Seagulls kiinnitti Waxlaxin ja Chukwuman

22.7.2025 10:37 Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.

Ricky Waxlax (numero 47) juhli viime keväänä voittoisan finaalisarjan päätteeksi Korisliigan mestaruutta. Kuva: Samira Lee

Erityisesti puolustuspään spesialistina tunnettu 198-senttinen Waxlax on jo kokenut kasvo Korisliigan parketeilla. Vuonna 2016 Seagullsissa Korisliiga-uransa aloittanut laituri edusti joukkuetta mestaruuteen päättyneellä kaudella yhteensä 38 ottelussa. Lokkimiehistön lisäksi hän on edustanut pääsarjatasolla sarjanousija Lahti Basketballia 2020–2023. 

Seagulls-konkari odottaa jo innolla syksyllä alkavaa kautta.

– Todella siistiä jatkaa Seagullsissa. Odotan innolla, että uusi jengi rakentuu ja päästään yhdessä puolustamaan Pantteria tulevalla kaudella, Waxlax hehkuttaa Seagullsin tiedotteessa. 

190-senttinen Chukwuma on Waxlaxin tavoin jo tuttu kasvo Töölön kotiyleisölle viime kaudelta. 29-vuotias SYKKI-kasvatti edusti Seagullsia yhteensä 15 ottelussa ennen siirtymistään Saksan ProB-liigajoukkue Frankfurt Juniorsiin, jossa hän pääsi ottamaan korisuransa ensiaskeleet ulkomaan kentillä. Helsingissä syttynyt hyvä pelivire jatkui myös Saksassa, jossa Chukwuma ansaitsi 9 pelaamassaan ottelussa 17,1 pistettä ja 1,5 levypalloa ottelua kohden. 

– Olen kiitollinen siitä, että seura otti minuun yhteyttä ja näki minut osana tulevan kauden uudelleenrakennusta. Tämä mahdollisuus merkitsee minulle paljon, Chukwuma kiittää. 

Rooli uudistuvassa Seagulls-miehistössä on Töölöön palaavalle takapelaajalle kiehtova uusi haaste hänen urallaan. 

– Tulevalla kaudella minulle on luvassa iso rooli ja paljon vastuuta, mikä tuo paljon lisämotivaatiota kesän treeneihin. Työ on jo alkanut, ja teen kaikkeni ollakseni valmiina, kun kausi käynnistyy, Chukwuma kertoo. 

Seagulls uutisoi eilen, että joukkueen valmennusjohdon tulevalla kaudella ottavat haltuun päävalmentajaksi nouseva Timo Saukkola ja valmentajan roolissa jatkava Kimmo Kujansivu.

Asiat

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

Näytä lisää vastaavia