukauden pelaajat ovat jatkossa Kuukauden vahvimpia

Korisliigojen ja NOCCOn solmiman markkinointiyhteistyön myötä Korisliigan sekä naisten Korisliigan kuukauden pelaajat ovat jatkossa Kuukauden vahvimpia.

3.12.2020 08:15 Korisliiga

Korisliigan kuukauden pelaaja on jatkossa Kuukauden Valopilkku

Korisliigan ja Taksi Helsingin solmiman markkinointiyhteistyön myötä Korisliigan kuukauden pelaaja on jatkossa Kuukauden Valopilkku. Valopilkku on Taksi Helsingin omistama taksintilaussovellus, millä kuluttajat voivat tilata taksin vuorokauden ympäri, lähes koko maassa.

3.8.2020 10:00 Korisliiga

Ruudusta pääsarjakoriksen uusi koti – Koripalloliitto ja Nelonen Media solmivat mittavan mediakumppanuuden

Korisliiga ja kaikki muut suomalaisen aikuiskoripallon pääsarjat siirtyvät Nelonen Median omistamaan Ruutuun monivuotisella sopimuksella.

10.6.2016 Pohjoinen alue

Vartiainen kehittämään seura- ja kilpailutoimintaa, Pelkonen Korisliigaa

Suomen Koripalloliiton organisaatioon on tehty kaksi nimitystä. Seura- ja kilpailutoiminnan johtajaksi on nimitetty Susanna Vartiainen. Leviltä Koripalloliittoon siirtyvä Janne Pelkonen on puolestaan nimitetty Korisliigan myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

21.7.2015 15:00 Yhteistyökumppanit

Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2015/2016 julkaistu

Korisliigan kauden 2015/2016 jahti Pantteri-patsaasta pyörähtää käyntiin lauantaina 3. lokakuuta kahdella ottelulla, kun Lapuan Korikobrat mittelee Pohjanmaan herruudesta Kauhajoen Karhua vastaan ja Salon Vilpas saa isännöitäväkseen Tampereen Pyrinnön. Sunnuntaina 4. lokakuuta taas Helsinki Seagulls saa vieraakseen Bisons Loimaan Helsingin Jäähallissa pelattavassa ottelussa. Samana päivänä sarjanousija BC Nokia saa ensikasteensa Korisliigaan kotipelissään KTP-Basketia vastaan.

16.6.2015 10:11 Liittoa koskeva tiedote

Elisa Viihde näyttää kaikki Korisliigan ottelut

Elisa Viihde tarjoaa ensi syksystä alkaen huippukoripalloa esittämällä kaikki Korisliigan runkosarjan ja pudotuspelien ottelut suorina lähetyksinä. Koripalloliiton ja Elisa Oyj:n solmima sopimus on mallia 3+1 vuotta.

3796 pisteen Jukka Kataja lopettaa Korisliiga-uransa

Korisliigassa peräti 14 pelikauden ajan luottopelaajiin lukeutunut Jukka Kataja lopettaa pelaajauransa. Koripallo pysyy lähellä miehen arkea jatkossakin, sillä viisi viime kautta Salon Vilppaan riveissä viettänyt Kataja siirtyy avainasiakasvastaavaksi Kisakallion Susi Training Centeriin.

17.4.2015 Pohjoinen alue

Huhtikuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.

Näytä lisää vastaavia