Luukas Vaara Strasbourgista Phoenix Hageniin

15.6.2022 18:19 Susijengin nuoreen kalustoon lukeutuva Lahti Basketball Junioreiden kasvatti, viime kaudella Lassi Tuovin valmentamaa SIG Strasbourgia edustanut 206-senttinen ja 21-vuotias Luukas Vaara, vaihtaa seuraa. Vaaran uusi työnantaja on Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Pro A:ssa, pelaava Phoenix Hagen.

Luukas Vaara jatkaa uraansa Phoenix Hagenissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Kävin pari viikkoa sitten Hagenissa tekemässä workoutin ja tykkäsin todella paljon valmentajasta (Chris Harris) ja joukkueen ilmapiiristä. Kun Hagen halusi mut riveihinsä, oli sopimus helppo tehdä, Vaara kommentoi yksivuotista sopimustaan saksalaisjoukkueeseen, joka jäi täpärästi Pro A:n pudotuspelien ulkopuolelle 17 voitollaan 32 ottelusta.

- Rooli ensimmäiselle ammattilaisvuodelleni tulee olemaan kakkossentterin paikka, jonka uskon olevan juuri sopiva mulle tähän vaiheeseen. Minulle tärkeintä on päästä pelaamaan yhdessä joukkueessa ja roolissa ja uskon, että tulee hyvä kausi.

Vaara siirtyi kotimaan kamaralta ulkomaille viime kaudeksi tehtyään sopimuksen Lassi Tuovin valmentaman SIG Strasbourgin kanssa. Vaaran kausi oli kuitenkin monien loukkaantumisten myötä epäonninen.

- Loukkaantumisia oli ihan sumaksi asti, mutta Strasbourg oli hieno, organisaatio vaikuttava ja kokemus muuten hyvä. Tuntui hyvä oppia ottamaan vastuuta omasta treenaamisestaan ja kehityksestään ja myös kentän ulkopuolisista asioista, hän kommentoi.

- Kunto on monien loukkaantumisten jälkeen jo paljon parempi ja nyt haetaan pelituntumaa Susijengin Open Gymissä. Menee aikansa, että saa tuntuman takaisin, mutta tähtäin on siinä, että ollaan uuden seurajoukkuekauden alussa iskussa.

Vaara pelasi viime kaudella yhden ottelun Ranskan pääsarjassa ja nosti siinä kaksi pistettä ja kaapi neljä levypalloa. Edellisellä kaudella Divari A:ssa Vaara merkitsi HBA-Märskylle 7,6 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden.

Henkilöt

 
24.5.2023 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Janssonin ja Aatu Kivimäen Tigers nousi Bundesliigaan

Daniel Janssonin valmentama ja Aatu Kivimäen edustama Tigers Tübingen varmisti nousun Saksan Bundesliigaan. Espanjassa saatiin runkosarja päätökseen ja Tuomas Iisalon Bonn porskuttaa.

22.5.2023 15:25 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla kaksijakoinen kausi Kreikassa

Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.

22.5.2023 09:27 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki heitti joukkueensa voiton päähän noususta

Aatu Kivimäen edustama ja Daniel Janssonin Tigers Tübingen on voiton päässä noususta Saksan Bundesliigaan. Suomalaisvalmentajien joukkueet esiintyivät jälleen muutenkin edukseen.

19.5.2023 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaisten joukkueille voittoja pudotuspeleissä

Euroopan koripallosarjoissa pudotuspelit ovat täyttä häkää käynnissä. Saksassa ja Itävallassa suomalaiset pääsivät juhlimaan voittoja.

15.5.2023 00:18 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo valmensi Bonnin Mestarien liigan voittoon

Tuomas Iisalon kausi uskomaton kausi Bonnin kanssa sai upean palkinnon, kun Bonn juhli historiansa ensimmäistä Mestarien liigan voittoa. Se kaatoi finaalissa jännittävien vaiheiden jälkeen Hapoel Jerusalemin 77-70 (37-28).

13.5.2023 07:14 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan suomalaisfinaali jäi parin pisteen päähän – Tuomas Iisalon Bonn upeasti finaaliin

Tuomas Iisalon ja Bonnin voittokulku jatkui, kun saksalaisjoukkue eteni Mestarien liigan finaaliin. Suomalaisfinaali jää kuitenkin näkemättä, kun Sasu Salinin Teneriffa taipui Hapoel Jerusalemille.

12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

8.5.2023 11:30 Suomalaiset ulkomailla

Runkosarjat päätökseen Saksassa ja Italiassa – Sasu Salin palasi kentille

Saksassa saatiin Bundesliigan runkosarja päätökseen. Kausi jatkuu vielä runkosarjan voittaneella Tuomas Iisalon valmentamalla Bonnilla sekä Max Besselinkin Göttingenillä. Sasu Salin palasi loukkaantumisen jälkeen tositoimiin.

25.4.2023 02:42 Susijengi

Lauri Markkanen palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana

Lauri Markkasen historiallinen NBA-kausi 2022–23 sai kruununsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana. Markkanen peittosi finaalissa kilpakumppaninsa Shai Gilgeous-Alexanderin (Oklahoma City) ja Jalen Brunsonin (New York). Markkanen on NBA:n historian kuudes eurooppalainen, joka voittaa kehittyneimmän pelaajan palkinnon.

20.4.2023 09:00 Suomalaiset ulkomailla

Salinin Teneriffa ja Iisalon Bonn Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salinin edustama Teneriffa ja Tuomas Iisalon valmentama Bonn etenivät Mestarien liigan Final Four -lopputurnaukseen. Romaniassa Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin kausi tuli päätökseen.

13.4.2023 09:45 Suomalaiset ulkomailla

Tilanteet tasoittuivat Mestarien liigassa – puolivälieräparit venyivät ratkaisevaan otteluun

Mestarien liigan puolivälierät venyivät suomalaisten osalta kolmanteen peliin. Sasu Salinin Teneriffa ei saanut otteluparia katkaistua ja Alexander Madsenin AEK ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tärkeät voitot.

9.4.2023 09:57 Susijengi

Miro Littlelle yhdeksän peliminuuttia Nike Hoop Summitissa

Susijengin nuori lupaus Miro Little kellotti yhdeksän peliminuuttia, heitti kolme pistettä, nappasi kaksi levypalloa ja torjui yhden vastustajan heiton viime yönä Suomen aikaa pelatussa Nike Hoop Summitissa Oregonin Portlandissa. Littlen edustama muun maailman tähdistöjoukkue hävisi kuitenkin Yhdysvalloille pistein 84–90 (39–46).

6.4.2023 09:25 Suomalaiset ulkomailla

Salinin Teneriffa tarrasi kiinni Mestarien liigan Final Fouriin - Madsenin ja Iisalon joukkueille tappio

Mestarien liigan puolivälierät saatiin käyntiin ja Sasu Salinin Teneriffa avasi voitolla. Alexander Madsenin AEK ja Tuomas Iisalon Bonn kokivat avausotteluissaan tappiot.

4.4.2023 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa alkavat puolivälierät - Salin, Madsen ja Tuomas Iisalo jahtaavat pokaalia

Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.

25.3.2023 08:34 Susijengi

Miro Little on valittu Nike Hoop Summitiin

Maailman parhaiden lukioikäisten pelaajien vuosittaisessa katselmuksessa, Nike Hoop Summitissa, nähdään tänä keväänä suomalaisväriä ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen, kun Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin nuori komeetta Miro Little, 18, astelee kentälle Team Worldin pelipaidassa.

23.3.2023 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Teneriffa ja Bonn lohkovoittoihin Mestarien liigassa – Palmi taas hurjana Romaniassa

Mestarien liigassa saatiin jatkolohkovaihe päätökseen ja kahdeksan parasta joukkuetta ovat selvillä. Suomalaisista pudotuspeleissä nähdään Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo. Topias Palmi oli taas iskussa Romaniassa heittäen 28 pistettä.

20.3.2023 09:54 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin liekitti Teneriffan voittoon – Mikael Jantunen ja Edon Maxhuni voittojen takuumiehiä

Sasu Salin oli hyvässä heittovireessä, kun Teneriffa tukevoitti asemiaan Espanjan liigan kärkinelikossa. Mikael Jantunen ja Edon Maxhuni olivat myös hyvässä iskussa joukkueidensa voitoissa.

16.3.2023 09:59 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalon Bonn varmisti lohkovoiton Mestarien liigassa - Alexander Madsenin AEK sinetöi jatkopaikan

Tuomas Iisalon valmentama Bonn varmisti Mestarien liigan jatkolohkon voiton. Alexander Madsenin AEK sen sijaan varmisti paikan puolivälierissä.

13.3.2023 10:27 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen Rostock pönkitti pudotuspelihaaveita tärkeällä voitolla

Elias Valtosen Seawolves Rostock nousi pudotuspelipaikan kantaan, kun se otti viikonloppuna tärkeän voiton. Tärkeitä voittoja juhlivat myös Sasu Salin, Mikael Jantunen ja Alexander Madsen.

9.3.2023 09:20 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa ja Tuomas Iisalon Bonn varmistivat puolivälieräpaikat Mestarien liigassa

Teneriffa jatkaa Mestarien liigan voiton puolustamista, kun se sinetöi paikan puolivälieriin. Saman tempun teki Tuomas Iisalon valmentama Bonn. He saattavat saada seuraa vielä Alexander Madsenin AEK:sta, joka otti ison voiton.

Näytä lisää vastaavia