Näin pelataan koripallon EM-kisat 2022

30.8.2022 09:10 Neljä maata, viisi isäntäkaupunkia, 24 maajoukkuetta, 16 neljännesvälieräpaikkaa, kolme mitalistia ja yksi Euroopan mestari – reseptit alkusyksyn 2022 EM-huipennukseen ovat tutut viiden vuoden takaa. Lisämaustetta kisoihin tuo ennätysmäärä NBA-pelaajia aina Luka Doncicista Giannis Antetokounmpoon ja Nikola Jokicista Rudy Gobertiin.

Hallitseva NBA:n MVP Nikola Jokic tuo Serbian mestaruusjahtiin. Kuva: FIBA Europe.

Mitkä kisat?

1.–18. syyskuuta pelattavat kisat ovat ensimmäiset EM-kilpailut FIBA:n viiden vuoden takaisen uuden arvokisakalenterin käyttöönoton jälkeen. Tätä ennen EM-kisat pelattiin joka toinen vuosi. Syksyn 2022 EM-kisat oli alun perin ajoitettu syksyyn 2021, mutta kisoja siirrettiin vuodella eteenpäin koronaviruspandemian vuoksi.

Missä pelataan?

Syksystä 2015 alkaen FIBA on hajauttanut EM-kisojen alkulohkot neljän maan välille. Tämän syksyn kisojen isäntäkaupunkeina saavat toimia Georgian Tbilisi (A-lohko), Saksan Köln (B-lohko), Italian Milano (C-lohko) sekä Tshekin Praha (D-lohko), jossa Susijengikin pelaa.

Kisojen huipennus nähdään Berliinissä (Saksa), jossa pelataan pudotuspelivaihe aina neljännesvälieristä finaaliin.

Ketkä pelaavat?

  • A-lohko (Tbilisi): Espanja, Montenegro, Turkki, Georgia, Belgia, Bulgaria.
  • B-lohko (Köln): Ranska, Liettua, Slovenia, Saksa, Unkari, Bosnia & Hertsegovina.
  • C-lohko (Milano): Kreikka, Italia, Kroatia, Ukraina, Iso-Britannia, Viro.
  • D-lohko (Praha): Serbia, Tshekki, Puola, Susijengi, Israel, Hollanti.

Jokaisen lohkon neljä parasta joukkuetta etenee Berliiniin pudotuspelivaiheeseen, joka pelataan paras yhdestä -pelitavalla.

Neljännesvälierissä A-lohkon joukkueet kohtaavat B-lohkon joukkueet ja C-lohkon joukkueet kohtaavat D-lohkon joukkueet. Otteluparit muodostuvat sijoitusten perusteella seuraavasti: A1-B4, B1-A4, A2-B3, B2-A3, C1-D4, D1-C4, C2-D3 ja D2-C3.

Neljännesvälierien voittajat etenevät puolivälieriin, joiden voittajat puolestaan jatkavat semifinaalivaiheeseen. Semifinaalien voittajat pelaavat EM-finaalissa 18. syyskuuta, kun taas semifinaaleissa hävinneet ratkovat pronssimitalien kohtalon.

Kaikkien aikojen kisat?

Viiden vuoden EM-kisatauon jälkeen useat joukkueet tuovat kisoihin mukaan tunnetuimmat pelaajansa NBA:n huipulta asti.

Slovenia, Kreikka ja Serbia ovat nimenneet EM-kisajoukkueeseensa lähes millä tahansa mittapuulla kolme NBA:n viidestä parhaasta pelaajasta Dallas Mavericksin komeetan Luka Doncicin (Slovenia), Milwaukee Bucksin vuoden 2021 NBA:n finaalien arvokkaimman pelaajan Giannis Antetokounmpon (Kreikka) ja NBA:n hallitsevan arvokkaimman pelaajan, Denver Nuggetsin Nikola Jokicin (Serbia) muodossa.

NBA-tason leveyttä ja laajuutta löytyy muualtakin. Ranskalla on tuoda kentälle NBA:n kolminkertainen vuoden puolustaja Rudy Gobert, Liettualla massiivinen korinaluskaksikkonsa Domantas Sabonis-Jonas Valanciunas, Saksalla liukasliikkeinen Dennis Schröder, Bosnia & Hertsegovinalla iso luottomiehensä Jusuf Nurkic ja Susijengillä tietenkin ensimmäistä maajoukkuekesäänsä neljään vuoteen pelaava Lauri Markkanen.

Tätä kirjoittaessa jopa 41 nykyistä tai entistä NBA-pelaajaa on listattu maajoukkueidensa käyttöön EM-kisoissa.

Tulevaisuuden tähdet

Helsinki ja koko koripalloileva Eurooppa sai syksyllä 2017 todistaa vasta 20-vuotiaan Lauri Markkasen komeettamaista nousua kansainväliselle huippukoripallokartalle. Jos näissä kisoissa Markkanen onkin jo yksi Susijengin kokeneimmista pelaajista, saavat EM-kisat jälleen kerran toimia nuorten lupausten ensimmäisenä käyntikorttina isommille areenoille.

FIBA on listannut EM-kisojen kymmenen mielenkiintoisinta 2000 ja sen jälkeen syntynyttä pelaajaa, ja lista onkin täynnä huippuluokan nuoria prospekteja, kuten Saksan ja Orlando Magicin 208-senttinen monitoimikone Franz Wagner, erinomaisen kauden Houston Rocketsissa pelannut turkkilaissentteri Alperen Sengun, Ranskan pelinrakentajaperinteitä kantava Theo Maledon ja Viron kuvia kumartelematon Kerr Kriisa.

Susijengin kokoonpanossa 2000-luvulla syntyneitä pelaajia on kaksi: Mikael Jantunen (s. 2000) ja Miro Little (s. 2004).

Kuka vie voiton?

Perinteiset eurooppalaiset koripallojätit ovat asiantuntijoiden ennakkoveikkailuissa tänäkin vuonna vahvoilla.

Viiden vuoden takainen Euroopan mestari Slovenia on saanut kerättyä lähes koko syksyn 2017 mestarijoukkueensa kokoon, kun taas Giannis Antetokounmpon johtama Kreikka, Nikola Jokicin ympärille kerätty Serbia ja äärimmäisen leveällä materiaalilla pelaava Ranska ovat ehdottomasti mitalisuosikkien joukossa. Liettua puolestaan osoitti valmistavissa maaotteluissaan havittelevansa toden teolla takaisin Euroopan huipulle.

Jokaisiin kisoihin mahtuu kuitenkin myös keskimäärin yksi yllätysjoukkue. Vuonna 2011 Makedonia selvitti tiensä EM-pronssiotteluun, 2013 Ukraina kohosi kuudenneksi, 2015 juhli Tshekki seitsemättä sijaa ja 2017 pidettiin niin Slovenian kultamitalia kuin Latvian viidettä sijaakin yllätyksenä.

Ketkä ovat viimeisimmät mitalistit?

2010-luvulla EM-kisojen menestynein joukkue oli ”kultaisen sukupolvensa” (mm. Pau Gasol, Marc Gasol, Rudy Fernandez, Ricky Rubio) johtama Espanja, joka haki neljistä kisoista kaksi Euroopan mestaruutta ja kaksi EM-pronssimitalia.

Kautta linjan erinomaisesti esiintyi myös Ranska (Tony Parker, Boris Diaw), joka kuittasi mitalisuoran hakemalla vuoden 2013 Euroopan mestaruutensa lisäksi yhden EM-hopean ja yhden EM-pronssin.

Slovenia saalisti kultaa vuoden 2017 kisoista Goran Dragicin ja vasta 18-vuotiaan Luka Doncicin johtamalla joukkueella.

Vuosikymmenen muut mitalistit olivat kaksi hopeaa hakenut Liettua, kerran hopealle päätynyt Serbia sekä yhden pronssimitalin kuitannut Venäjä.

 
22.8.2023 07:41 Susijengi

Prahan hurmos, Kroatian kaatajaiset ja Berliinin puolivälierä – elä uudelleen Susijengin kesän 2022 EM-kisat!

Koripallon EM-kisat järjestettiin pitkäksi venyneen tauon jälkeen jälleen viime kesänä eikä Susijengi aikaillut lyödessään leimaansa kansainväliselle arvokisatasolle. EuroBasket 2022-turnauksen kohokohdat olivat Prahan alkulohkon Puola- ja Tshekki-voitot, Berliinin neljännesvälierävoitto Kroatiasta sekä Espanja-puolivälieräottelu.

19.9.2022 08:10 Susijengi

Susijengin päihittänyt Espanja juhlii Euroopan mestaruutta, Susijengi EM-kisojen 7. sijalle

Susijengin EM-puolivälierissä kukistanut Espanja seppelöitiin Euroopan mestarina myöhään sunnuntai-iltana, kun joukkue päihitti EM-finaalissa Ranskan 88–76 (47–37). Pronssiottelussa Saksa nujersi Puolan, joka jäi puolestaan alkulohkossa Susijengin jalkoihin. Susijengi sijoittui EM-kisoissa lopulta seitsemänneksi, joka on kaikkien aikojen toiseksi korkein suomalaissijoitus.

18.9.2022 14:24 Susijengi

Puola nimetty vuoden 2025 EM-kisojen neljänneksi isännäksi

Suomen, Kyproksen ja Latvian kumppani vuoden 2025 koripallon EM-kisojen neljäntenä isäntämaana on valittu. FIBA Euroopan hallitus vahvisti lauantaina, että kisojen neljännen alkulohkon isäntämaaksi on nimetty Puola, jonka maajoukkue pelaa paraikaa EM-mitalipeleissä ensimmäistä kertaa 51 vuoteen.

16.9.2022 09:33 Susijengi

Elä uudelleen ikimuistoinen susikesä 2022!

Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!

15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

13.9.2022 21:28 Susijengi

Susijengi kynnen päässä mitalipelipaikasta, Espanja kiilasi rutiinilla ohi

Susijengin paikka miesten koripallohistorian ensimmäisissä EM-mitalipeleissä oli omissa käsissä. Susijengi vei tiistain puolivälierän avauspuoliskolla Espanjaa mielin määrin, mutta joutui toisella puoliskolla myöntämään Hernangomezin veljesten johtaman ja puolustuksensa intensiteettiä parantaneen Espanjan paremmakseen 100–90 (43–52).

13.9.2022 11:41 Susijengi

Muistoja Espanjasta: Kotikisavoitto 1967, Koposen crossover ja Laurin voittokori

Susijengi ja Espanja ovat historian saatossa kohdanneet miesten maaotteluissa 17 kertaa, joista kaksi ottelua on päättynyt suomalaisvoittoon – viimeksi Helsingin EM-kotikisoissa 1967. Nykyjengiläisillä on jäänyt ennen kaikkea mieleen EM-jatkosarjakohtaaminen Ljubljanassa 2013 sekä 20-vuotiaiden miesten vuoden 2016 EM-kisojen jatkoaikavoitto Helsingissä.

12.9.2022 19:10 Susijengi

Susijengin puolivälierävastustaja, maailmanmestari Espanja pelaa älykoripalloa

Kolme vuotta sitten pelatuissa Kiinan MM-kisoissa maailmanmestaruutta juhlinut Espanja saapuu tiistain puolivälierässä Susijengiä vastaan miehistöllä, joka on nuorentunut ja uudistunut sitten edellisten arvokisojen, mutta pelaa espanjalaisen koripallokoulukunnan hyveiden mukaan: älykkäästi, tehokkaasti ja joukkueella.

12.9.2022 11:27 Susijengi

Susijengin sytyttäjä Miro Little: “Koutsit sanoi, että ole rohkea”

Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.

11.9.2022 19:18 Susijengi

Susijengi jyräsi Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen!

Jos Kroatia todellakin taktikoi Susijengin EM-neljännesvälierävastustajakseen, olisi sen kannattanut miettiä kahdesti. Lauri Markkanen rynni tauluun 43 pistettä, Sasu Salin ja Edon Maxhuni löysivät heittoranteensa ja roolipelaajat Henri Kantosesta Miro Littleen näyttivät parastaan, kun Susijengi eteni historiallisesti Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon!

Näytä lisää vastaavia