14.2.2020 18:00 Kauhajoen Karhubasket on solminut sopimuksen Lucky Jonesin kanssa.

Karhubasket täydentää joukkuettaan uudella pelaajalla. Kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittaneeseen joukkueeseen siirtyy Kreikan pääsarjasta 198-senttinen laituri Lucky Jones.
26-vuotias Jones on jo saapunut Kauhajoelle, ja hänen odotetaan tekevän debyyttinsä Korisliigassa tulevana lauantaina, kun Karhubasket kohtaa vieraskentällä Lahti Basketballin.
Lucky Jones pelasi yliopistokoripalloa NCAA:n I-tasolla Robert Morrisin joukkueessa 2011–2015. Ammattiurallaan hän on ehtinyt pelata Belgiassa, Ranskassa, Kreikassa ja Saksassa.
– Haimme hyvää puolustuspään pelaajaa, joka pystyy olemaan hyökkäyksessä tehokas ilman, että tarvitsee paljon palloa käsiinsä. Yritimme saada Luckyn meille jo kuukausi sitten, kun saimme kuulla, että hän on lähdössä Saksan Bayreuthista. Silloin hän oli kuitenkin jo ehtinyt tehdä sopimuksen Kreikkaan. Pian pelaajan agentti otti meihin uudelleen yhteyttä ja kysyi olemmeko vielä kiinnostuneita, koska tilanne Kreikan joukkueessa on sekava. Sen jälkeen olemme noin kolmen viikon ajan neuvotelleet sopimuksen purusta, ja lopulta Lucky päästettiin lähtemään, kertoo Kauhajoen päävalmentaja Janne Koskimies.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.