Studio 6: Päävalmentaja Henrik Dettmann vieraana keskiviikkona

11.5.2020 09:49 Poikkeusajalle käyntiin polkaistu Studio 6 -keskusteluohjelma tulee päätökseensä keskiviikkona. Päätösjaksossa on vieraana Susijengin ja Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann.

Susijengin huimaan EM-kisaputkeen luotsannut Dettmann saapuu studioon vieraaksi paikan päälle keskiviikkona 13.5. Hän saavutti jo 400 valmennetun A-maaottelun rajapyykin helmikuun EM-karsintaikkunassa, kun Dettmannin Saksan ja Suomen peräsimessä valmentamat ottelut lasketaan yhteen. 

Saksan vuosinaan Dettmann johdatti Saksan EM-pronssipeliin 2001 sekä MM-pronssille 2002. Suomen maajoukkueen Dettmann on puolestaan luotsannut EM-kisoihin vuosina 1995, 2011, 2013, 2015 ja 2017 sekä MM-kisoihin 2014. 

Suomen Koripalloliitossa Dettmann toimii päävalmentaja-nimikkeellä toimien kaikkien maajoukkuetoimintojen johtohahmona.  

Lähetyksessä otetaan kiinni muun muassa ajankohtaiseen koronatilanteeseen ja sen vaikutuksille. Taloustutkimuksen mukaan koripallon arvostus on nousussa – mitkä ovat seuraavat askeleet koriksen nousulle? Mikä on mahdollistanut sen, että suomalaisia korisvalmentajia on viime vuosina noussut merkittäviin pesteihin Euroopassa? 

Sinulla on mahdollisuus päästä kysymään  Dettmannilta. Lähetä ennakkokysymyksiä alapuolella olevan lomakkeen kautta,  somekanavissa  sekä lähetyksen ollessa käynnissä YouTuben  chatin sekä Twitterin kautta käyttäen  hashtagia  #studio6.    

Studio 6 esitetään suorana Koripalloliiton YouTube-kanavalla sekä Elisa Viihteessä  keskiviikkona alkaen kello 18.00.  

Studio 6 – keskiviikkoisin kello kuusi.  

Katso aiemmat jaksot:  

1. jakso:  Shawn Huff  

2. jakso:   Awak  Kuier  

3. jakso:  Juho Nenonen  

4. jakso:  Lauri Markkanen  

5. jakso: Sasu Salin 

 
1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 10:00 Susijengi

Susijengin ja Latvian välisen ottelun liput nyt myynnissä

Nokia Arenan sekä kaikkien aikojen yleisöennätyksensä viime elokuussa kirjauttanut Susijengi palaa Tampereelle kesäkuussa, kun se kohtaa olympiakarsintojen kenraaliharjoituksessaan Latvian perjantaina 28.6.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

Näytä lisää vastaavia