Mikko Koivisto pelattujen maaotteluiden top 20 -listalle

26.6.2018 10:53 Kesällä 2008 Susijengi-debyyttinsä tehnyt Vantaan Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 31, kohosi maanantaisen Viro-ottelun myötä pelattujen miesten maaotteluiden top 20 -listalle. Koiviston uran 133. maaottelu oikeuttaa hänet kaikkien aikojen listan 20. sijalle yhdessä Erkki Saariston kanssa.

Mikko Koivisto kohosi heittämällä pelattujen maaotteluiden top 20:een. Kuva: Ville Vuorinen / Koripalloliitto.

Koivisto debytoi Susijengissä 27. heinäkuuta 2008 Liettuaa vastaan. Debyyttiottelussaan Koivisto heitti 17 pistettä liettualaislegenda Sarunas Jasikeviciusin vartioinnissa.

Vuosien 2008-18 aikana pelaamassaan 133 A-maaottelussa Koivisto on upottanut 5,1 pistettä ottelua kohden 40,8% kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentilla. Koivisto on kuulunut Susijengin kokoonpanoon vuosien 2011, 2013, 2015 ja 2017 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa.

Mikko Koivisto ja Erkki Saaristo jakavat pelattujen maaotteluiden 20. sijan 133 maaottelullaan. Listalla Koiviston ja Saariston edessä ovat 18. sijalla Klaus Mahlamäki ja Tapio Sten (134), 17. sijalla Kari-Pekka Klinga (135), 16. sijalla Heikki Taponen (137) ja 15. sijalla Mikko Koskinen (138).

- Aika huikeita juttuja. Ei tällaisia tule edes ajateltua, kun ensimmäisiä maaotteluitaan pelaa, Koivisto naurahti merkkipaalusta kuultuaan.

- Monta vuotta meni maajoukkuetta fanittaessa ja Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon peliesityksiä seuratessa. Uskomatonta ajatella, että ollaan samoissa historiankirjoissa.

Pelattujen maaotteluiden kaikkien aikojen ykkösenä komeilee Susijengin teräsmies Tuukka Kotti (213). Kolmannen sijan Shawn Huff (184) lähestyy vakaasti pitkään ykkössijaa isännöinyttä Jouko Heikkistä (190).

Kuuntele Koivarin mietteitä maajoukkuevuosistaan linkin takaa!

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 14:55 Susijengi

Susijengin Nokia Arenalla pelattavaan Latvia-otteluun myyty yli 5200 lippua

Susijengi pelaa olympiakarsintojen kenraaliharjoituksensa Tampereella perjantaina 28. kesäkuuta Latviaa vastaan. Otteluun on myyty jo yli 5200 lippua.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

Näytä lisää vastaavia