Petteri Koponen palasi pelikentille

9.3.2020 09:18 Petteri Koponen palasi tositoimiin parin viikon tauon jälkeen ja oli auttamassa Bayern Münchenin voittoon Saksan Bundesliigassa. Bundesliigassa nähtiin myös Tuomas ja Joonas Iisalon valmentaman Crailsheim Merlinsin jättipaukku ja Espanjassa Edon Maxhuni väläytteli jälleen potentiaaliaan.

Petteri Koponen on toipunut alaraajavammastaan. (Kuva: Ville Vuorinen)

Koponen pelasi yhdeksän minuuttia ja heitti neljä pistettä ja nappasi yhden riiston Bayern Münchenin voittaessa vieraskentällä Bayreuthin 91-75 (48-35). Bayern jatkaa sarjan kärjessä.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Iisalojen valmentaman Crailsheim Merlinsin järjesti kierroksen pommin voittamalla Euroliiga-joukkue ja hallitsevan cup-mestari ALBA Berliinin 91-82 (43-47). Kuten monta kertaa aiemmin tällä kaudella Crailsheim oli lopussa vahva vieden päätösneljänneksen 26-15. Voitto oli Crailsheimille viides peräkkäinen ja nousi samalla Berliinin ohi sarjassa kolmanneksi.

- ALBAlle tilanne oli tietenkin vaikea. Meillä oli seitsemän päivää aikaa valmistautua tähän otteluun ja heillä oli sinä aikana kolme peliä. Teimme tämän tänään puolustuksemme kautta. Toinen neljännes oli meiltä huono. Olen ylpeä joukkueesta. Hallin hieno tunnelma tuo meille energiaa, Iisalo iloitsi Bundesliigan sivujen mukaan.
Ottelutilastot

Daniel Herbertin apuvalmentama Frankfurt Skyliners otti tärkeän 90-82 (44-32)-voiton Giessen 46ersin vieraana. Skyliners on sarjassa nyt sijalla 14.
Ottelutilastot

Daniel Janssonin apuvalmentama Ulm sen sijaan jäi aseitta Ludwigsburgin käsittelyssä ja taipui kotonaan 76-94 (41-53).
Ottelutilastot

Lassi Tuovi pääsi juhlimaan makoisaa voittoa, kun SIG Strasbourg kaatoi Ranskan liigan ottelussa Chalonin vieraskentällä 82-79 (46-36). Strasbourg taistelee tiukasti pudotuspelipaikasta ollen kymmenentenä.

- Hyökkäyksessä meillä oli vaikeat hetkemme, mutta puolustuksessa emme antaneet missään vaiheessa periksi. Olen iloinen ja minun on annettava pelaajille tunnustusta siitä miten he tulivat peliin ja heidän asenteestaan. Meidän täytyy nyt jatkaa tällä tiellä, Tuovi iloitsi Strasbourgin sivujen mukaan.
Ottelutilastot

Ilari Seppälän 13 pistettä, kolme levypalloa, seitsemän syöttöä ja riisto eivät riittäneet kantamaan Aix-Mauriennea voittoon Quimperia vastaan. Aix-Maurienne piti peliä pitkään hallussa, mutta Quimper nousi lopussa 78-76 (33-46)-voittoon. Aix-Maurienne on ProB:ssä 16.
Ottelutilastot

Espanjan liigassa Sasu Salinin Teneriffa joutui tunnustamaan Baskonian paremmakseen 75-58 (37-30). Salinin tilastoriville merkittiin kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja riisto. Tappiosta huolimatta Teneriffa on sarjassa neljäntenä.
Ottelutilastot

Matti Nuutinen ja Edon Maxhuni pääsivät juhlimaan voittoja Espanjassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Matti Nuutinen joutui jättämään edellisviikonlopun ottelun väliin sairastumisen vuoksi, mutta Nuutinen oli taas toipunut pelikuntoon ja auttoi Oviedon palaamaan voittojen tielle Espanjan LEB Orossa Oviedon kaadettua kotikentällään Leyma Corunan 88-70 (43-39). Nuutinen heitti 10 pistettä ja nappasi kolme levypalloa. Oviedo on sarjassa 16.
Ottelutilastot

Alex Murphyn Gipuzkoa säilytti paikkansa jaetulla kärkipaikalla, vaikka se hävisi Mallorca-Palman vieraana 62-71 (31-34). Murphy oli joukkueensa parhaimmistoa 12 pisteen, kolmen levypallon ja riiston tilastoilla.
Ottelutilastot

Maxhuni loisti LEB Platassa, kun hän heitti Gran Canarialle 24 pistettä, otti yhden levypallon, antoi kuusi syöttöä, riisti sekä torjui kertaalleen, mutta siitä huolimatta Gran Canaria taipui Tizonan vieraana niukasti 88-89 (36-48). Gran Canaria on lohkossaan kahdeksantena.
Ottelutilastot

VEF Riika hurjasti 122 pistettä TalTechiä vastaan ottaen 122-91 (63-33)-voiton. Alexander Madsen käväisi kentällä vajaan kuuden minuutin ajan ja kasasi sinä aikana kaksi pistettä, kolme levypalloa, syötön, kaksi riistoa ja torjunnan. Riika pitää Viron ja Latvian yhteisliigan kärkipaikkaa hallussaan.
Ottelutilastot

Juuri kahden vuoden jatkosopimuksen Swans Gmundenin kanssa tehnyt Anton Mirolybov joutui tunnustamaan Klosterneuburg Dukesin liian kovaksi palaksi, kun Swans hävisi vieraskentällä 83-91 (48-40). Swans on sarjassa kolmantena.
Ottelutilastot

 
15.4.2024 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin takamiehet tehokkaina

Susijengin takamiehet osoittivat heittotaitojaan viikonlopun otteluissa. Sasu Salin kiitti vastuusta tehokkaasti auttaessaan Teneriffan voittoon Espanjassa, Ilari Seppälä paukutti 21 pistettä Ranskassa ja Ville Tahvanainen saman määrän Islannissa. Myös Aatu Kivimäki ylsi kaksinumeroisiin.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

6.4.2024 08:05 Suomalaiset ulkomailla

Islannissa saatiin runkosarja päätökseen – Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspeleissä

Islannissa paketoitiin runkosarja ja Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspelien merkeissä. Antti Kanervon osalta kausi tuli päätökseen.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

Näytä lisää vastaavia