5.4.2019 12:16 Suomen Koripalloliitto täyttää kuluvana vuonna kunnioitettavat 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Susijengi järjestää 16.-18.8. Espoo Metro Areenalla kolmen joukkueen kansainvälisen turnauksen, jossa Kiinan MM-kisajoukkueet Liettua ja Venäjä punnitsevat susien kesäkuntoa.

FIBA:n maailmanrankingin 10. sijalla majaileva ja vuoden 2017 EM-kisoissa pronssiotteluun selvinnyt Venäjä eteni Kiinan MM-kisoihin kukistamalla Susijengin ratkaisevassa viimeisessä MM-jatkokarsintaottelussa Permissä helmikuussa.
Maailmanrankingissa kuudenneksi sijoittunut Liettua eteni puolestaan Kiinan kisoihin voittamalla vuosien 2017-19 MM-karsintaotteluistaan yhtä vaille jokaisen. Kyseessä on Liettuan ja Venäjän viimeinen valmistava viikonloppu ennen matkaa Kiinaan.
- Meille on jälleen kerran suuri kunnia saada maailman huippuihin lukeutuvia koripallomaita vieraaksi kotiluolaamme ja vielä MM-kisojen aattona. Se kertoo jotain paitsi Susijengin vuosien aikana hankkimasta arvostuksesta, myös Suomeen kohdistuvasta kunnioituksesta koripallomaana, päävalmentaja Henrik Dettmann kiittää.
Turnaus käynnistyy perjantaina 16.8. Suomen ja Liettuan välisellä kohtaamisella. Venäjä ja Liettua ottavat toisistaan mittaa lauantaina 17.8. ja turnauksen huipennuksena nähdään sunnuntaina 18.8. Susijengin ja Venäjän kohtaaminen.
Turnaus toimii samalla Susijengin kesän 2019 leirityksen huipentumana ennen joulukuun taitteessa alkavia EM-karsintoja.
- Leirikesä on hyvä päättää kahteen otteluun parhaita mahdollisia vastustajia vastaan. Tulevana kesänä saamme mahdollisuuden paitsi valmistaa joukkuetta tulevia EM-karsintoja varten, myös ajaa sisään muutamia uudempia kasvoja, Dettmann kertoo.
Susijengin kesän 2019 aikataulusta ja otteluohjelmasta sekä Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksen lipunmyynnistä tiedotetaan myöhemmin.
6. pelaajana saat tiedon lipunmyynnin alkamisesta ensimmäisenä! Jos et ole vielä mukana, liity osoitteessa www.basket.fi/6pelaaja.
Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.
Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.
Belgian miesten maajoukkueen päävalmentaja Julien Mahé valmennusjohtoineen on nimennyt viidentoista maajoukkuepelaajan leiritysrungon, joka valmistautuu kohtaamaan Susijengin helmi-maaliskuun MM-karsintaotteluissa.
Susijengin taival kohti Qatarin MM-kenttiä jatkuu helmi-maaliskuun taitteen perättäisotteluilla kokenutta EM-kisakävijää Belgiaa vastaan. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on kutsunut talven karsintaikkunaan koolle neljäntoista pelaajan ryhmän.
Rakennustarvikeketju STARK ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Kumppanuus tuo kaksi oman alansa huippuosaajaa yhteen tukemaan suomalaista urheilumenestystä ja rakentamaan yhteisöllisyyttä.
Suomen Koripalloliitto ja Kolmen kampuksen urheiluopisto ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen vuosille 2026–2029, jatkaen jo vakiintunutta ja menestyksekästä kumppanuutta.
Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.
Helmi-maaliskuun taitteen tuplakohtaamiseen Susijengiä vastaan valmistautuva Belgia on nimennyt 24 pelaajan ehdokasryhmänsä tulevaan EM-karsintaikkunaan. Belgia ja Susijengi kohtaavat Charleroissa perjantaina 27.2. ja Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3.
Sasu Salinista tuli viikonloppuna Copa Españan mestari. Mustapha Amzil johdatti Trepcan Kosovon cupissa neljän joukkoon ja Edon Maxhuni loisti Gravelines-Dunkerquen tärkeässä voitossa. Alankomaissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.