Nokia otti kotivoiton KTP:stä – Seagulls juhli pk-seudun derbyn päätteeksi

7.1.2025 21:04 Miesten Korisliigan runkosarjassa ratkotaan edelleen viimeisiä ylemmän jatkosarjan paikkoja.

Nokia pelasi väkevän koti-illan. Kuva: Joonas Cavén

BC Nokia otti väkevän 90–76-kotivoiton KTP-Basketista.

Pisteiden ansiosta Nokia voisi yhä teoriassa nousta mukaan ylempään jatkosarjaan, mutta saavutus vaatisi siltä pelkkiä voittoja ja Bisons Loimaalta sekä Salon Vilppaalta pelkkiä tappioita jäljellä olevista runkosarjaotteluista. KTP puolestaan jää varmuudella alemman lohkon puolelle.

Illan ottelun pistekuningas oli Nokian Isaiah Ross 26:lla. Lisäksi Ross jakoi neljä koriin johtavaa syöttöä, joskin myös menetti pallon kuudesti. Suomalaisista joukkuetovereista Fiifi Aidoo pelasi vahvasti 13 pisteellä ja neljällä syötöllä ja Tomas Murphy 12 pisteellä ja kuudella levypallolla.

KTP:n puolella Tavon King ja Alijah Comithier ylsivät kumpikin 19 pisteeseen.

Ottelutilastot

Helsingissä pelattu pääkaupunkiseudun paikalliskohtaaminen päättyi niin ikään kotijoukkueen voittoon. Seagulls taivutti Tapiolan Hongan 96–80.

Seagulls on jo varmistanut runkosarjan voiton ja paikan ylemmässä jatkosarjassa. Hongan tie puolestaan johtaa tappion myötä alempaan jatkosarjaan.

Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio kommentoi:

– Alku oli meiltä vähän tunnustelua, mikä johtui pitkälti siitä, että jouduimme pelaamaan hieman uusilla viisikoilla poissaolojen vuoksi. Heittoprosentit olivat meillä tänään todella hyvät, ja onnistuimme levypallokamppailuissa. Saimme myös pidettyä Hongan nopeat hyökkäykset hienosti kurissa, ja se oli avain tänään voittoon.

Seagullsin Tevin Olison osui 20 pistettä ja keräsi seitsemän levypalloa. Joukkuetovereista Curtis Hollisille merkittiin 22 pistettä, viisi levypalloa ja kaksi riistoa mutta myös kuusi menetystä ja Kalib Boonelle 16 pistettä, 12 levypalloa ja kaksi torjuntaa.

Hongan puolella Alvar Peltoniemi ja Anthony Roberts pussittivat kumpikin 20 pistettä. Robertsille merkittiin lisäksi seitsemän levypalloa, kuusi syöttöä ja kolme riistoa.

Ottelutilastot

 
7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

Näytä lisää vastaavia