Mikael Jantunen: ”Oli selvää, että jos mahdollisuus avautuu, minä pelaan”

17.2.2021 11:01 Toista kauttaan yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa pelaavalle Mikael Jantuselle, 20, oli syksystä asti ilmiselvää, että jos mahdollisuus pelata EM-karsintoja Susijengin paidassa kesken kauden avautuu, hän lentää Utahista karsintakkuplaan. Nuoresta iästään huolimatta Jantunen tulee olemaan avainroolissa, kun Susijengi kamppailee Tbilisissä EM-kisaputkelleen jatkoa.

Mikael Jantunen matkusti Salt Lake Citystä Tbilisin kuplaan karsintoja varten. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Syksyllä 2017 käyttöön otetussa FIBA:n kilpailukalenterissa arvokisojen karsintaikkunat ajoittuvat pitkälti keskelle seurajoukkuekautta. Tämä on tarkoittanut sitä, että Yhdysvalloissa pelaavat pelaajat eivät pääsääntöisesti ole pystyneet NBA- tai NCAA-liigojen kiireiltään vetämään kotimaittensa värejä ylleen karsinnoissa.

Naisten maajoukkueessa sääntöön nähtiin poikkeus marraskuussa, kun Georgia Techin Lotta-Maj Lahtinen saapui johtamaan Susiladiesin peliä Portugalin EM-karsintaikkunaan. Jantuselle puolestaan oli jo ennen joulua selvää, että Susijengi kutsuisi helmikuussa.

- Jo ennen kautta puhuttiin, että jos mahdollisuus avautuu, mä pelaan karsintoja jengissä. Marraskuussa tällaista tilaisuutta ei tullut, mutta nyt tuli. Utahissa jengikaverit ja valmentajat tietysti vähän harmittelivat, kun missaan muutaman matsin, mutta he ymmärsivät näiden pelien panoksen ja tahtoivat, että edustan maatani, ”Micke” taustoittaa.

Vaikka Yhdysvallat on kärsinyt ankarasti koronaviruspandemiasta viime kuukausina, maan urheilusarjat ovat jatkuneet lähes normaalisti, vaikka otteluita onkin jouduttu kautta linjan siirtelemään. Tästä syystä Susijengikin saa isolle osastolleen huippukuntoisen Jantusen.

- Me (Utah) ollaan ehkä sikäli säännöstä poikkeus, että me ollaan saatu treenattua hyvin koko kauden, eikä meillä ole ollut ongelmia sairastumisien tai tartunnanjäljitysten kanssa. Muutamia pelejä on tietysti siirretty myöhäisempään ajankohtaan, mutta siitäkin huolimatta ollaan pysytty tosi hyvin alkuperäisessä otteluaikataulussa.

Korinalusliikkeitä, keskimatkan kakkosia ja donkkeja

Jantunen ponnahti Susijengin harvalukuisten teini-ikäisten debytanttien kirjoihin kesäkuussa 2018 tuoreeltaan täysi-ikäistyneenä lukiolaispoikana. Kyseistä kesää seuranneen 2018–19-seurajoukkuekauden aikana Jantunen kohosi Susijengin aloitusviisikkoon kolmessa MM-jatkokarsintaikkunassa.

Ensimmäisen Susijengissä viettämänsä kalenterivuoden aikana Jantunen puolusti ja kaapi levypalloja taidolla ja vaistolla, kompensoi yhä kehittyvää fysiikkaansa pallovainulla ja pudotteli palloa koriin takaovista ja roskapalloista.

Jo viime kesänä susipaidassa nähtiin entistä ratkaisuvalmiimpi ”Micke”, joka esitteli Viron korinaluspelaajille pivot-liikkeiden pikaklinikan ja kuluvalla kaudella Utahissa arsenaaliin ovat tarttuneet yhä luotettavampi pitkän matkan heitto ja pelitilannedonkit.

- Nopeutta ja voimaa on tullut lisää, heittäminen on kehittynyt. Kokemuksen karttuessa pelaaminen on muutenkin mennyt eteenpäin laajalla alueella. Arsenaali on isompi molemmissa päissä kenttää, ”Utesille” 8,5 pistettä ja 4,1 levypalloa erinomaisin heittotarkkuuksin (2p 73%, 3p 33%, 1p 84%) tällä kaudella kirjauttava Jantunen kertoo.

Jantunen onkin mm. Murphyn veljesten Erikin ja Alexin ohella suurimpia syitä siihen, miksi Susijengillä onkin Tbilisin ratkaisevissa EM-karsintapeleissä isossa päässä käytössään enemmän taitoa, rutiinia ja hauista kuin marraskuussa.

- On hieno asia, että meillä on Georgiassa käytössä useampi sellainen kaveri, joka ei marraskuun ikkunaan päässyt. Aina se auttaa, että saadaan pelata mahdollisimman hyvällä joukkueella. Ja sekin on varmaa, että on kentällä kuka tahansa, jokainen antaa parketilla kaikkensa.

Fokus omassa tekemisessä

Jantunen tietää, että Tbilisissä on vastassa kaksi hyvin eri pelityylin joukkuetta.

Vaikka Sveitsi ei pysty briljeeraamaan Euroopan huipputason pelaajilla, joukkue on kuin varhaisempien aikojen Susijengi: härnää isompiaan periksiantamattomuudella, kovalla joukkuehengellä, uhrautuvalla puolustuksella ja laittamalla kolmosia surutta ilmaan. Näillä resepteillä kaatui marraskuussa Serbia.

Lohkoa johtava kisaisäntä Georgia puolestaan voi komentaa joka pelipaikalta kentälle Euroopan eliittipelaajan ja joukkueen iso pää on 216-senttistä Teneriffan jättiä Giorgi Shermadinia myöten Euroopan parhaimpia.

Kun vielä lohkon molemmat avoinna olevat EM-kisapaikat käytännössä vielä auki, Jantunen odottaa niin joukkueille kuin kotikatsojillekin ikimuistoista viikonloppua.

- Resepti on meillä sinänsä aina sama: tiedämme, mitä vastustaja tekee, mutta keskitymme omaan peliimme ja oman pelimme kautta tähtäämme voittoon. Sveitsi tulee ihan varmasti täysillä kehiin, mutta panokset ovat sen verran kovat, että ihan yhtä täysillä tulemme mekin.

Panoksena todella onkin Susijengin pitkän EM-kisaputken jatkuminen – putken, joka on vienyt joukkueen ja susifanit Liettuasta Slovenian ja Ranskan kautta Helsinkiin ja Istanbuliin. Erityisen merkittävää on, että Tbilisiin matkustaneista neljästätoista susipelaajasta kahdeksan ei ole vielä päässyt aistimaan arvokisatunnelmaa jengin paidassa, Jantunen yhtenä heistä.

- Edellisistä EM-kisoista tulee jo nyt neljä vuotta ja jokainen meistä tahtoo jatkaa pitkää kisaputkea. Se on tosi iso ylpeydenaihe kaikille, että ollaan oltu neljissä EM-kisoissa putkeen ja kaikki halutaan kokea se fiilis omakohtaisesti.

Susijengi ja Sveitsi kohtaavat EM-karsintaottelussa perjantaina 19.2 klo 14.00 Suomen aikaa. TV1 televisioi ottelun.

Henkilöt

 
8.8.2023 13:17 Susijengi

Susijengi EM-karsintoihin Serbian, Georgian ja Tanskan seuraksi

Vuosien 2024–25 EM-karsintalohkot arvottiin tiistaina iltapäivällä Münchenissa ja arpaonni toi Susijengin tanssikumppaneiksi koripallojätti Serbian, aina vaarallisen Georgian sekä lohkon haastajajoukkueen Tanskan kanssa karsintojen G-lohkossa.

15.2.2022 11:25 Susijengi

Susijengillä helmikuussa kaksinkertainen tanssivuoro Euroopan mestarin kanssa

Helmikuun MM-karsintaikkuna tarjoaa Susijengille maailmanluokan mittapuun, kun viime kesän olympialaisissa pronssiotteluun yltänyt hallitseva Euroopan mestari Slovenia asettuu Suomea vastaan ensiksi kotikentällä Espoossa ja sitten vieraskentällä Koperissa.

22.2.2021 11:43 Susijengi

Pähkinänkuoressa: EM-karsinnat 2020–21

Uusi kilpailujärjestelmä, pandemia, kuplajärjestelyt ja miehistönvaihdokset – vuosien 2020–21 EM-karsinnat olivat Susijengille vaiherikas ja haastava kokonaisuus, joka jännittävien kaarteiden jälkeen päättyi onnellisesti viidenteen perättäiseen EM-kisapaikkaan kolmella voitolla kuudesta ottelusta.

21.2.2021 19:55 Susijengi

Susijengi säpisi Georgian kumoon päätösneljänneksellä

Fantastinen avauspuolisko, raskas kolmas jakso ja puolustuspään onnistumisten myötä kuitattu päätösneljänneksen kasvojen pesu – siinä reseptit Susijengin EM-karsinnat päättäneeseen 70–78 (30–49)-voittoon Georgiasta. Susijengi selvisi helmikuun karsintaikkunasta tappioitta ja eteni EM-kisoihin kolmella voitolla kuudesta ottelusta.

21.2.2021 09:29 Susijengi

Daniel Dolenc: ”Upeaa päästä kilpailemaan tämän tason pelaajien kanssa”

Susijengin korin läheisyyteen on kuluvan vuoden aikana ilmestynyt uusi möyrijä. Espoo Basket Teamin kasvatti ja Itävallan liigan Swans Gmundenia edustava Daniel Dolenc, 205 cm ja 27 vuotta, kohosi susirinkiin kypsemmällä iällä ja ottaa nyt kaiken irti saamastaan mahdollisuudesta harjoitella ja pelata maan parhaiden pelaajien kanssa.

20.2.2021 19:17 Susijengi

Susijengi ja Georgia nimesivät kokoonpanonsa sunnuntaille

Susijengi ja Georgia ovat nimenneet pelaajatusinansa sunnuntai-iltapäivän EM-karsintahuipennukseen. Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimittänyt susitusinaan Mikko Koiviston ja Daniel Dolencin, kun taas Georgian kokoonpanoon kohosivat Luka Zakradze ja Kakha Jintcharadze.

20.2.2021 10:25 Susijengi

Horjumaton Georgia luottaa vahvuuksiinsa

EM-karsintalohko E:tä tappioitta johtanut Georgia sai perjantaina isän kädestä, kun Serbia nuiji joukkueen kumoon Tbilisin illassa. Susijengi odottaakin EM-karsintojen sunnuntaiseen päätösotteluun vastaansa sisuuntunutta kotijoukkuetta, joka hakee lohkovoittoa pelaamalla rutiinilla ja vahvuuksiensa kautta.

19.2.2021 19:50 Susijengi

Serbia nujersi Georgian, Susijengi jälleen EM-kisoihin!

Aiemmin päivällä Sveitsin nujertanut Susijengi päätti EM-karsintaperjantain riehakkaissa tunnelmissa, kun Serbia peittosi aiemmin tappiottoman lohkojohtaja Georgian lukemin 66–92 (31–47). Oman EM-kisapaikkansa varmistamisen lisäksi Serbia siivitti voitollaan kisoihin myös Susijengin, joka esiintyy syksyllä 2022 EM-näyttämöillä viidennen perättäisen kerran.

19.2.2021 17:02 Pääjuttu

Kenraali Koponen katkaisi Sveitsin kirin vapaaheittoviivalta

Periksiantamaton Sveitsi kiri EM-karsintaottelussa Susijengiä vastaan täsmäaseillaan 27 pisteen takaa kahden heiton päähän. Loppuhetkillä joukkuepuolustus ja Petteri Koposen seitsemän vapaaheittoa nousivat arvoon arvaamattomaan, kun Susijengi otti 92–84 (49–31) voitolla jättiaskeleen kohti syksyn 2022 EM-kisoja.

19.2.2021 09:37 Susijengi

Petteri Koponen: ”Iso peli, lähdetään voittamaan”

Tänään perjantaina pelataan isoin panoksin, sillä voitto alkuiltapäivän EM-karsintaottelusta Sveitsiä vastaan veisi Susijengin millin päähän syyskuun 2022 EM-kisojen ovilta. Vaikka joukkueen pitkäaikainen keulakuva Petteri Koponen, 32, on kokenut urallaan lähes kaiken, on iltapäivän peli kutkuttava hetki myös hänelle.

18.2.2021 18:12 Susijengi

Susijengi ja Sveitsi nimesivät miehistönsä perjantain otteluun

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann ja Sveitsin päävalmentaja Gianluca Barilari ovat nimenneet kokoonpanonsa perjantai-iltapäivän EM-karsinaotteluun Georgian Tbilisissä. Suora lähetys ottelusta alkaa Yle TV1:lla huomenna perjantaina klo 13.55.

18.2.2021 10:33 Susijengi

Sveitsistä on kehittynyt isommilleen painajainen

Epäitsekäs joukkuepeli, tulenpalavana roihuava henki, jokaisen tilanteen pelaaminen täysillä loppuun ja suruton kolmen pisteen heittopeli ovat olleet aseita, jotka ovat tehneet Sveitsistä painajaismaisen vastustajan oman EM-karsintalohkonsa joukkueille. Susijengin valmentajan Hanno Möttölän mukaan oma aktiivisuus onkin avainasemassa perjantain pelissä.

16.2.2021 16:29 Susijengi

Susijengi Georgiaan neljäntoista miehen voimin

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt neljätoista pelaajaa viikonlopun ratkaiseviin EM-karsintaotteluihin Georgian Tbilisiin. Susijengi on sitten marraskuun EM-karsintaikkunan vahvistunut Alex ja Erik Murphylla, Mikael Jantusella ja Petteri Koposella.

16.2.2021 10:01 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Kun isoja saappaita tarjotaan, haluan olla valmis”

Toista kauttaan ammattilaisena pelaava Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 22, on tehnyt huipentuvien EM-karsintojen aikana vahvan sisääntulon Susijengiin. Viron-Latvian liigaa johtavan Pärnun pelinrakentajana toimiva Maxhuni kertoo tähdänneensä jo vuodet siihen, että voisi jonain päivänä johtaa Susijengin peliä Rannikon, Koposen ja Wilsonin jalanjäljissä.

15.2.2021 10:06 Susijengi

Erik Murphy: ”On ollut ikävä tätä jengiä”

MM-kisakesänä 2014 suomalaisyleisölle esitellyn Susijengin ison pään luottomiehen Erik Murphyn, 30, edellisestä esiintymisestä sinivalkopaidassa on kuin varkain ehtinyt kulua runsaat kaksi vuotta. Tämän viikon ratkaisevien EM-karsintapelien kannalta onkin onni, että ”Susi-Erkki” on pitkän poissaolon ja kuntoutuksen jälkeen löytänyt peli-ilmeen ja -vireen Japanissa.

10.2.2021 16:00 Susijengi

Määrätietoinen Susijengi matkaa Georgiaan EM-kisapaikan perässä

EM-karsinnat paikoista syyskuun 2022 EM-kisoihin huipentuvat ensi viikolla Georgian Tbilisissä, minne Susijengi matkaa korkein panoksin. Kahdesta jaossa olevasta EM-kisapaikasta mittelevät samassa karsintalohkossa monivuotinen mitalisuosikki Serbia sekä Susijengin ”päävastus”, Tbilisin karsintakuplan avausottelussa vastaan asettuva Sveitsi.

4.12.2020 19:21 Susijengi

Susijengin EM-karsintalohkon ratkaisupelit Georgiaan, Susiladies palaa Portugalin

Susijengin, Serbian ja Georgian tasaväkinen kisa paikoista vuoden 2022 miesten EM-kisoihin huipentuu Georgian pääkaupungissa Tbilisissä ensi vuoden helmikuussa pelattavaan kolmanteen EM-karsintakuplaan. Susiladiesin karsinnat puolestaan huipentuvat Portugalin Matosinhosiin tammi- ja helmikuun taitteessa.

30.11.2020 21:58 Susijengi

Susijengi kasvoi pelin sisällä, jäi hipan rooliin Serbiaa vastaan

Sveitsi-tappion sisuunnuttama Serbia oli lyödä tilannekovuudellaan ja toteuttamisellaan Susijengin kanveesiin jo maanantai-illan EM-karsintaottelun alkumetreillä. Edon Maxhunin herättämä Susijengi kasvoi pelin aikana silmissä, mutta Serbia katkaisi huolella Susijengin toisen puoliajan kirinpoikaset ja jäädytti ottelusta 75–66 (35–25)-voiton.

30.11.2020 18:07 Susijengi

Georgia piti pintansa Sveitsiä vastaan

Viime sekunnin Serbia-voittonsa myötä peli-ilmeensä löytänyt Sveitsi nousi tappiotonta Georgiaa vastaan viidentoista pisteen takaa kummitteluetäisyydelle maanantai-iltana Espoon EM-karsintalohkossa. Georgia piti kuitenkin päänsä kylmänä ja voittotilinsä puhtaana Tornike Shengelian uroteoilla pistein 84–91 (39–46).

30.11.2020 10:51 Susijengi

Serbialainen koripallokulttuuri on Susijengin jäsenille tuttua

Susijengi saa maanantai-iltana vastaansa entisen Jugoslavian alueen koripallokulttuurin kruununjalokiven, Serbian, joka vuodesta toiseen kätilöi Eurooppaan ja maailmalle ensiluokkaisia koripalloilijoita ja joukkueita. Vaan miksi juuri Serbia menestyy vuodesta toiseen niin hyvin? Vastausta kysymykseen voi hakea Susijengin jäsenten kertomuksista uransa ajalta.

Näytä lisää vastaavia