Miikka Marttinen Karhu Basketiin, Rousku joukkueen valmennukseen

12.5.2021 12:07 Kauhajoki on solminut kaksivuotisen sopimuksen 29-vuotiaan Miikka Marttisen kanssa. Apuvalmentajaksi saapuvan Risto-Matti Rouskun sopimus on 1+1-mallinen.

Päättynyt kausi oli tilastojen valossa Marttisen uran toistaiseksi paras. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

195-senttinen Marttinen on pelannut kolme edellistä kautta Uudenkaupungin Korihaiden rivistössä. Viime kaudella Marttinen pelasi kaikki 22 ottelua 11,4 pisteen, 2,6 levyrin ja 1,5 koriin johtaneen syötön keskiarvoilla.

Uudenkaupungin lisäksi Marttinen on pelannut muutaman ottelun Korisliigaa Pyrinnössä. I divisioona A:ta Marttinen pelasi Jyväskylän JBA:n rivissä kausilla 2016-17 ja 2017-18. Kaudella 2017-18 divarissa pisteitä syntyi 13,1 ottelua kohden ja levypalloja tarttui käsiin 4,8 ottelua kohden. Lisäksi Marttinen on pelannut 21 18-vuotiaiden maaottelua.

- Kauhajoella on aina ollut hyvä tunnelma hallissa, ja odotan innolla, että sen pääsee kokemaan kotijoukkueen näkökulmasta, Marttinen aloittaa. Karhubasket ja Kauhajoki tarjoaa meikäläiselle erinomaisen paikan kehittyä pelaajana ja haluan omalla panoksellani tehdä kaikkeni joukkueen menestyksen eteen. Toivotaan, että tilanne hellittää ja ensi kaudelle saadaan ihmisiä katsomoon, Marttinen sanoo seuran tiedotteessa.

- Miikka on jo kokeneempi pelaaja, joka hakee vielä uutta haastetta koripalloilijana ja Kauhajoki pystyy tarjoamaan tähän varmasti hyvän mahdollisuuden, Karhubasketin valmentaja Janne Koskimies kommentoi uutta sopimusta. Saamme tänne fiksun ja motivoituneen joukkuepelaajan, joka tulee auttamaan meitä pelipaikoilla kolme ja neljä. Severin tavoin myös Miikalla on selvästi uran paras kausi takana, joka antaa tietysti hyvät lähtökohdat siirtyä uuteen ympäristöön, päävalmentaja Janne Koskimies toteaa.

Rousku Karhu Basketin valmennukseen

Viime kaudella 33-vuotias Rousku valmensi ToPo:a miesten I divisioona A:ssa. ToPo eteni divari A:n finaaleihin, joissa se hävisi Loimaan LoKoKo Bisonsille otteluvoitoin 3–0. ToPo:n lisäksi Rousku on valmentanut Forssan Alun naisten Korisliigajoukkuetta. 

– Hienoa päästä mukaan osaksi Kauhajoen laadukasta organisaatiota, josta olen kuullut vain hyvää, Rousku kertoo omista tunnelmista sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Odotan innolla yhteistyötä Janne Koskimiehen kanssa ja olemmekin jo hieman jutelleet kesän ohjelmasta ja tulevasta kaudesta. Tämä on itselleni hyvä askel eteenpäin valmentajaurallani, kun pääsen työskentelemään Korisliigassa ammattilaisjoukkueen kanssa, jossa puitteet ovat kunnossa. Seuran tavoitteet ovat korkealla ja uskon, että pystyn auttamaan joukkuetta saavuttamaan nuo tavoitteet omalla panoksellani, Rousku toteaa.

- ”Regen” kanssa keskustellessa tuli heti selväksi, että hänellä on korkea motivaatiotaso tulla tänne tekemään valmennustyötä, Janne Koskimies kertoo. Hänellä on jo päävalmentajakokemusta naisten Korisliigasta ja miesten divisioonatasolta, ja uskon, että apuvalmentajan roolin kautta on helpompi tulla Korisliigaan sisään.  Edelliset kolme Karhubasketin apuvalmentajaa ovat siirtyneet päävalmentajatehtäviin, joten tämä on ollut hyvä pesti kehittymishaluisille valmentajille.  Meillä ei ole aiempaa yhteistä valmennuskokemusta, mutta nyt joukkueen uudistuessa on toisaalta hyvä saada taas uusia ajatuksia myös penkin päähän. Odotan innolla, että yhteistyömme pääsee kunnolla alkamaan, Koskimies avaa.

Henkilöt

 
8.1.2024 13:45 Korisliiga

Kauhajoen Topias Palmi Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Täyskäännöksen Korisliigassa tehneen Kauhajoen Topias Palmi on valittu joulukuun kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

7.1.2024 19:11 Korisliiga

Pyrintö vihdoin voittoputkessa – Lahti jumissa putoamispaikalla

Tampereen Pyrintö otti kolmannen voittonsa putkeen, yhteensä kuudennen koko kaudella.

6.1.2024 20:59 Korisliiga

Koivisto järjesti kolmosjuhlat – Vilpas täpärästi Kouvoja vahvempi

Mikko Koivisto sylki kaukoheittoja, kun Salon Vilpas vei kotivoiton tuplajatkoaikaväännöstä.

5.1.2024 21:08 Korisliiga

Nokia yllätti Seagullsin kärkikamppailussa – Kataja syrjäytti Korihait kolmossijalta

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä jaettiin BC Nokialle, Kataja Basketille, Kauhajoelle ja KTP-Basketille.

3.1.2024 20:33 Pääjuttu

Kataja ja Kobrat palasivat voittojen tielle – Kauhajoen vauhti ei riittänyt

Miesten Korisliigan sarjataulukossa sijat 3–9 ovat parhaillaan tiiviissä sumpussa – vain kuuden pisteen haarukassa. Tänään tuossa välikössä asemiaan paransivat Kataja Basket ja Kobrat.

2.1.2024 20:24 Korisliiga

Pyrinnölle toinen perättäinen voitto – pisteitä myös Korisliigan kärkikaksikolle

Miesten Korisliigan kärkikaksikko porskuttaa menojaan, mutta alemmille sijoille jumiutunut Tampereen Pyrintö on kohentanut myös otteitaan.

2.1.2024 11:36 Korisliiga

Korisliigan katsojakeskiarvo noussut jo yli koronapandemian edeltävän ajan

Joulun välipäivinä pelatut ottelut vetivät katsomoihin kauden ennätysyleisöt seitsemällä paikkakunnalla. Kaikki 12 joukkuetta keräsivät kotiotteluihinsa pyhien välissä syksyn keskiarvoa korkeamman yleisömäärän.

31.12.2023 17:12 Korisliiga

Lahti pitkästä aikaa voiton makuun – Kouvot vei tuplajatkoaikaväännön Nokiaa vastaan

Miesten Korisliigan uuden vuoden aaton väännöissä voittajiksi selvisivät Lahti Basketball ja Kouvot.

30.12.2023 20:27 Korisliiga

Vilpas kiilasi Katajan edelle – Seagulls kasvatti sarjajohtoaan

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät Salon Vilppaalle, Helsinki Seagullsille, Korhaille ja Tampereen Pyrinnölle. Illan vakuuttavin tilasto oli tappiosta huolimatta Antto Nikkarisen 18 syöttöä.

28.12.2023 20:36 Korisliiga

Jatkosarjalohkojen rajapyykillä kova vääntö käynnissä – pisteitä tänään muun muassa Kobrille ja Vilppaalle

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kierros, jossa sarjapisteitä ottivat Kobrat, Salon Vilpas, Kauhajoki, Helsinki Seagulls, Bisons Loimaa ja BC Nokia.

27.12.2023 15:23 Korisliiga

Ilmari Toikkanen Tanskasta Tampereen Pyrintöön

Ex-Kouvo Ilmari Toikkanen palaa Korisliigaan. Tällä kertaa paikka löytyi Tampereen Pyrinnön kokoonpanosta.

22.12.2023 20:14 Pääjuttu

Palmi ja Luukkonen olivat vedossa – Kauhajoki kohosi Korisliigan viidennelle sijalle

Miesten Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa Kauhajoki kaatoi KTP-Basketin.

22.12.2023 10:57 Korisliiga

Korisliigan marraskuun pelaaja Mar’Qualen Grant: ”Koripallo on sama peli riippumatta siitä, missä päin maailmaa sitä pelataan”

Helsinki Seagullsin Mar’Qualen Grant johti marraskuussa 2023 joukkueensa voittoon kaikissa viidessä ottelussa. Joulukuussa joukkueen lento on jatkunut samanlaisena.

21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

19.12.2023 20:31 Pääjuttu

Kauhajoki piti lokakuun pelaaja Erik Sajantilan aisoissa – Topias Palmi jälleen kentän pistekuningas

Miesten Korisliiga-illan ainoassa ottelussa Kauhajoki haki vierasvoiton Lahdesta.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

16.12.2023 20:26 Korisliiga

Kotimaisten pistetykkien ilta – Järvi ja Palmi johtivat joukkueensa voittoihin

Miesten Korisliigassa sarjakärki Helsinki Seagulls vahvisti johtoasemaansa, ja haastajat Kauhajoki ja Kataja Basket jatkavat kipuamistaan.

15.12.2023 21:00 Pääjuttu

Bisons vahvempi Lahtea vastaan – loimaalaisille kauden ensimmäinen vierasvoitto

Bisons Loimaa ja Lahti Basketball yrittävät kumpikin välttää putoajan paikalle jäämisen. Tänään Bisons oli vahvempi.

13.12.2023 20:58 Korisliiga

Nokia jätti Korihait taakseen – saavuttaa hiljalleen sarjakärkeä

BC Nokia tuo lisäjännitystä Korisliigan kärkikamppailuun. Tänään kaatui lähin haastaja Korihait.

12.12.2023 21:11 Korisliiga

KTP voittoon Kouvoista Miikka Marttisen erinomaisen heittoillan avulla

KTP-Basket vei sarjapisteet Kymenlaakson derbystä ja on nyt Kouvoja voiton verran edellä sarjataulukossa.

Näytä lisää vastaavia