”Rakkisudet” valmiina kisoihin: miesten universiadijoukkue hakee tulosta puolustuksen kautta

28.7.2023 14:45 Suomen miesten universiadijoukkue sai lentävän lähdön kohti Chengdun universiadeja voittamalla Huangzhoussa pelatun kansainvälisen turnauksen viime viikolla. Huangzhoun turnauksen voitto kirkasti myös joukkueen identiteetin: yhdessä, tinkimättä ja puolustuksen kautta. Sama resepti kantaa joukkueen Chengdu’hun asti.

Vili Nyman on yksi miesten universiadijoukkueen duunareista. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Suomi peittosi Huangzhoun alkulohkopeleissä Puolan universiadijoukkueen sekä Kiinan suurseura Beijing Ducksin, mutta koki suurinumeroisen tappion Liettuaa vastaan. Finaaliottelussa asetelma kuitenkin muuttui, kun Suomi nujersi Liettuan ja nousi palkintopallille turnauksen mestarina.

- Huangzhoun turnaukseen osallistuminen vaikuttaisi ainakin tässä vaiheessa erinomaiselta valinnalta. Vastassa oli hyviä joukkueita ja lisäksi sekä Kiinaan että aikaeroon tottuminen on jo pykälän tulevia universiadivastustajiamme edellä, universiadijengin päävalmentaja Danny Jansson kommentoi.

- Koriksen näkökulmasta mentiin eteenpäin ainakin siinä, että joukkue määrittelee tällä hetkellä itsensä puolustuksen kautta. Identiteetti alkoi rakentua neljän matsin aikana Nuangzhoussa. Sovimme heti alkuun kollektiivisesta identiteetistä ja joukkuetekemisestä. Huangzhoussa jokainen pelaaja pelasi jokaisessa ottelussa 8-27 minuuttia ja jeesasi jengiä niin, että on todella vaikeaa nostaa yhtä pelaajaa esille ylitse muiden.

Universiadien alkulohkossa Suomi saa pelattavakseen ”tynkälohkon”, kun aiemmin lohkoon arvottu Meksiko jättäytyi kisoista pois. Joukkue aloittaa turnauksensa 29.7. Azerbaidzania vastaan ja kohtaa 30.7. Etelä-Korean, jonka jälkeen lohkon kaksi parasta etenee puolivälieriin.

- Meillä ei ole tuon taivaallista tietoa alkulohkon vastustajien vahvuuksista tai heikkouksista. Siksi on tärkeää, että ainakin heidän hyökkäämisensä tulisi olla tuskaista meidän puolustustamme vastaan, Jansson ennakoi.

- Hyökkäyspelissämme on vielä paljon petrattavaa. Uskon, että universiadien edetessä näemme nousujohteista päätöksentekoa hyökkäyspäässä.
 

Suomen otteluohjelma, kesäuniversiadit 2023 (Chengdu)

  • La 29.7. klo 11.00 Suomi – Azerbaidzan
  • Su 30.7. klo 19.30 Etelä-Korea – Suomi
  • Ke 2.8. puolivälierät
  • Pe 4.8. välierät
  • Su 6.8. finaali

Otteluajat paikallista aikaa.

Suomen miehet vuoden 2023 kesäuniversiadeissa

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

2

Joel MÄNTYNEN

199

2002

Kouvot, Kouvola

3

Teemu SUOKAS

188

2001

Salon Vilpas

5

Perttu BLOMGREN

196

2001

free agent

7

Tomas PIHLAJAMÄKI

190

2000

Helsinki Seagulls

9

Thomas TUMBA

196

2001

Kataja Basket, Joensuu

12

Vili NYMAN

198

1998

KTP-Basket, Kotka

13

Eemi LUUKKONEN

200

2002

Karhu Basket, Kauhajoki

14

Tomas MURPHY

205

1998

BC Nokia

15

Erik SAJANTILA

195

2001

Lahti Basketball

21

Mustapha AMZIL

206

2001

New Mexico (NCAA)

22

Touko TAINAMO

205

2001

Denver (NCAA)

24

Luukas VAARA

207

2001

Salon Vilpas

  • Päävalmentaja Danny JANSSON
  • Valmentaja Anton MIROLYBOV
  • Valmentaja Tuomas OJA
  • Fysioterapeutti Jarkko AHO
  • Huoltaja Arttu TAMMI
 
6.8.2023 12:23 Susijengi

Rakkisudet historialliselle viidennelle sijalle universiadeissa

Suomen miesten universiadijoukkue – tuttavallisemmin ”Rakkisudet” – teki historiaa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa nujertamalla Romanian 76-61 (37-34) Chengdun universiadien päätösottelussa ja varmistamalla siten viidennen sijan, joka on Suomen miesten kaikkien aikojen paras sijoitus universiadeissa.

1.8.2023 08:02 Susijengi

Rakkisudet kohtaa Tshekin universiadien puolivälierissä

Oman alkulohkonsa tappiottomana päättänyt Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa universiadien puolivälierissä Tshekin, joka taipui oman alkulohkonsa päätösottelussa Yhdysvalloille neljällä pisteellä.

30.7.2023 16:57 Susijengi

”Rakkisudet” alkulohkovoittoon universiadeissa Etelä-Korean kustannuksella

”Rakkisudet”-nimellä Suomen miesten universiadijoukkue varmisti universiadialkulohkonsa voiton Kiinan Chengdussa peittoamalla Etelä-Korean pistein 58-80 (24-33). Voiton kulmakiviä olivat erinomainen levypallopelaaminen sekä läpäisemätön joukkuepuolustus.

29.7.2023 08:54 Susijengi

Rakkisudet rymistelivät Azerbaidzanin nurin universiadiavauksessa

Suomen miehet eli Rakkisudet saivat Chengdun universiadeihin parhaan mahdollisen lähdön jyräämällä Azerbaidzanin alkulohkoavauksessaan pistein 105-43 (53-19). Joukkueiden tasoero kävi ilmiselväksi jo ensimmäisillä minuuteilla ja viisi suomalaispelaajaa pääsi nautiskelemaan kaksinumeroiset pisteet.

22.7.2023 12:28 Susijengi

Revanssivoitto! Miesten universiadijoukkue narrasi Liettuaa Huangzhoun turnauksen finaalissa

Suomen miesten universiadijoukkue sai Kiinan Huangzhon turnauksessa pelattavakseen vielä yhden ottelun, kun se sai turnausfinaalissa vastaansa uudelleen Liettuan. Toissapäivänä Liettualta kyytiä saanut Suomi oli lauantaina tulta ja tappuraa ja haki Liettuan päänahan sisukkaalla 75-79 (40-38)-voitolla.

11.7.2023 12:17 Susijengi

Miesten universiadijoukkue on valittu, Daniel Jansson päävalmentajaksi

Kahdestatoista vuosina 1998–2002 syntyneestä miesten maajoukkueen haastajapelaajasta koostuva miesten universiadijoukkue on valittu. Daniel Janssonin, Anton Mirolybovin ja Tuomas Ojan valmentama joukkue osallistuu ennen Chengdun universiadeja neljän joukkueen kansainväliseen turnaukseen Hangzhoussa.

1.12.2021 10:51 Susijengi

Suomelle paikat universiadien koripalloturnaukseen miehissä ja naisissa

Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.

6.4.2021 08:35 Pääjuttu

Universiadit siirtyvät vuodella eteenpäin

Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on ilmoittanut siirtävänsä alun perin elokuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut Kiinan Chengdun kesäuniversiadit syyskesään 2022 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Siirrettyjen kesäuniversiadien päivämäärät julkaistaan toukokuussa FISU:n järjestelykomitean seuraavan kokouksen jälkeen.

11.7.2019 22:30 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen universiadit päätökseen, Kroatia kaatui trillerissä

Suomi sijoittui Italian Napolissa järjestetyissä universiadeissa yhdeksänneksi, kun se lopetti kisat kolmeen peräkkäiseen voittoon. Tiukka ottelu päättyi lopulta Suomen 80-78-voittoon. Universiadien mestaruus meni Yhdysvalloille.

9.7.2019 23:31 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen hurja toinen puoliaika universiadeissa kaatoi Tšekin

Suomi varmisti paikkansa kymmenen parhaan joukossa, kun Tšekki kaatui lopulta eheän joukkue-esityksen jälkeen 74-57. Viimeisessä ottelussa Suomi kohtaa torstaina Kroatian, jossa voittajalle on tarjolla universiadien yhdeksäs sija.

Näytä lisää vastaavia