21.11.2022 08:09 Viiden ottelun tappioputkeen Korisliigassa ajautunut lahtelaisseura on purkanut päävalmentaja Pieti Poikolan sopimuksen.

Kuva: Ville Vuorinen
Poikola toimi Lahti Basketballin pääkäskijänä kahden ja puolen kauden ajan. Joukkue aloitti tämän kauden plusmerkkisesti, kun se voitti ensimmäisestä kuudesta ottelustaan neljä, mutta ajautui sen jälkeen viiden ottelun tappiokierteeseen. Poikolan viimeiseksi otteluksi Lahti Basketballin perämisessä jäi viime lauantaina pelattu ottelu Vilpasta vastaan, joka lahtelaiset hävisivät 110-65.
- Tämä oli todella vaikea päätös, mutta meidän oli toimittava, jotta suunta saadaan muutettua pikaisesti. Pieti on tehnyt töitä hartijavoimin, mutta silti tulokset on olleet laskusuuntaiset. Tämä on valitettava tilanne, mutta Pieti tulee olemaan ikuisesti osa Lahti Basketballin tarinaa. Yhteiseen matkaan on osunut takaiskuja, mutta myös isoja onnistumisia ja hienoja hetkiä, seuran puheenjohtaja Jami Luhtanen kommento seuran tiedotteessa.
Tällä viikolla joukkue kohtaa Helsinki Seagullsin sekä Tapiolan Hongan ja joukkueen päävalmentaja toimii Tom Cooman, joka saa avukseen Vesa Mäkäläisen. Seura kertoo tiedotteessaan, että uuden päävalmentajan kartoitus on parhaillaan käynnissä.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.